Työeläkeyhtiö petti

NoKomment

Olen ollut yhtäjaksoisesti vuosia erään työeläkeyhtiön maksamalla kuntoutustuella ja yllättäin sieltä tulikin päätös ettei jatkoa myönnetä. Ja kun soitin asiasta työeläkeyhtiöön tuntui kun vastannut henkilö olisi iloinen kun hakemukseni kohdalla kävi noin. Todella törkeää jättää ihminen yllättäin tyhjän päälle vaikka on selkeät terveydelliset perusteet jatkolle. Sitten vain kehotettiin hakemaan te-toimistoon työnhakijaksi. Kovasti taas pohdin sitä pitäisikö päättää päivänsä ja lähettää kyseiseen työeläkeyhtiöön kiitos kortti, että te ajoitte tähän ratkaisuun.

Toivottavasti joku jengi pahoinpitelee tuon puhelinvastanneen henkilön ja teloittaa hänen perheensä. Olen hyvin suivaantunut ylimielisestä asenteestansa.

Suomessa on todella paljon työttömiä ja pienellä eläkkeellä olevia henkilöitä joilla on vielä isot velat esimerkiksi ex-kumppanin toiminnan seurauksena kaatunut niskaan eikä mikään taho auta niissä. Sitten vielä tapahtuu jotain tälläistä. Helpoin voisi olla päättää päivänsä siinäpä jäävät velkojat näppejään nuolemaan ja työeläkeyhtiö voi taas olla iloinen itsestään. Tätä vaihtoehtoa ne ei ehkä tule ajatelleeksi luulevat voivansa loputtomasti kiusata kuin toisen vaan olisi pakko ottaa vain kaikki pska vastaan vaan ei ole.

6

753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peukkua

      Ole onnellinen, sinut on todettu terveekdi!!!

    • dsdsfee

      Eihän kuntoutustuella voi ikuisesti olla. Tarkoitus on kuntoutua. Nähtävästi sinä et kuntoutunut ja et ole riittävästi raihnainen että olisit saanut pysyvän tk-eläkkeen.

      Jos tuntuu että pysyvä eläke olisi tarpeen niin kannattaa alkaa metsästämään uusia b-todistuksia eikä voivotella. Parhaat lausunnot muuten saa kun on tällaisiin lausuntoihin erikoistuneessa työkykyarvionnissa. Työkkärin kauttakin sellaiseen voi päästä yhteiskunnan piikkiin.

      • Deddend

        Huonoja neuvoja annoitte hänelle. Varmasti hän jo nuo tietääkin.

        Niin tai sitten voi päättää päivänsä siihen on nykyisin hyviä tehokkaita menetelmiä tänäpäivänä. Hyödyt on mittaamattomat: ei velkavankeutta, ei verojenmaksua, ei tarvi välittää em. päätöksistä. Ei sitä ole pakko alistua mielivaltaisiin päätöksiin. Äskeisien vastaajien kettuilukin voi jokin epätoivoinen käsittää vihjailuna että, voisi olla helpompaa antaa vaan kaiken olla ja poistua.

        Mielestäni pitäisi saada sellaisia yrityksiä jotka tarjoaa neuvontaa tähän asiaan. Kun lisää heikennyksiä tulee joissa ihmisiltä viedään toimeentulo varmasti pieni tuloisten ja vaikean tilanteen keskellä on kysyntää sille ohituskaistalle mikä mahdollistaa pois pääsyn.


    • kotikutonen

      Käykää allekirjoittamassa tämä kansalaisaloite https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2837 Vakuutus- ja eläkelaitosten lääkäreiltä poistettava mielivaltainen oikeus kumota potilasta hoitavan lääkärin lausuntoja. Tapaturmavakuutuslain 41 d § muuttaminen siten että tuo mielivaltaisuus poistuu.

    • alalala

      Minkä yhtiön? Ja miksi jatkoa ei myönnetty? Mitkä olivat ne perustelut? Nämä kun tietäisi niin olisi helpompi vastata kysymykseen.

      • Olisko_Keva

        Vaikuttaa uhkaavasti Kevan toiminnalta. Nehän tekee sitä että, vuosia maksetaan määräaikaista eläkettä sitten yllättäin ilmoitetaankin nyt oletkin kuntoututunut vaikka hakijan sinne toimittamissa lausunnoissa kerrotaan päinvastaista. Siellä on myös töissä henkilöissä joilta voi kysyä lisätietoja hakemukseen liittyen henkilöitä jotka oikein pilkallisella ilkeällä äänen sävyllä ja sellaisin sanankääntein esittävät asian että, jää käsitys kuin saisi jotain henkilökohtaista nautintoa kun hakijan hakemus on hylätty. En yhtään ihmettele itsetuhoisia ajatuksia jne. niille jotka joutuu asioimaan Kevan kanssa. Nimiäkin voisi laittaa mutta vaikuttaa, että joku ulisee kuitenkin vaikka asiasta mainittaisi virkailijan nimi joten nimiä ei nyt mainita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2898
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      48
      2284
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1654
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    Aihe