OULUN YÖELÄMÄ ON SURKEAA

VoiDiscoHuoh

Oulun yöelämässä ois parantamisen varaa. L-mäelle tiedoksi, että ois markkinarakoa jota takoa: tanssauspaikkoja ei oo enää ollenkaan ja tää legendaarisen Annan & Albertin muuttaminen PUTKAksi oli alhaisin temppu, jonka aikuisille bilettäjille J. teit!!!!
Näitä nuorison juottoloita on ihan joka kulmalla ja kadulla koko Oulu täynnä, mutta aikuisväestö ajaa kimppakyydeillä ja tilausajoilla (pikkubusseilla) lähikuntiin kunnon lavatansseihin, lipun hinta ja kyydin hinta ja virvokkeiden hinta on senverran iso summa tavan työläiselle, että ois oikein mukava, ku jalkapelillä pääsis tansseihin ihan Oulun sisällä, hyvistä tansseista lipun maksaa mielellään ja ottaa muutaman viis-kuus olusta siinä tanssien lomassa.
Enpä ole ennen kuullut kaupungista, josta ei löytyisi joka ikäryhmälle sopivaa menoa, että tanssaushaluiset aikuiset syrjäytetään täysin.
Ouluhan on tässä suhteessa ku mikäki tuppukylä, jossa on vain yksi seurojen talo kylmillään 364 päivää vuodesta ja yhtenä juhannusyönä käytössä.
Eihän tänne Ouluun enää kukaan yrittäjä uskalla tanssilavoja laittaa, ku staattiset poltaa ne hetimiten.

37

2531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehkäpä.kesällä

      Niinkö se on? Kaippa se sitten niin on.

    • PohjalaisIdiootteja

      Oulu on surkea paska kaupunni ja ihmiset idiootteja.

      • ÄläEdesVastaa

        Oletko miettinyt onko omassa asenteessasi vikaa?


      • TuuKarhupuistoon
        ÄläEdesVastaa kirjoitti:

        Oletko miettinyt onko omassa asenteessasi vikaa?

        olen tarkastellut usein omaa asettani ja miettinyt että voiskohan siinä olla jotain vikaa
        ehkä vähän käyristyy vasemalle
        kai se täysin suora olis paree


      • TuuKarhupuistoon
        ÄläEdesVastaa kirjoitti:

        Oletko miettinyt onko omassa asenteessasi vikaa?

        tuu Stadiin Karhupuistoon kynsimään horo


      • itäsuomenpaskaoot
        ÄläEdesVastaa kirjoitti:

        Oletko miettinyt onko omassa asenteessasi vikaa?

        olekto sinä vanaha putkan portsariporsas miettinyt onko omassa asenteessasi vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa


      • KunhanAlkoaSaa
        TuuKarhupuistoon kirjoitti:

        olen tarkastellut usein omaa asettani ja miettinyt että voiskohan siinä olla jotain vikaa
        ehkä vähän käyristyy vasemalle
        kai se täysin suora olis paree

        mut on mun ase kuitenki sen 25,8 cm ja tosi paksu, että ei tässä hätäpäivää oo


      • MeeHumppamenoihin
        itäsuomenpaskaoot kirjoitti:

        olekto sinä vanaha putkan portsariporsas miettinyt onko omassa asenteessasi vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa

        YLPEYS ON PERISYNTI HERRA PUTKAN MUUMIO-FOSSIILI-PORTSARI
        OLET EHKÄ ARMYSSA HERRA MUTTA PUTKASSA OOT MUN PALVELIJA
        EIKÄ MUN SUA TARVI KUMARTAA
        SINÄ PALVELET MINUA
        ET SOVI NUORISON RAVINTELIIN


      • Onkimato.69
        KunhanAlkoaSaa kirjoitti:

        mut on mun ase kuitenki sen 25,8 cm ja tosi paksu, että ei tässä hätäpäivää oo

        Munase on 2,5 cm. Onks Oulusa tiukkoja mimmilöitä?


    • RUTTUNAAMAPOKEONPASKA

      POKE ON SURKIA PUTKASSA
      SE VANAHA

    • Blerb

      Hyi helvetti jotain tanssihommaa jaksa kukaan

      • taidatBlerbata

        jaksaksä blerbata kuiten?


    • Lestat-oulusta

      Oulu on helvetin ankea persereikä ja yöelämä on perseestä.

    • Vähänvanhempi

      Itse kävin toissa yönä keskustan kapakoissa. Kävin niin nuoriso kuin vanhempienkin paikoissa. Kyllä minä sopeuduin kaikkiin paikkoihin. Kukaan ei sanonut jotta olet liian vanha tai nuori tänne. Sain ainakin juttuseuraa nuorisopaikoissa, ehkä muutakin seuraa olisin saanut..

      • eimainos

        aloittaja tarkoitti tanssiravintoloiden puutetta. paritanssia, humppaa, valssia, you know. kyl pystybaareja on kuten Leskinen, missä aikuiset tapaa käydä. paras pubi!


      • Vinkkaa

        Mikä tai mitkä ovat vanhempien bailaajien suosiossa? Kysyn kun tulen keväällä käymään.


      • bailaahautaan
        Vinkkaa kirjoitti:

        Mikä tai mitkä ovat vanhempien bailaajien suosiossa? Kysyn kun tulen keväällä käymään.

        vanhimpien vainajien suosiossa on Raksilan marketteja vastapäätä sijaitseva hautausmaa


      • MiksetOttanu

        mutku sulla ei seiso niin et uskaltanu saatille lähteä
        ja kohan muka vaan kehuskelet että oisit saanu muutaki ku juttuseuraa


    • 456666

      ihan sysi paska, en oo kertaakaan päässy täällä saatille. kirottu paikka

      • Pukeutumiskysymys

        Paas stringit päälle ja läpikuultavat valkoiset farkut, pääset varmasti saatille!
        Varmista kuitenki lähtiessäsi haarojen väli mekon alta.


    • sokeripalanenko

      Ei humppamusiikin kuuntelu ole ikäkysymys. Olen yli 50 vee, eikä kiinnosta pätkän vertaa mitkään humpat ja tangot. Toki lavatansseissa maalla nuorena kuljin, kun siellä ei muuta oikein ollut ja tanssimaankin opettelin. Mutta en koskaan erityisemmin siitä musiikista perustanut. Varhaisessa nuoruudessa kuuntelin punkkia, sen jälkeen kasariheviä ja kaikkea muuta mitä silloin kuunneltiin. Abbaa yms. Tanssipaikoille meikäläistä ei saa kirveelläkään enkä kyllä meluisissa baareissakaan viihdy. Mielestäni Ouluun tarvitaan kiva baari, jossa soitetaan kohtalaisen pienellä äänenvoimakkuudella hyvää rock-musiikkia. Paikka, jossa voisi istuskella rauhassa parin paukun verran ja keskustella ja keskustelukumppanin äänen kuulisi musiikin läpi.

      Lasken vanhan tanssimusiikin kanssa samaan kategoriaan juhatapiot , kaijakoot ja muut tylsää lällymusiikkia soittavat, esim se tämänhetkisistä radiossa soitettavista biiseistä kaikkein karmein "keinussajumaltenkerran" . Melkein kaikki kotimainen nykymusiikki on täysin peestä.

      Miksi muuten aina pitäisi harrastaa öistä liikuntaa paritanssin muodossa? Vaihtelun vuoksi voitaisiin järjestää vaikka pulkkamäki aikuisille. Sinne sitten rommikaakaota myyvä koju ja mäki tarpeeksi loiva, ettei tule vahinkoja. Kivasti liikunnallinen ja reipas vaihtoehto

      • ImanKaakaotakin

        liukkaaseen pulkkamäkeenhän tässä ollaan juurikin pyrkimässä


      • Kuuro.vl.kanttori

        Kuuntele siioninlaaluja. Pärisöö. Pöhisöö.


      • punkkarinjäänne

        Eihän nyt reilu-viiskymppiset enää mitään humppasukupolvea olekaan. Totta kai kaikista ikäluokista löytyy kaikkien musiikinlajien ystäviä. mutta jos yleistetään, niin varmaan se varsinainen humppatangovalssisukupolvi on nyt jo ainakin 75v. Kuten Sokeripalanenko kertookin, niin onhan nyt esim viiskymppiset jo kasvaneet rockin eri alalajien parissa. Ja niin ovat vähän vanhemmatkin. Itsekin olen tänä vuonna 50 v- täyttävä vanha punkkari. Toki jo 70-vuotiaatkin ovat voineet rokkia nuoruudessaa kuunnella, mutta sitten ovat siirtyneet pääosin muuhun musiikkiinn. Yleensähän 1960-luvulla syntyneitä pidetään ensimmäisenä sellaisena sukupolvena, joka ei siirtynyt aikuistuttuaan rock-musiikista "aikuisempaan" musiikkiin.

        Aloittajalle toteaisin, että jos uskot, että niitä "tanssaushaluisia aikuisia" on Oulussa niin paljon, että sellaisen humppamestan perustaminen olisi kannattavaa, niin perusta sellainen. Sittenpähän on, ja siinä sivussa itse tienaat. Vai olisikohan sittenkin niin, että sellaisen puute johtuu siitä, ettei kukaan ole uskonut asiakaskuntaa riittävän niin paljon, että kannattaisi moista paikkaa perustaa?


    • EscorttillaVulva850

      Tarvittais kunnon miehille suunnattu vanhojen hyvien aikojen tanssibaari, jossa voi keinua Kröönin Eikan tahtiin!

      Oi niitä aikoja kun vielä suomalaiset aidot miehet teki kaikista huonoista enklannin kielisistä lauluista hyviä suomalaisia miesten versioita eikä mitää jorraus mussiikkia!
      Matalalta lauloivat hienosti päissään venyttäen, eikä kirkunu ku akat rytmissä!

      Lissää miesten Paareja Ouluun!

      • homobaarit

        eikös teille oo jo hilpeät huikat, sunmuut sellaiset?


    • hämähäkimies

      Nolointa oulun yöelämässä on araknofobia.
      eletään kuitenkin jo 2010-lukua.

      • häkihäki

        häkimies,
        kohta 2020-lukua


      • TOLLOSEKO

        MISTÄ SEN TUNNISTAA ETTA SINA OOT HÄMÄHÄKKIMIES?
        ONKO SULLA PILAPALASTA OSTETUT HÄMÄHÄKKIMIESVAATTEET VAI ONKO SE HÄMIS VAIN SUN OMASSA PÄÄSSÄSI SEKO


      • ApuaApuaApuaHae

        kun kerran kärsit vakavasta fobiasta, niin hae apua psykiatrilta "hämähäkimies"
        lääkkeitä on olemassa pelkotiloihin ja terapiaa
        tuntuu, että enemmänkin kärsit pahasta harhasta, kun luulet olevasi hämähäkkimies, siihenkin on olemassa hyviä lääkkeitä nykyään ja terapia auttaa myös


    • Vipajalka

      Ohan teillä se valakia. On kansainvälinen paikka. Mänkää sinne... kyllä mustapoika väistää kun mänettä suuremmalla porukalla.

      • EIVÄISTÄIKINÄEIPELKÄÄ

        EI MUUTEN VÄISTÄ.


      • väistetty
        EIVÄISTÄIKINÄEIPELKÄÄ kirjoitti:

        EI MUUTEN VÄISTÄ.

        On nuo ainakin minua väistäneet. Enkä ole mitenkään sen näköinen, että kukaan minua pelkäisi. Sen kun vaan kävelee reippaan määrätietoisesti eteenpäin, niin väistää kaikenväriset.


    • vilikkilässävilikasta

      Oulun yöelämä tapahtuu yksityisten seinien sisäpuolella,ja sitäpä et tiijä onko se kuinka vilikasta?

    • Ry.Rules.OK

      Oha Oulusa Raahayhistys...

      • SuapEestäJaTakkoo

        ai niin se räyhänyhdistys - suapiko siellä muuta ko kahavia?
        ja pittääkö naimisiin asti het männä notta suap?


      • hyväuskoisia

        matu-ukot ovat kyl sen löytäneet ja jokikinen alaikänen lestatyttö paksuna het ensimmäisellä seukkaamiskuukauvella


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe