Homeen aiheuttamista oireista

Homekoulusssa

Minulla on tilanne, joka huolestuttaa. Aloitin viime syksynä opinnot ja jo opintojen alussa selvisi, että oppilaitoksessa on jonkinmoinen sisäilmaongelma.
Syksyllä ei tuntunut vielä miltään muuta kuin että väsytti olla koulussa, vaikka opinnot olivat mielenkiintoisia.
Joulukuun alussa alkoivat oudot oireet.
-Huimausta
-Flunssainen olo, mutta ei kuumetta
-päänsärkyä
-verenpaine tähän asti ollut normaali, nyt heittelehtii
-väsyttää ihan jatkuvasti

Tuo huimaus ja verenpaineen heittely on varmaan pahimmat, koska tänäänkin piti istua alas ja laittaa silmät kiinni, että kamala olo menee ohi.

Lääkärille varattu aika.

Voivatko tällaiset oireet johtua sisäilmaongelmista?

Ikää minulla on alle 30v ja olen perusterve.

9

827

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lääkäri2

      Sisäilman haju ja heikko sisäilma voivat aiheuttaa jos jonkinlaisia oireita, jotkut "hulluimmat" saavat jopa pesuaineen hajuista "hengenahdistusta" vaikka kyseessä on psyykkinen ahdistus. Lääkäri voi tutkia onko sinulla mitään sairautta. Monet kokevat homeiden hajusta saavansa oireita vaikka mitään sairautta se haju ei varsinaisesti tutkimusten mukaan aiheutakaan.

      • 2_kysymystä_lääkäri2_lle

        Olen yksi näistä sinun määrittelemistäsi ”… hulluimmista… ”. Eli saan ”oireita/hengenahdistusta” jopa pesuaineista.

        Olen käynyt (ohjeittesi mukaan) lääkärin tutkimuksessa. Keuhkolääkärin tutkimuksen tuloksena oli diagnoosia:
        J45.9 Määrittelemätön astma / Asthma bronchiale, kosteusvaurioaltistuksessa puhjennut vaikea astma.

        Itse en haista, nykyisin enää yhtään mitään, mutta emäntä on haistanut esim. pesuaineen hajua kun SpO2 mittari on alkanut ”piippaamaan” alhaisen SpO2 arvon takia (hälytysraja 85). Tämä SpO2-arvo on minulla esim. ulkoilmassa 99.

        1) Kerroppa lääkäri2, pistätkö ”psyykkisen hajuahdistuksen” piikkiin myös, SpO2 ja PEF-arvojen laskun esim. pesuaineiden hajun kohdalla ?

        2)Koska ”virallisten tutkimusten mukaan” home ei aiheuta mitään pysyviä sairauksia, niin kerroppa lääkäri2 myös, meneekö ”psyykkisen hajuahdistuksen” piikkiin myös, tämän sairauden aikana minulle tullut/todettu astma ja keuhkoahtauma?

        Tarkalleen ottaen keuhkoahtauma tuli kuukaudessa (sattuneesta syystä, oli kaksi spiro-testiä näin lähekkäin), ei tämä tietenkään homeista voi johtua. Mutta mainitsen kuitenkin, olin tuolloin jatkuvasti tekemisissä hometalon ja tässä talossa olleiden tavaroiden kanssa. (kaupanpurku, eli talo oli pakko saada tyhjäksi ).

        Hajuaistista vielä, virallisista homeen aiheuttamista ”oireista”, huolimatta: minä menetin hajuaistini, kun menin ilman suojaimia purkamaan pesuhuoneen seinää josta paljastui homevaurio. Tämän seinän purkamisen seurauksena tuli tosin reilusti muitakin homeen aiheuttamia eli ” huonon sisäilman aiheuttamia psyykkisiä ”haju-oireita” ” mm. veren yskiminen/niistäminen jne.

        Jakakaa tietoa:
        Kun/ jos purat jotakin talon rakenteita, käytä aina hengityssuojaimia, eikä se edes jonkinlainen, ”osiointikaan” iso vaiva ole, kunnes näet mitä seinän sisällä on / kasvaa !!!

        T:
        "Virallisesta totuudesta" huolimatta, homealtistuksen takia, terveytensä menettänyt,

        ps.
        Onkohan muita joilla, uudistetusta käypä hoidosta (eli vakuutuslääketieteellisestä "ihmeparannuksesta") huolimatta, esim. keuhkolääkärin kontrollitutkimuksissa arvot ovat yhtä keturalleen, kuin ennen tuota käypä-hoidolla tehtyä homesairaiden "ihmeparannusta"???


      • Eiparane

        Itse ole myös altistunut runsaalle homepölylle ja olen lopun ikääni jotenkin "hullu". Niistän verta ja on tullut ruoka-aineyliherkkyyttä. Meidän oireilu on ehkä Lääkäri2:n mielestä jotenkin ymmärrettävää, sanon ehkä.

        Lääkäri2 on sitä mieltä, että seinän takaa ilmaan tulevat homepitoisuudet on niin pienet, ettei ne ketään sairastuta. Olen eri mieltä. Pitkä oleskelu saastuneissa tiloissa sairastuttaa, vaikka pitoisuudet olisi pienet.

        Lääkäri2 ei ole myöskään tuonut esiin tutkimuksia, jossa aivotreenillä (DNRS) olisi saatu sellaisia tuloksia, että kerran homeelle pahasti altistunut pystyisi esim. muuttamaan sisäilmaongelmaiseen asuntoon. Eli "hulluus" olisi ikään kuin lopullisesti voitettu.

        Syöttösoluaktivaatosairaus on sairaus, jossa ihminen allergisoituu lähes kaikelle. Oli juuri juttu Iltalehdessä. Tätä kohti olen itse varmaan menossa.


      • Homesairas2

        Tälle palstalle ensimmäisiä kertoja tuleville, ja erilaisia "psyykkaus"-neuvoja saaville. Haluan kertoa, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. TTL:n Markku Sainiolla (nykyinen käypä hoito) & mm.lääkäri2, ei ole esittää "homeoireet poistuu psyykkamalla" DNRS-väitteelleen mitään muuta todisteita kuin alla mainittu DNRS-"hoitopaketteja" myyvän ihmisen "parantuminen".

        Tämän, lääkäri2:sen mielipiteet ovat kuin TTL:n Markku Sainion:
        https://www.slideshare.net/tyoterveyslaitos/sisilma-altistevaikutuksia-vai-toiminnallisia-oireita

        Kerrotaan että on satoja "parantuneita", mutta ei mitään linkkiä mistä tämä olisi luettavissa?
        Sainio jättää hienosti mainitsematta, että edes hänen itsensä vetämän tutkimuksen perusteella tämä (DNRS) ei "parantanut" ketään homesairasta.

        Ainut "parantunut" jonka Sainio on löytänyt esitelmäänsä "esimerkkiksi" on DNRS:llä "parantunut" joka itse myy näitä satojen eurojen DNRS-"paketteja".

        Tosin tämäkin "parantunut" ei enää itsekään usko DNRS:n "voimaan". Vaan perustelee nykyisin "parantumistaan" seuraavanlaisesti:
        https://blogit.kaksplus.fi/kotitalouskriisi/sisailman-home-ei-sairastuta-ja-sairastuttaa-vakavasti/
        "
        PPPS. Vielä haluan nopeasti mainita vielä yhden teoriani. Uskon, että tulevaisuudessa tällaisen oireilun hyvin pienelle pitoisuudelle tulee selittämään tiede, mutta sitä ei tule selittämään lääketiede, vaan kvanttifysiikka. Uskon, että oireita voi saada pienenpienistä pitoisuuksista, koska oireilemme energialle, siis aineen lähettämälle energialle, eikä aineelle itselleen. Tämä voi olla suurimmalle osalle skifiä, mutta onpahan nyt sanottu!
        "

        Eli kun esim. lääkäri2 kertoo että "tutkimusten mukaan", niin hän tarkoittaa tätä yllä mainittua DNRS-"parantumispaketteja" myyvän henkilön "parantumista"

        Ps.
        Lääkäri2, odottelen edelleen vastauksia tekemiini kysymyksiin.
        2_kysymystä_lääkäri2_lle 14.1.2018 16:23


    • Minion1

      Voi hyvinkin johtua nuo oireet homeesta. Ja verenpaine ehkä nousee noiden muiden oireiden seurauksena? Taustalla toki voi olla jokin sairaus, esim. kilpirauhasen vajaatoiminta tai diabetes. Lääkäri varmasti selvittää mistä oireet johtuu, pyydät vaan rohkeasti lähetteen verikokeeseen :) Tsemppiä!

    • Erikoislääkäriin.Homeala

      Niin ja oikea lääkäri ei valelääkäri eikä Lääkäri2 tai joku vastaava edesvastuuton siedättäjä. Mene näiden vastaanotoille: Tuula Putus, Ville Valtonen tai Tamara Tuuminen tai vastaava. Suosittelen erikoislääkäriä jolla korkea moraali ja hyvin perillä sisäilman myrkyllisyydestä.

      • Näin.pitää.toimia

        Lääkäri2, sainiolaiset siedättäjät ja myrkyillä myrkkyjä myrkyttävät sekä vähättelevät valehtelijät. Heput HEI !

        Tässä malliesimerkkiä miten asiat pitää hoitaa oikealle mallille. HIENO HOMMA !

        https://www.porvoo.fi/kaupungin-tilojen-sisailma


    • homeoireet

      Mustasta kylpyhuoneen homeesta nämä oireet: päänsärky ilman "syytä", jatkuva nuha ilman "syytä", ihon kutina ja punaiset läiskät ihossa, silmissä punaisuutta ja sumeutta etenkin vedellä pesiessä joka tuli homeputkista, väsynyt olo, korvatulehduksia ja korvavaikkua paljon ja usein, kurkkukipua, vaatteisiin homeläiskiä niin että ne menivät pilalle eivätkä puhdistuneet enää pesussa, huoneilman tunkkaisuus ja kosteus, pistävä voimakas sammaleen/metallin haju vaatteissa ja muissa tekstiileissä.

      Keltaisesta seinähomeesta nämä oireet myöhemmin: päänsärky silloin tällöin, ihon jatkuva kutina, väsymys, haju vaatteisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1378
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe