Yksinäisellä, ulkonäöllisesti riittämättömällä, kiltillä ja kunnollisella työttömällä miehellä ei ole mitään mahdollisuuksia heteroseksualistiseen parisuhteeseen. Naisille sosiaalinen arvostus on kaikkein tärkeintä, kaveripiirissä tulisi joko kyräilyä tai rohkaisua etsiä parempi ja mielenkiintoisempi mies mikäli nainen erehtyy työttömän kanssa seurustelun tunnustamaan.
On vain katkeruus, viha ja yksinäisyys. Päättäjät päättää jälleen lyödä lyötyjä säätämällä paskalakeja työttömien muroihin kusemisen edistämiseksi.
Valitettavasti yksinäisyys on kohtalomme. Ei auta muu kuin hyväksyä videopelien, tv-sarjojen ja seiniintuijottelun tarjoama ikuinen autuus.
Yksinäinen ja työtön mies on arvotonta roskaa
8
220
Vastaukset
- kuutiostabaariin
Kummallista. Kyl mul ainaki vaikka oon just tommonen. paitsi oon sosiaalinen ja käyn baareissa. Vuosien varrella monien..on epävarmuus muuttunu varmuudeksi. Alkolla syynsä myös. ihmiseten ilmoille vaan.
- Tosiyksinkö
Mä kyllä osaisin arvostaa! Yksinäisellä ja työttömällä olisi aikaa olla ja tehdä kaikkea yhdessä. Olen nykyisin itsekin työtön. Joskus aikoinaan kun olin töissä ja sitten olisin jaksanut deittailla vain viikonloppuisin tuli kurja olo yksinäiselle, kun kaikilla oli aina jotain kaverijuttuja silloin. Kukaan muu ei sitten ollutkaan yksinäinen. Vaikea on tutustua kun on tosi tylsää mennä yksin baareihinkaan.
- työttömänäminäkin
Tärkeintä miehessä naiselle: että mies arvostaa itseään. Jos eivät videopelit ja tv tunnu itseään kunnioittavan miehen ajanvietteeltä, niin ota vastuu omasta onnellisuudestasi ja ala tehdä jotain mikä on sinusta mielekkäämpää. Kyllä niitä naisiakin sitten ilmestyy elämään sitä kautta.
- TIEDÄNjaTOIMIN
Hei,
Sanasi ovat kaikua toivottomasta hetkestä. Ymmärrän tuntemuksiasi, mutta yhden hetken tuntemukset, sinun kokemuksesi ja yleiset näkemykset elämästä eivät ole koko totuus. Ehkä kiinnostut "vääristä" naisista, ehkä katselet silmin, joilla sinun halutaan näkevän?
Lopeta ensimmäisenä aivopesevät elokuvat, pelit, media jne, vahvista itseäsi käymällä luonnossa, lue totuuttaa vain sen verran, että pysyt kärryillä, lopeta surkuttelu, kuuntele itseäsi ja LÄHDE omalle polullesi. Takaan, että löydät viereltäsi muitakin...
Pinnalla näkyvä on aina pinnallista – totuus on syvemmällä – etsi siis syvemmältä. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on AINA – sinä olet itsesi jarrukahva, jota muut yrittävät vedellä – älä anna muiden vedellä.
Rahan perässä juoksee vain sydämetön, tyhmä tai aivopesty. Raha ei ratkaise, vaikka se voi toki auttaa monessakin... Anna muiden kirmata pienessä juoksupyörässään ja etsi elämän oikea tarkoitus.
Ei kaikki naiset ole kuvailemiasi ääliöitä :) . Sinä haluat yhtä, mutta katselet toista – halua ja katsele vain yhtä.
Mainitsemasi katkeruus, viha ja yksinäisyys ovat seurausta illuusiossa kulkemisesta – sydämen omaava törmää noihin tunteisiin jos hän edes yrittää elää aivopesijöiden (päättäjät, "salaseuralaiset" ym. psykopaatit vallassa) oravanpyörässä. Siinä pyörässä kaikki pinnalla näkyvä ja kuuluva on pelkkää manipulaatiota.
Etsi ja löydä.
Olet rakas jollekin, takaan sen ;)- Höpö.on.pöpö
Höh. Oli siinäkin asiantuntija. Makeita sanoja, ilman mitään asiaa. Missä haavemaailmassa tuokin elää?
- Fancyy
Eikö se mielen maailma ja fantasiat ole aivan yhtä todellinen tai jopa todellisempi kuin tämä missä fyysisesti ilmenemme. No ainakin onnellisempi jos niin haluaa.
- Asennemerkitsee
Minulle naisena ei ole merkitystä onko mies työssä vai ei, eikä ulkonäöllä ole merkitystä ellei satu olemaan pinnallinen ihminen, mutta hänelle se työttömyyskin on todennäköisesti ongelma. Jos mies on reilusti ja rohkeasti oma itsensä eikä pyytele anteeksi olemassa oloaan niin ei pitäisi olla mitään ongelmia. Jos arvostat itseäsi, muutkin arvostavat sinua!
- katkeruus.rumentaa
Riittämättömän näköisellä, yksinäisellä ja kunnollisella naisella sitä vientiä kuule riittääkin! Juu ei...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820