Kiukaan asentaminen

Jorma.B

Mikä on paras paikka kiukaalle?

Lattia, seinä tai katto.

6

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rak.mestari.Pedersen

      Jonkin verran asennuspaikkana kiukaille on käytetty a) sähkökiukaiden osalta ruuvikiinnitystä seinään (saunan sisäpuolelle), ja b) puulämmitteisten kiukaiden osalta lattia-asennusta (saunan sisäpuolelle yleisimmin nekin). Sähkökiukaissakin on toki lattialle asennettavia malleja.

      Kattoasennusta on käytetty melko harvoin, vaikka kiistatta asennustavassa on joitakin etuja, kuten eritoten yleisissä saunoissa esiintyvän ilkivallan vaikeuttaminen; esim. kattoasenteiseen kiukaaseen virtsaaminen tahi ulostaminen on monin verroin haastellisempaa kuin muilla tavoin asennettuihin kiukaisiin.
      Toisaalta normaalikiukaasta kattoasenteisena saattaa helposti putoilla kiuaskiviä saunojien niskaan varsinkin lauteiden yläpuolisessa asennuksessa, joten asennuspaikan valintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota ja noudattaa myös tarkasti valmistajan antamia asennusohjeita.
      Suositeltavinta kattoasennuksissa on käyttää vuolukivi- tahi vastaavia kiukaita, joissa ei käytetä ns. perinteisiä kiuaskiviä.

      Pääasia kuitenkin kiukaan asennuksessa on muistaa asentaa se löylyhuoneeseen, sisäpuolelle.

      • valitettavanyleinenilmiö

        Hyvin surullisia tapauksia nämä elämästä sen alkuvaiheessa syrjäytyneet yksinäiset peräkamarinpojat jotka aikansa kuluksi trollaa suomi 24:n eri palstoilla vastaillen itselleen kirjoittamiinsa avauksiin.


      • rak.mest.Pedersen
        valitettavanyleinenilmiö kirjoitti:

        Hyvin surullisia tapauksia nämä elämästä sen alkuvaiheessa syrjäytyneet yksinäiset peräkamarinpojat jotka aikansa kuluksi trollaa suomi 24:n eri palstoilla vastaillen itselleen kirjoittamiinsa avauksiin.

        Surullistahan se voi tosiaan olla peräkamaripoikain elämäntaival, yksinäistä ja surullista - en tunne asiaa.
        Kerrotaan kuitenkin tässä vaiheessa iloisena yllätyksenä sinulle surulliselle vaivain vaikertajalle, että minä joka tuon vastauksen aloittajan "trollaukseen" kirjoitin, en ole a) syrjäytynyt elämän alkuvaiheessa enkä nyt keski-ikäistyneenäkään, enkä b) ole yksinäinen, enkä c) myöskään vastannut itse itselleni, koska en siis ole aloittaja, herra Jorma.B.

        Kannattaa muuten suhtautua näihin palstoihin vähemmän ryppyotsaisesti :)


    • Jorma-sydämellisesti

      Vastaus aloitukseen on ilmiselvä: Sydän-kiuas käy parhaiten kaikkiin mahdollisiin asennuspaikkoihin sekä myös mahdottomiin!

    • saunamaisteri

      Sauna ei juurikaan lämpene kivien yläpinnan alapuolelta. Eli jos kiuas on ylempänä kuin alalaude niin varpaita palelee. Sinänsä sillä tuskin on mitään merkitystä mihin itse kiuas on kiinnitetty, kunhan pysyy paikallaan. Varmaan helpointa se on, jos kiuas seisoo omilla jaloillaan. Seinäkiinnityksessä momenttia tulee eniten, joten painaville kiukaille se ei välttämättä sovi.

    • Porno-Jalmari

      Paras paikka kiukaalle on useimmiten sauna, vessaan en välttämättä laittaisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      98
      1632
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      20
      1012
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      44
      904
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      333
      809
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    Aihe