Nyt pitäs nopeasti alkaa selvittämään mahdollisuuksia järjestää Oulusta lentoliikennettä pohjoiseen päin. Oulu-Ivalo esim. Saariselän seutu ei enää kohta pysty vastaamaan niihin palveluihin mitä todella nopeasti kasvava turismi vaatii, samoin Oulu-Kittilä, sama juttu.
Nyt olis tuhannen taalan paikka saada majoitukset ja kulttuuritapahtumat Ouluun ja sitten päivän parin visiitit siitä Lapin lumoihin.
Miksi meillä Suomessa ei voi olla maan sisäistä lentoliikennettä ? aina pitää olla Hki-Vantaa, josta lähdetään/palataan ?
Oulun asema matkailussa
9
76
Vastaukset
- Hyväidea_-
Tuossa olisi ajatusta jalostaa asiaa pidemmällekin. !!!!
- hyvääyötäjakauniitaunia
Eilen etelän kaupunkien johtajat (HKi-Tre) kertoivat että valtion on rakennettava lentorata, tunnissa Tampereelta Helsinki-Vantaalle.
Arvoisa kaupunginjohtaja, olisko mitenkään mahdollista että ottaisitte onkeen jo asiantuntijoiden kommenteista ?, on kerrottu suoraan että Oulussa ollaan "liian hiljaa" , ei edes mennä pyytämään, saatikka vaatimaan pohjoiseenkin vastaavanlaisia kehitysjuttuja.
Me ollaan jäämässä jälkeen kaikesta, meillä on kyllä kaupaungissa virkamiehiä/naisia , heille on valjastettu kyllä mahdollisuudet mutta.... nyt toimikaa jo.
Nähkäää todella suuret mahdollisuudet "LAPIN PORTILLE"
Ouluun suuren luokan hotelli/konferenssikeskus (esimNallikari/Hietasaari/keskusta) , Lentoliikenne tosiaan eksotiikka kohteisiin. Todella rikkaat helikopterilla keskelle revontulien väriloistoa.
Vai annetaanko olla ? , taitaa olla helpompi jatkaa nykyisellään, hyvää yötä.
- usko_pois
Okkonää Oulust-pelkääkkönää polliisii !
Ahaa -kotisivut -harvalla löytyyy näin appeelle
http://www.ouluopas.com/hakemisto/ruoka+ja+juoma/
Oulun kauppahalli -matkailijankin elämys
https://www.oulunkauppahalli.fi/
https://www.talouselama.fi/uutiset/nokia-katastrofista-uuteen-nousuun-nain-oulusta-kuoriutui-suomen-piilaakso/14894f28-7b50-30b2-9b51-5c944f2a125e
http://www.olk.fi/fukseille/sanasto - ookko_nää_Oulust
http://www.olk.fi/fukseille/sanasto
https://www.talouselama.fi/uutiset/nokia-katastrofista-uuteen-nousuun-nain-oulusta-kuoriutui-suomen-piilaakso/14894f28-7b50-30b2-9b51-5c944f2a125e
lääketiede ja piilakso huippuluokkaa ja
https://www.oulunkauppahalli.fi/
Kaupungin sivusto loistoluokkkaa -mutta nopsasti englanniksi
http://www.ouluopas.com/hakemisto/ruoka+ja+juoma/ - Jhggffd
Oulun asemalle pitäisi pikimmiten saada rullaportaat, Tampereellakin on.
- Tampereella.sisällä.ne.o
Ei niitä voi ulos tehdä, tai voi jos ne olis talvella pois käytöstä.
- roolia
Tampereella.sisällä.ne.o kirjoitti:
Ei niitä voi ulos tehdä, tai voi jos ne olis talvella pois käytöstä.
Kirjoittaja joka tämän keskustelun aloitti ei varmaankaan tarkoittanut rautatieasemaa ? vaan mikä on Oulun kaupungin rooli matkailun kehittämisessä. Sinänsä oiva vihje, ottaakohan kukaan kaupungilta asiaan kantaa, (laittaa ajatusta elämään ?)
- Diamand2019
Oululla ei ole valitett vetovoimatekijöitä joiden takia tänne kannattaisi tulla. Tripadvisorissakin on vain pari oulukysymystä vuodessa, se kertoo kaiken.
- Bvxxzz
Saatais nyt edes ne rullaportaat Oulun asemalle. Sen jälkeen voidaan miettiä muita vetovoimatekijöitä tänne takahikiälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818