Morjens, Jarppa!

kirjoittajaakunnioittaen

Ajattelin heti näin alussa heittää tittelit menemään, koska sinultakaan ei heru minkäänlaista arvoa meille työttömille.

Koska olet kova poika leikkelemään työttömien päivärahoja ja jakelemaan karensseja, päätin kysyä sinulta töitä. Kun näköjään sinun mielestäsi työttömät ovat ilman töitä silkkaa laiskuuttaan. Senkun menevät töihin, vaikka jokaista avointa työpaikkaa kohti on kymmenen työtöntä. Niin otapa minut sitten töihin, kun se niin helppoa on.

Kouluja olen käynyt paljon enemmän kuin sinä. Minulla on takataskussa ylioppilastutkinto ja useampi ammattitutkinto loistavin arvosanoin, mukana korkea-asteen tutkinto. Minä tiedän taatusti paljon enemmän asioita kuin mitä sinä Jarppa opit siellä ammattikoulussasi. Olitko sinä Jarppa penaalin terävin kynä sielläkään?

Lisäksi minulla on laaja-alainen työkokemus. Oletkos sinä Jarppa ollut töissä muualla kuin paperitehtaalla?

Sen lisäksi, että olen sinua luultavasti huomattavasti fiksumpi, meissä on myös sellainen epäreilu ero, että sinä olet onnistunut keplottelemaan itsesi ministeriksi asti, kun taas minä olen tällä hetkellä työttömänä. Helppohan sinun on sieltä ministeri-Audin takapenkiltä kyykyttää fiksumpiasi paksun tilipussisi kanssa.

Mutta asiaan. Kun nyt näytät haukanneen itsellesi aivan liian suuren palan ministeriksi ryhtyessäsi, niin voisin auttaa sinua hädässä. Kun seuraavan kerran jäät sairauslomalle työuupumuksen takia, työtehtäviesi osoittauduttua jälleen kerran liian vaativiksi käytettävissäsi oleville henkilökohtaisille resursseillesi, niin voisin tulla tuuraamaan sinua.

Takaan, että saan jo parissa-kolmessa viikossa enemmän hyvää aikaan kuin sinä olet saanut vajaassa kolmessa vuodessa. Eikös se 14 päivää palkkatyötä tarvita, että välttyy sinun tukileikkuriltasi? Jos nyt edes sellaiselle pätkälle pääsisi hommiin. Onko liikaa vaadittu, että saisin palkaksi sen 9 euroa päivältä? Vai joudunko tyytymään hienoon ideaasi eli rekrytointikokeiluun, jossa en saa muuta kuin pelkän työmarkkinatuen palkaksi täysimittaisen työn tekemisestä?

Jos et halua minua sijaistamaan itseäsi ministerinhommissa, niin voisin toimia vaikka oikolukijanasi. Ne kirjoitusvirheitä vilisevät ja muutenkin alakoulutasoiset blogikirjoituksesi kieltämättä vaatisivat pientä viimeistelyä.

Tai sitten voisin ryhtyä lehdistövastaavaksesi, sillä olet antanut medioille monia sellaisia lausuntoja, jotka eivät ole omiaan kiillottamaan julkisuuskuvaasi. Suustasi on päässyt suorastaan sammakoita. Pienenä vinkkinä voisin sanoa, että marttyyrointi ja uhriutuminen eivät ole aikuiselle sopivaa ministeritason käytöstä.

Olitko sinä Jarppa nuorempana kenties koulukiusaaja? Vai peräti kiusattu? Vai miksi tunnut huumaantuneen vallasta niin, että haluat julmasti kiusata kanssaihmisiä tällaisella täydellisellä nöyryytyksellä, mitä suunnittelemasi aktiivimalli ja työpaikkojen hakupakko edustavat?

Nyt kun tarkemmin mietin, niin enpä minä taida halutakaan sinulle hommiin. Minulla on työurani aikana ollut monenlaisia pomoja, jotkut jopa todella sietämättömiä, mutta heillä kaikilla on sentään ollut empatiakykyä ja sydän paikallaan.

Sinulta Jarppa ei tunnu heruvan minkäänlaista myötätuntoa elämässään vaikeaan tilanteeseen eli työttömyyteen joutuneille. Leikkaamalla muutenkin vaatimatonta työttömyysturvaa ja jopa lopettamalla sen kokonaan kahden kuukauden karenssin ajaksi sinä ilmeisesti haluat tappaa työttömät nälkään. Onko mieleesi juolahtanut, mistä työttömät saavat ruokarahansa sen kahden kuukauden karenssin ajan? Kun se vajaa 5 prosentin leikkauskin vastaa jo yhden henkilön viikon ruokarahoja.

Oletko sinä Jarppa koskaan kuullut sitä Juicen kappaletta, jossa lauletaan ”Kato herra jos tehdään rengistä, eipä piittaa se vanhasta jengistä”? Jotenkin siitä tulee minulle mieleen eräs kykyihinsä nähden ihan liian vaativassa hommassa hääräävä ministeri.

Toivottavasti kohtalo suo sinulle jatkossa sitä mitä ansaitsetkin. Ainakin häpeä on ikuista. Me työttömät tulemme muistamaan tekosi aina, varsinkin seuraavissa eduskuntavaaleissa. Niissä ei kunnian kukko laula sen enempää sinulle kuin muillekaan äänestäjänsä pettäneille sinisille loikkareille, joille oma ministerinpesti oli kunniaa ja äänestäjien luottamusta tärkeämpää.

Aktiivisin terveisin

Suomalainen työtön

https://www.youtube.com/watch?time_continue=137&v=8MRAihDnJJk

57

1338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näytön.paikka

      Jarppa on nyt sitoutunut ja jos ei pysty hoitaamaan sellaisia töitä kaikille halukkaille jolla tulee palkan suhteen toimeen niin on petturi. Vastuu se pitää olla ministerilläkin päätöksistään. vai onko joku toista mieltä Lindströmin lisäksi?

    • 11.1.2018.9.39

      Kova on poika leikkimään herraa. Onneksi hänen herra ura loppuu kunhan tuo historian surkein hallitus kaatuu. Ei työkkärin kassalla sitten kelpaa selitykseksi burnoutit. Työkkärissä nauretaan sellaisille jutuille.

      Historian P4SKIN työministeri, mikä Suomessa on ollut.

    • Killeriä

      Keskustelun aloittajan kirjoitus on viiltävä analyysi sitä, minkä kaltaisia ministereitä istuu Sipilän hallituksessa. Pääministeri itse on miljonääri, joka on jo ehtinyt hoitaa perheelleen ja kavereilleen noin 2 milj. euron saatavat Chempolikselta Fortumin rahoilla. Siinä mielessä Sipilän vaivannäkö pääministerinä ei ole mennyt hukkaan.

      Demareista kokoomukseen siirtynyt kansanedustaja Vartiainen näyttää olevan jonkinlainen Sipilän hallituksen Rasputin, joka antaa vinkkejä hallitukselle työttömien kurittamisesta ja näin saatavista näennäisistä säästöistä.

      Tuleva kevät voi Suomessa olla poliittisella tasolla sekä työmarkkinoilla tapahtumarikas. Hallitus huomaa astuneensa kansalaisten toleranssirajan yli, mistä seurauksena on hallituksen vastaisia toimia ja irtautumista Kiky-sopimuksesta.

      Timo Soini laittoi Jarpan paljon vartijaksi kahden salkun ministerinä. Oliko se Soinin tyhmyyttä vai jonkinlainen miina Jarpalle? Toisaalta Sipilän kokemattomuus valtakunnan politiikassa kertoo siitä, että oikeusministerin salkku annettiin ns. maallikolle.

      Kokoomuksen ministerit ovat ajaneet tässä hallituksessa ja myös aiemmissa hallituksissa ns. halvan työvoiman markkinoita. Heille ei ole mikään ongelma se, että Suomeen saapuu 30.000 nuorta miestä halvan työvoiman maista. Tämä mahdollistaa pimeän ja halvan työvoiman käytön yrityksille ja murentaa kantasuomalaisten työmarkkinoita. Katseet pitäisi entistä enemmän suunnata valtionvarainministeri Orpon ja muiden kokoomusministereiden tekemisiin. Kokoomuksen kannatus kansalaisten keskuudessa on noin 19 %. Tästä voi myös todeta, että 80 % kansalaisista ei pidä kokoomuksen harjoittamasta politiikasta hallituksessa. Tosiasiassa Sipilän hallitus on nykyisten kannatusmittausten mukaan vähemmistöhallitus noin 40 prosentin kannatuksella. Tämä hallituskokoonpano ei enää jatka seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Se antaa jotakin lohtua nyt kyykytetyille kansalaisille.

      • Demarit_varastaa

        Mitä sitten? Kokoomus on syvältä, mutta vielä enemmän on puolue jonka puheenjohtaja ilmoittautuu äijäfeministiksi, joka haluaa Suomeen puoli Afrikkaa!

        Mieluummin vaikka 30 kiky-päivää kuin nykyistä basaarimeininkiä ja älämölöä. Mikä H#lvetti vasemmistoa vaivaa? Suomalaisen työmiehen, varsinkaan naisen, etu ei todellakaan ole mikään #Unelma!

        Niin kauan kuin jatkavat SJW-touhua, ei hallitusvastuulla tarvi päätään vaivata. Rinnekin voisi aloittaa vaalit vaikka etsimällä oman kaulan, nykyisin sitä ei televisiossa näy.


    • Farouge2

      Nythän on niin, että tämä kyseinen Sipilän ja Orpon "narun perässä oleva sätkyukko" ei ole ymmärtänyt edes omaa parastaan. Laaditut aktiivimallit ja työttömien kurjistamistoimenpiteet/ nöyryyttämiset ovat nykyisen työministerin oman poliittisen uran" viimeinen naula arkussa".

      Tähän ovat muiden hallituspuolueiden edustajat tarkoituksenmukaisesti tähdänneet, pääsevät ex-persuista, nykyisistä sinisistä eroon siististi, saattaen heidät kansan epäsuosioon. (Tosin samalla ovat kyllä vaarantaneet oman poliittisen kansansuosionsa. Heillä saattaa kyllä olla huomattavasti suurempi "takana seisovien rivit", jotka äänestävät jatkoon huonosta historiasta huolimatta.)

      On sääli, että työttömyyden hoitamiseen tämän päivän Suomessa käytetään nöyryytystä. Olisin olettanut, että tehtävään kansanvaaleilla valitut järkevät ihmiset tämän ongelman äärellä, olisivat ryhtyneet miettimään täysin erilaisia, mutta toimivia toimenpiteitä.

      Esimerkiksi myöntämällä kaikille yrityksille työnantajakustannusten helpotuksia, niin että työpaikat täytettäisiin tekijöillä, jotka saavat siitä myös elannon elämäänsä. Tänä päivänä työnantajat ovat täysin tietoisia siitä, että ns. "ilmaisväkeä" on ovesta tulossa "pilvin pimein", ei ehkä aina laatutavaraa, mutta eipä tarvitse maksaa palkkaakaan. Ja ainahan voi vaihtaa työhöntutustujaa, opiskelijaa harjoittelemassa ilmaiseksi tai vuokratyöntekijää. Ja pitkäaikaistyötön tulee pakotettuna töihin huonollakin palkalla, samalla siitä saa te-tston myöntämän työllistämistuen. Tuen lakattua voi lopettaa työsuhteen tuotannollis/ taloudellisin perustein tai muilla konstein. Kaikki on mahdollista, kun rekrytoidaan "kakkoskansalaisia" tekemään likaisempia hommia.

      Työvoimakoulutuksen järjestäminen vaatisi myös hieman järjen käyttöä. En tiedä koko maan tarjonnasta, mutta kyllä tällä seudulla olisi melko paljon parantamisen varaa. Kurssien valikoima ja pätevät kurssittajat ovat hakusessa. Aikuiskoulutuskeskuksen nurkilla näyttää liikkuvan enemmän kansainvälistä väkeä. He ovat ammatillisessa kurssituksessa, vaikka suurin osa tarvitsisi vain ja ainoastaan suomenkielen kurssitusta. Kursseille osallistuvat alkuperäisväen työttömät ovat näin ollen lähtökohtaisesti alusta alkaen epätoivoisia kurssin "muka" tullessaan tuoman hyödyn suhteen. Pääseehän ainakin "ilmaistyöntekijäksi" johonkin firmaan harjoittelemaan, ja tämä yritys saattaa sitten jopa myöhemmin työllistää... siis saattaa.

      Toivon todella, että seuraavissa vaaleissa äänestäjien muisti on sen verran pitkä, että tietyt henkilöt, joille kansa on antanut valtuutuksen hoitaa asioitamme, menevät vaihtoon. Ja että kansanedustajien sopeutumiseläkkeet ovat siirtyneet Suomen lama-ajan järjettömään historiaan.

    • petturijarppa
    • OnkoTämäEnääTotta
      • Iitintildu

        Työttömät, käykää kysymässä Jarpan vaimolta siivoustöitä, kun Jarpalla sattuu olemaan hulppea rivitaloasunto Kuusankoskella Kymijoen rannassa Pappilankuja 7.


      • Moppi_Käteen

        Rivitaloasunto ei ole koskaan hulppea. Eikä mikään muukaan missä on yhteinen seinä jonkun muun kanssa. Niitä sanotaan ihmisten säilytyspaikoiksi.


    • JarppaPetkeleMinkäTeit

      Kuka enää äänestää Jarppaa, siis ihan oikeasti ja miksi?
      Minä en tunne enää ainuttakaan joka äänestäisi?
      Kuusankosken paperitehtailla Jarpalla on kuulemma petturin maine ja tämä aktiivimalli vielä pahentaa asioita.
      Ei tälläisillä moninkertaisilla takinkääntäjillä ole mitään sijaa poliittisessa kentässä joihin ei voi luottaa ja tukee toimia jotka ovat pahasti työttömiä vastaan.
      Nykyinen hallitus on pahin työttömän kyykyttäjä koko Suomen poliittisessa historiassa, näin eriarvoistavia päätöksiä ei saisi koskaan missään tilanteissa tehdä.
      Pahiten kärsii pitkäaikaistyöttömät, jos ei niillä ole ollut aiemmin saumaa työelämässä, niin nyt vielä vähemmän ja leikkaus on 99,99% varma asia

    • TaitaaEduskuntakinKaatua

      Lindström ottanut melkoisen vastuun itselleen. Nyt hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kun että hähnen vastuullaan jos työantaja tai työkkari ei hoida asioita niin ettei kenenkään työttömyysturvaan puututa. Odotetaan mielenkiinnolla miten hallituksen edustaja työministeri Lindströn oheistaa TE-toimistoja ja kaikkia työnantajia.

      Itse en ole työtön mutta tämä työminsteri on järkyttävän tyhmä ja hyväksi käytetty. Hyvä kuitenkin että tulee hallituksen osalle vähän tai oikeastaan jo paljonkin kritiikkiä huonosta ajattelusta. Kaikkihan tietää mitkä omille rosvoavan porvarihallituksen ajatukset on meitä normaaleja ei porvareita kohtaan.

    • mitääidinpanija

      No morjens, vieläkö panet äitiäsi? t. jarppa

    • Moppi_Käteen
      • Moppi_Käteen

        Muuten samaa mieltä Jarpasta. Ja sinisestä menneisyydestä. Kusettajia koko porukka. Jabba nauraa itsensä uneen. Ja joka ilta.


      • Koko.Suomi.nauraa
        Moppi_Käteen kirjoitti:

        Muuten samaa mieltä Jarpasta. Ja sinisestä menneisyydestä. Kusettajia koko porukka. Jabba nauraa itsensä uneen. Ja joka ilta.

        Ai meinaatko että syvistä vesistä kuuluu hullun nauru. Tosin Sipilä nauraa vielä makeammin kun löytänyt Nallen kanssa tällaisen kultakimpaleen joka juoksee heidän käskystään vaikka koko yön hillotolppaa ylös ja alas heidän juodessa vieressä konjakkia naureskellen. Kuulin tänään että työkkärin henkilökuntakin pitää miestä aivan ääliönä joka ymmärrä mistään mitään. Nyt olisi hyvä järjestää äänestys valtakunnapellesstä. Kukahan voittaisi?

        PS. Kouvola jo tunnetaan hyvin täällä Kainuussakin.


      • Moppi_Käteen

        En usko että enää naurattaa. Kesäkuussa -17 puoluekokouksen jälkimainigeissa oli kovat luulot itsestä. Ei lähtenyt porukka mukaan? Paitsi toki ministerit, kuten Jari Lindsröm.
        Ja ne muut riviedustajat tuhosivat Timpan houkuttelemina omat uransa korkeintaan kevääseen 2019.

        Sikäli hyvä että PS puhdistui ja SMP rutistui kuin tyhjä Lidlin kaljapurkki arvottomana tienposkeen.

        Tämän kaiken puristi aika kivaan pakettiin toimittaja Lauri Nurmi kirjassaan.

        Puolitoista vuotta saa vielä sininen menneisyys räpistellä Kokoomuksen ja Kepun kumileimasimena, mutta sitten se loppuu. Uudet tuulet puhaltavat.

        Valtakunnan pelle on ylivoimaisesti Orpo Petteri. Mutta mitä suoraan valehteluun tulee, niin kyllä Timo veti pohjat juudaksineen mitä on vaikea rikkoa. Ja tietysti Jarikin oli mukana, käsi Simon Elon olkapäällä tiedotustilaisuudessa.

        Tirsk ja nyyh.


    • arvonmekinansaitsemme
    • Elätän-teidät

      Aloittajasta ei ole kenenkään tekstejä puhtaaksi kirjoittamaan. Kappalejakokin meni tuolta yliopiskelleelta itseään nerona pitävältä tyypiltä päin hanuria. Juuri tuollaiset avaukset saavat minut ja kaikki kaverini äänestämään ilman muuta Lindströmiä tai hänen puoluetovereitaan. Nyt meillä on paras hallitus vuosikymmeniin, iso kiitos kaikille ministereille.

      PS. Menkää sosiaalipummit töihin!

    • Ennätys-se-tuokin

      Politiikassa mukana olevat aina joskus päätöksiä tehdessään päättää toisin jostain asiasta miten on puhunut. Mutta Jari Lindström on ihan kaikessa mitä puhui ennen viime eduskuntavaaleja toiminut toisin. Miten tuollaisen henkilön uskottavuus enää voisi toimia missään tilanteessa. Henkilö Jari Lindström on käytännössä menettänyt kaiken uskottavutensa ja luottamuksensa, hänen kanssa ei varmasti tee kukaan mitään sopimuksia koska hän varmasti pettää. Jos olisin kauppias niin en varmasti antaisi mitään että kokeile ensin ja maksa sitten miten. Voimia läheisille.

    • voi_morjens

      "Juuri tuollaiset avaukset saavat minut ja kaikki kaverini äänestämään ilman muuta Lindströmiä tai hänen puoluetovereitaan."

      Jos kriteerit ja oma päätöksenteko perustuu tuohon niin ei kai enää tarvitse ihmetellä ihmisten äänestyskäyttäytymistä ja siitä johtuvia seurauksia. Osa kansasta siis kärsii tuollaisien tollojen tyhmyydestä, mutta hyvä että julkisesti tuli selväksi miten toisilla ajatus juoksee.

    • Killeriä

      Työministeri Lindström on tukalassa tilanteessa työttömien aktiivimallinsa kanssa, jonka mallin tosin ovat laatineet VM:n virkamiehet yhdessä Orpon Rasputinin kanssa. Mikäli sinertävät aikovat olla hallituskelpoisia jatkossakin, ei heillä ole tässäkään asiassa paljon liikkumatilaa eikä mahdollisuutta selitellä. Voihan Sipilä käyttää Jarppaa muunnellun totuuden torvena säilyttääkseen hallituksensa jatkon.

      Sampo Terho on jossakin kolumnissaan paljastanut, että kokoomus Orpon johdolla jatkuvasti kyseenalaistaa hallituksen piirissä olevat linjaukset. Kokoomus tappaa aikaa ja odottaa pressavaalien jälkeistä aikaa, jolloin se voi ryhtyä keikuttamaan hallituspaattia tosissaan. Jan Vapaavuori on jo laittanut panokset piippuun suurten kaupunkien poliittisen johdon kanssa ja odottaa myös pressavaalien jälkeistä vapauttavaa poliittista tilannetta.

      Pääministeri Sipilän toimet mm. Chempoliksen lainojen järjestelyssä nousevat esiin valtakunnansyyttäjä Nissisen virkarikoksen yhteydessä. Onko Sipilän Fortumin rahoilla junailemat noin 2 milj. euron lainojen takaisinmaksut lastensa sijoitusyhtiölle ja entiselle liikekumppanille Juha Hulkolle suurempi rikos kuin muutaman kymppitonnin koulutusjärjestelyt veljen yritykselle? Säilyvätkö lainojen järjestelyyn liittyvät sailaisuudet Fortumin sisällä vai vuotaako sieltä tiedot joko suoraan tai välikäsien kautta medialle? Sipilä toimi tuolloin myös valtionyhtiöiden ohjauksesta vastuullisena ministerinä. Sipilällä on ollut muuten kova halu alentaa valtion omistusta Fortumista alle 50 prosentin jostakin syystä, jolloin "liikesalaisuudet" olisivat vielä nykyistä paremmin median ulottumattomissa.

      • Kepulandia

        Paavo Väyrynen ottaa esille nämä Sipilän rikolliset toimet perheensä yrityksen ja liikekumppaninsa lainasaamisten järjestelyissä sopivasti ennen Keskustan kesäkuun 2018 puoluekokousta. Sipilä saattaa siinä vaiheessa vetäytyä puolueen puheenjohtajan kisasta.


    • Yleislakko.ja.heti

      Jarppa tekee mitä haluaa kuten jossain mainitsikin että tämä hallitus on erilainen ja toimii kuten haluaa. Nyt ne haluaa pysäyttää Suomen, ja kas kummaa siinähän onnistuvat. Nyt hallituksessa tosimiehiä jotka kulkevat omia polkujaan ja mikään ei muutu vaikka itsellä paskat housuissa ja ymmärrys nolla.

      Nyt ei taida hallituksen ja kansan ajatukset kohdata positiivisesti. Kansalaiset haluaa palkkaa työnteosta ja hallitus taas on sitä mieltä että tulevaisuudessa maksetaan vaan joku pikku korvaus.

      • Kylläkansamuistaa

        Kyllä Jarppa osaa kehua aikaansaannoksiaan Kouvolan Sanomissa. Valto Koski yritti laittaa Kimolan kanavan alulle monta vuotta siinä onnistumatta. Jarppa hankki rahat ns. joululahjarahoista.

        Kymi-Ringin ratahanketta Jarppa kehuu tukeneensa puoluetoveri Sampo Terhon kautta. Tierahat välille Tillola - Keltti on myös Jarpan aikaansaannos.

        Nyt Jarppa tunnustaa olleensa ministeri Rehulaan yhteydessä useita kertoja PoKS:n palvelujen tiimoilta siinä kuitenkaan onnistumatta.

        Rautateiden ohjauskeskuksen säilyminen toistaiseksi on myös Jarpan ansiota.

        Jarpan jutut ovat vähän sellaisia, että niissä on jotakin totta ja jotakin mielikuvituksen tuotetta. On muuten aikamoinen veijari. Käyttää mediaa omiin pyrkimyksiinsä Larikkaakin paremmin, jolla myös jutut olivat ns. puolitotuuksia.


      • HärskistiMennään
        Kylläkansamuistaa kirjoitti:

        Kyllä Jarppa osaa kehua aikaansaannoksiaan Kouvolan Sanomissa. Valto Koski yritti laittaa Kimolan kanavan alulle monta vuotta siinä onnistumatta. Jarppa hankki rahat ns. joululahjarahoista.

        Kymi-Ringin ratahanketta Jarppa kehuu tukeneensa puoluetoveri Sampo Terhon kautta. Tierahat välille Tillola - Keltti on myös Jarpan aikaansaannos.

        Nyt Jarppa tunnustaa olleensa ministeri Rehulaan yhteydessä useita kertoja PoKS:n palvelujen tiimoilta siinä kuitenkaan onnistumatta.

        Rautateiden ohjauskeskuksen säilyminen toistaiseksi on myös Jarpan ansiota.

        Jarpan jutut ovat vähän sellaisia, että niissä on jotakin totta ja jotakin mielikuvituksen tuotetta. On muuten aikamoinen veijari. Käyttää mediaa omiin pyrkimyksiinsä Larikkaakin paremmin, jolla myös jutut olivat ns. puolitotuuksia.

        Kehui myös julkisesti senkin että tämä hallitus poikkeuksellisesti entisiin nähden toimii kuten haluaa ja ei paljon tuhojaan taaksepäin katsele ja mieti kun tekevät porvareille tulonsiirtoja.

        Ja mikäs on toimiessa kun ei kukaan estä.


    • Killeriä

      Sinertävien porukka puheenjohtaja Sampo Terhon johdolla vetää tätä Hesarin kannatusmittauksen mukaista 1,5 prosentin porukkaa entistä enemmän kokoomuksen leiriin. Lopputulema ennen seuraavia eduskuntavaaleja voi olle se, että sinertävät sulautuvat sujuvasti kokoomuksen jäseniksi. Sampo Terhon julkitulo aktiivityöllistämisen kannanotossa muistutti kovasti kokoomuksen puheenjohtajan ulkoistakin olemusta. Oltiin niin pontevia. Entistä persujen puheenjohtajaa hieman nolotti tv-kameroiden edessä. Timo Soini myi poliittisen mandaattinsa kokoomukselle jo hallitusneuvotteluiden yhteydessä salaisesti ja nyt myös julkisesti.

    • Kepulandia

      Väyrysellä on lainopillisena avustajanaan Sipilääkin kierompi Kari Uoti, joka on Hesarissa todennut, että kepun puoluehallituksen kanta sulkea Väyrynen puheenjohtajapelistä on Keskustan sääntöjen vastainen yritys. Puoluekokous ainoastaan voi tehdä ko päätöksen.

      • Ryöstölandia

        Lindströmillä taas ei varmasti ole avustajana ketään lainopillista avustajaa. Tosin ei tarvitsekaan onhan Lindström entinen oikeusministeri että siltä puolelta homma hansakassa tai sitten ei.


    • Kylmärinki

      Sipilä kehuu työllisyysasteen nousua, joka ei ole maan hallituksen aikaansaannos vaan EU:n talousalueen yleinen kehitys. Sipilä lestadiolaisena voi antaa osan kunniasta muille lestadiolaisille yrittäjille, jotka ottavat voitot työntekijöiden selkänahasta. Aikoinaan Sipilä osti Pohjanmaalta heikosti kannattavia elektroniikan alan yrityksiä, jotka sitten saneerasi ja myi voitolla hyväuskoisille yrittäjäkokelaille.

    • Killeriä

      Voikkaan paperitehdas lopetettiin sen jälkeen, kun UPM:n aiempi toimitusjohtaja Juha Niemelä oli tehnyt 800 milj. dollarin kuprun yhtiölle ostamalla 1.000 milj. dollarilla Miramichin paperitehtaan, sahan ja puuvarannot Kanadasta. Tehdas ei vastannut odotuksia tuottavuudeltaan ja se myytiin metsineen 200 milj. dollarilla norjalaisille ostajille. Paperikoneet deletoitiin, jotta niillä ei voinut enää valmistaa paperia.

      Niemelä sai kenkää, mutta myös Jarppa ja 500 muuta Voikkaan paperitehtaan työntekijää saivat maksaa Niemelän virheinvestoinnista. Toimitusjohtajan lähes miljardin dollarin vahinko haluttiin paikata lopettamalla paperitehtaita mm. Suomesta. Näin ne herrat toimivat ja suojelevat toisiaan. Lopulta kaikki yhtiön vahingot laitetaan lattiatason työntekijöiden syyksi. Tämän Jarpankin kannattaisi muistaa.

      • Kivaksitavaksi

        Nyt kun Jarpalle alkaa pikku hiljaa seljetä tämä ympäröivä todellisuus politiikassa ja vähän muussakin, kannattais harkita loikkausta perussuomalaisiin tai sitten peräti demarileiriin. Seuraavissa eduskuntavaaleissa olisi pienet mahdollisuudet uusia edustajapaikka. Sinisten leirissä tulevaisuus politiikassa on tuhottu.


      • Suomessa.onnistuu

        Lindström kuuluu tähän kansanosaan joka menettänyt uskottavuutensa jo aikoja sitten mutta jotenkin vaan sinnittelee ja kukaan ei oikeasti pohdi herran toimia ja niiden järjellisitä mahdollisuutta. Ihan sama yhtälö ja asioiden ihmetteleminen sopii Lindströmin toimiin kun jonkun salarakkaan ex-missin jonka tulot jotain kymppitonnin vuodessa ja ulosotossa kymmeniätuhansia mutta jatkuvasti lehtien palstoilla kuvia monista hulppeista ulkomaanmatkoista vuoden sisään. Samaa sarjaa mutta aina vaan porskuttavat vaikka eivät ole yhteiskuntakelpoisia.


      • Kylläkansamuistaa

        Joittenkin kansaedustajien ja kaupunginvaltuutettujen moraalinen taso alittaa selvästi kansalaisten moraallisen tason. Isopalkkainen kurittaa työmarkkinatuella elävää suu virneessä ja odottaa, että tämä raukka äänestäisi kurittajaa myös jatkossa.


      • HURAAHURAAHURAA

        Jarppa on kaikkien rehellisyyteen uskovien sankari. Siinä on mies joka pysyy lupauksissaan.


      • Kepulandia

        Jarpan entiset puoluekaverit tyrmäävät Sipilän sote- ja maakuntasekoilun. Pimittääkö Jarppa kansalta jotain oleellista hallituksen ajamasta sote-hankkeesta? Perussuomalaisten puoluehallitus ei ole maakunta- ja sotehankkeen takana. Alkaako Juha Sipilän ja kepun kusetus pikku hiljaa paljastua suomalaisille rehellisille ihmisille?


      • SairastaMenoa
        Kepulandia kirjoitti:

        Jarpan entiset puoluekaverit tyrmäävät Sipilän sote- ja maakuntasekoilun. Pimittääkö Jarppa kansalta jotain oleellista hallituksen ajamasta sote-hankkeesta? Perussuomalaisten puoluehallitus ei ole maakunta- ja sotehankkeen takana. Alkaako Juha Sipilän ja kepun kusetus pikku hiljaa paljastua suomalaisille rehellisille ihmisille?

        Ai "Jarpan entiset puolukaverit"? Jarpallahan ei oikeasti ole ollut koskaan kavereita. Jarppa on oman tien kulkija joka oman edun nimissä pettää kaikkia ja johon ei kukaan ole enää aikoihin luottanut. Tuli häntä kyllä itsekin äänestettyä mutta melko pian myös kuultua hänen touhut paikallisissa Perusuomalaisissa. Järkyttävä tapaus ja vamasti hän tulee olemaan yksi syy hillotolppa porukoineen että tulevissa vaaleissa äänestysprosentti laskee kun uskottavuus menee hänen kaltaisteen vuoksi.

        Samaan porukkaanhan tämä Sampo Terho kuuluu ja hänestäkin on uusi tarina jolla koetti saada suosiota mutta itse ei tyhmyyttään edes ymärtänyt asiaa.


    • fffffffffffff

      Katsontakanta riippuu millä puolella pöytää istuu :o

    • Jaalanjuntti

      Jarppa on sitä mieltä, että hänen ja Valto Kosken ajama Kimolan kanava on edelleen kannatettava hanke, vaikka siihen laitetaan valtion ja kuntien eli meidän veronmaksajien rahoja kaikkiaan 21 milj. euroa. Muutama huvivene kesän aikana kulkee kanavan läpi. Pilkanmaan rannasta on laiturit poistettu naurulokkiyhdyskunnan paskomisten takia. Ei ole laituria, jossa huviveneet voisivat huoltaa matkustajia vedellä, sähköllä ja jätteiden tyhjennyksellä sekä polttoaineilla.

      Tässä hankkeessa nyt näkyy se, että kansanedustajan ja ministerin koulutustasolla on jokin merkitys järjellisessä päätöksenteossa. Kun on juntti...

      • Suopursua

        Kouvolan rahoitusosuuden noin 6 milj. euroa voisi laittaa vaikkapa paikoitustalon rakentamiseen Ruskeasuolle rakennettavan terveyskeskuksen tontille.


    • MyötähäpeääTuntien

      Areenasta tuli katsottua eduskunnan täysistuntoa. Kouvolan maine on mitä on ja paikallinen ministeri sitä kasvatti. Eihän kaikki täällä ole noin tyhmiä mutta tuollaisten vuoksi muualla luullaan että kaikki muutkin täällä on täysiä torvia ja rahasta kiipeää hillotolppiin ilman omia ajatuksia.

    • Kustaata

      Sinisten eduskuntavaalimenestys tulee olemaan 2 prosentin luokkaa, jolla ei Jarppakaan eduskuntapaikkaa uusi. Mikäli tämä nuija ymmärtäisi liittyä kokoomukseen, kuten Turunen teki, olisi Jarpalla pienet mahdollisuudet seuraavaan eduskuntaan. Kouvolan kaupunginjohtaja ja perään katsottava Toikka olisi silloin Jarpan vastapeluri Kaakon vaalipiirissä. Toikka tosin asuu Lappeenrannassa ja maksaa veronsa sinne.

      Demareille tämä olisi hyväksi, kun Voikkaan paperitehtaan entinen ns. luottamusmies paljastuisi lopullisesti porvarien kätyriksi, jona Jarppaa on jo pitkään pidetty. Kyllä Jarpan eduskuntatyöskentely taitaa päättyä tämän kauden päättyessä, kun jokin taho tarjoaa tälle laborantille EK:n johtajan paikkaa.

      • Kustaata

        Jarpan entinen puoluetoveri Kai Turunen kertoi Länsi-Savo-lehden kolumnissaan olleensa kokoomus-mielinen jo pitkään ja loikattuaan Kokoomuksen eduskuntaryhmään tuntevansa palaavan poliitiseen kotiinsa. Että silleen.

        Mikä on Jarpan poliittinen koti? Se selvinnee muutaman kuukauden sisällä.


    • JäiLääkkeetOstamatta

      Jarppa on kaikkien sanojensa pitävien sankari. Todellinen luotettavuuden perikuva. Kouvolassa pitää liput nostaa salkoon kaverin syntymäpäivänä.

      • Kustaata

        Jarppa hallitsee edelleen Kouvolan Seudun Perussuomalaisten yhdistystä, vaikka ei enää kuulu tähän puolueeseen. Osaako entinen oikeusministeri kertoa tyhmille äänestäjille, miten tämä on juridisesti mahdollista? Jäädään odottamaan Jarpan vastausta.


    • 0987uyikjhb

      Jarppa on ihan kehitysvammaisen oloinen ja näköinen. Mitä sitten? Sitä vain, että olen pahoillani kehitysvammaisten puolesta, kun ministeri häpäisee heidän maineensa.

      • kouvolan.neandertalit

        Ei taas yllätä että Kouvolan mieslapsilla menee kunnianloukkauksen puolelle "keskustelu".


    • Kylläkansamuistaa

      Jarppa taitaa Sinisten logon myötä kuulua SS-miehiin. Niinistön militantti-Jussi on varmaankin luonut Sinisten uuden logon. Esittelee kohta sen USA:n puolustusministerille. Sinisten logosta voisi Jussin mielestä tulla Suomen Puolustusvoimien uusi logo, kun leijona kuuluu Afrikan eliöihin.

      Siniset elävät ihan omassa kuplassaan, josta niillä ei ole enää ulospääsyä. Tämä kupla voitaiisin laukaista maata kiertävälle radalle. Ja pojilla olisi hauskaa, kun tillittäisivät maan asukkaita avaruudesta.

    • Kuusaan.perikuva.jarppa

      Perus kuusaalainen. Puhuu pelkkää paskaa ja teot nolla.

      • Lindströmin.oma.valinta

        Todella loukkaava Kuusankoskea ja kuusankoskelaisia kohtaan jotenkin heidät ja Lindström keskenään yhdistää. Lindström kuuluu porukkaan jota koko Suomi halveksii ja ihan itse vastuun kantaa kuten Kouvolan Larikka ettei Kouvolassa ole sairaalaa. Ei meillä entisen Kouvolan asukkailla ole mitään osaa eikä arpaa siihen ettei Saraalanmäelle haluttu rakentaa uutta oikeaa sairaala.


      • Lahja.kuusaalta

        Kuusaan oma poika Lindström


      • Kylmärinkiä
        Lindströmin.oma.valinta kirjoitti:

        Todella loukkaava Kuusankoskea ja kuusankoskelaisia kohtaan jotenkin heidät ja Lindström keskenään yhdistää. Lindström kuuluu porukkaan jota koko Suomi halveksii ja ihan itse vastuun kantaa kuten Kouvolan Larikka ettei Kouvolassa ole sairaalaa. Ei meillä entisen Kouvolan asukkailla ole mitään osaa eikä arpaa siihen ettei Saraalanmäelle haluttu rakentaa uutta oikeaa sairaala.

        Aktiivimalli 2 on putkahtamassa esiin Jarppa Lindströmin pajasta, jonka mottona on "työttömät ja köyhät kyykkyyn". Jarpalla on Sipilän antama lupaus siitä, että hyvä pesti järjestetään tälle likaisen työn tekijälle ennen hallituksen kaatumista. Jarppa on samanlainen köyhien kyykyttäjä kuin liikenneministeri Anne Berner. Terveisiä vaan Pappilankuja 7:n kämpille, jonne alkaa virrata työhakemuksia ensi syksynä tuhatmäärin.


      • Lälliä

        Työttömät ja köyhät kyykkyyn syyllistämällä kaikki nämä ihmiset laiskoiksi ja osaamattomiksi. Voikkaan tehdas lopetettiin, koska Jarppa oli laiska ja osaamaton, vai olivatko muut globaalit syyt suuremmat? Jarppa voi tässä tulevassa haamukirjoittajan kirjoittamassa kirjassa avata koko maailmankuvansa. Siitä kirjasta tulee varmaankin yleinen ihmetyksen aihe.

        Kun Jarppa julkituo stressiään, hänen on hyvä muistaa, että hän on Sipilän ja Orpon kanssa aiheuttanut 250.000 työttömälle huomattavaa stressitason nousua aktiivimalliviritelmillään. Samaan aikaan valtio käyttää yli 300 milj. vuodessa irakilaisten, marokkolaisten jne. maahanmuttajamiesten elättämiseen. Jarpan mukaan noin 7.000 turvapaikan saanutta matua on kadonnut Suomen suveen viranomaisvalvonnan ulkopuolelle. Milloin Suomen kuritettu kansa pääsee näistä kurittajista eroon? Toivottomasti mahdollisimman pian.


      • Pappilankuja7

        Mitäpä tuohon lisätä. Mies vailla vertaa kielteisessä merkityksessä.


    • vastavirtaa

      Persut on loikkareiden ennätyspuolue. Ei sellaista valtuustoa jossa puolue olisi säilynyt eheänä. Henkilökemiat ei pelaa. Eikä ihme kun kaikki änkyrät on sinne ajautuneet. Ennen SKP kokosi katkerat kaikkeen tyytymättömät. Toisaalta parempi purkaa itseään kirjoittamalla kuin hakata muijaa kotona. Siksi tämäkin palsta tarpeellinen.

      • MitenÄänestysprosentin

        Eiköhän tuo Persujen tilanne selkeydy kun sieltä saatiin pois tämä porukka jota Lindström myös edustaa. Tuskin Sipiläkään suuremmin heihin luottaisi jos ei tietäisi että nyt tuo porukkaa pysyy ruodussa omien etujen ja rahan vuoksi. Halveksittuahan tuo porukka tuntuu olevan läpi Suomen, mutta tällä on laajemmatkin seuraukset. Kansalaisten usko demokratiaan ja jonkinlaiseen uskomiseen että ääänestämällä voi vaikuttaa ja että sillä ketä äänestää on joku vastuu äänestäjilleen. Paljon tämä rahasta mitä vaan tekevä porukka saanut aikaan että ihmiset ei usko poliitikoihin. Heidän ansiostahan tämä Sipilän ryöstö kansaa kohtaan on mahdollinen.


    • Jarppa.pitää.mitä.lupaa

      Jarppa luvannut kaiken kertoa muistelmissaan ja siihen uskotaan, taas kerran. Tuon on luvannut Kouvolan Sanomissa ja siinä ei voi pettää enää. Sen jälkeen ei taida kuitenkaan enää Soini eikä Sipilä morjestaa mutta tuskin he edes käyvät Kouvolassa .

    • joel44444

      Kauaksi on menty metsään demokratian ja yhteiselon alkutaipaleelta. Joskus valtioita ja ihmisryhmiä hallitsivat viisaimmat ja kokeneimmat yksilöt, joita myös arvostettiin. Laborantti ministeri olisi jokseenkin huvittava ajatus, ellei olisi absurdi.

      Jos Lindströmin tilalle vaihdettaisiin kuukaudeksi saapas, ei kukaan huomaisi eroa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5957
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3764
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2053
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1249
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      919
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe