Muskatel

Terve Muskatel!

Erosimme poikaystäväni kanssa marraskuussa parin viikon vaikeuksien jälkeen. Olin todella väsynyt kaikkeen muuhun ja en nähnyt asioita niin kuin ne olivat vaan ajattelin että meillä oli ollut pitkään vaikeuksia. Tosiasiassa olimme menneet poikäystäväni pyytämänä kihloihin vain kolme kuukautta aiemmin ja olimme silloin todella onnellisia. Heti eropäätöksen jälkeen ajattelin asiaa ja sanoin etten haluakaan erota ja juttelimme sillä viikolla asioista jotka olisivat selvittäneet meidän suhdetta, mutta poikaystäväni ei kuitenkaan pyörtänyt päätöstää. Kun palasin joulun jälkeen Suomeen lomalta oli hänellä jo uusi tyttöystävä (tavannut hänen mukaansa tammikuussa). Hän oli meinannut kaverini mukaan soittaa minulle jouluna, mutta ei ole minulle sitä myöntänyt. Kysynkin että näetkö mitä asiaa hänellä olisi ollut? Kaipaan häntä todella ja mielestäni teimme hätiköidyn päätöksen erosta... Näetkö onko meillä toivoa palata yhteen?

Kiitos arvokkaasta ajastasi jos ehtisit vilkaista mitä näet elämästäni!
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei sinulle,
Iso on ikäväsi, mutta liian nopeat ratkaisut vaikeuttavat elämääsi, elämä ei ole pinnallinen leikki ja sitä nyt opettelet. Myös suhteisiin kuuluu vaikeampia aikoja ja kolme kuukautta on todella lyhyt aika kihloissa edes opetella tuntemaan toista tarpeeksi. Ratkaisu oli hätiköity, ystäväsi nyt sitä kovasti sinulle yritää näyttää toisen naisen kautta. Ymmärrystä löytyy kyllä häneltäkin, kun aikaa kuluu jatkatte opettelua suhteessanne uudelleen,ei kaikki vielä loppunut, mutta nyt malttia, ja rehellisyyttä vaaditaan, sekä kestävyyttä elämää varten. Ei yhdessä eläminen ole satua, se on opettelua ja uuden oppmista, anteeksi on hyvä sana opetella, minä sanan voi vähäksi aikaa laitta jäähylle ja opetella sinä sanan sen tilalle.Uuden mahdollisuuden saat. Puhelu liittyi myös välittämiseen.

rakastaen Muskatell

Äänestä
  • Kiitos kun jaksoit katsoa mun sotkuja. Jään odottelemaan milloin saamme uuden mahdollisuuden suhteelle. Tuntuisi hukkaan heitetyltä koko 1,5 vuotta jos pikkuasiat hyvän suhteen lopullisesti rikkoo... Jos saan uuden mahdollisuuden niin en pidä toista enää itsestäänselvyytenä ja opettelen ottamaan hänetkin huomioon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iso ikävä kirjoitti:

Terve Muskatel!

Erosimme poikaystäväni kanssa marraskuussa parin viikon vaikeuksien jälkeen. Olin todella väsynyt kaikkeen muuhun ja en nähnyt asioita niin kuin ne olivat vaan ajattelin että meillä oli ollut pitkään vaikeuksia. Tosiasiassa olimme menneet poikäystäväni pyytämänä kihloihin vain kolme kuukautta aiemmin ja olimme silloin todella onnellisia. Heti eropäätöksen jälkeen ajattelin asiaa ja sanoin etten haluakaan erota ja juttelimme sillä viikolla asioista jotka olisivat selvittäneet meidän suhdetta, mutta poikaystäväni ei kuitenkaan pyörtänyt päätöstää. Kun palasin joulun jälkeen Suomeen lomalta oli hänellä jo uusi tyttöystävä (tavannut hänen mukaansa tammikuussa). Hän oli meinannut kaverini mukaan soittaa minulle jouluna, mutta ei ole minulle sitä myöntänyt. Kysynkin että näetkö mitä asiaa hänellä olisi ollut? Kaipaan häntä todella ja mielestäni teimme hätiköidyn päätöksen erosta... Näetkö onko meillä toivoa palata yhteen?

Kiitos arvokkaasta ajastasi jos ehtisit vilkaista mitä näet elämästäni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu