Voisiko yhteiskunta tukea meitä totaaliyksinhuoltajia, joilta puuttuu vielä tukiverkosto, kuten omaishoitajia (tiedän, läheskään kaikki eivät saa edes virallista statusta) lomaoikeudella tms. ettemme ihan uupuisi ennenkuin vuosien urakan jälkeen lapsemme maailmalle? Joskus tuntuu, että meihin verrattuna yhteishuoltajuutta, joilla oikeasti toinenkin vanhempi osallistuu edes
joka toinen viikonloppu vastuunjakoon, elävät luksus-elämää saaden saman rahallisen tuen kuin me, joilla ei ole mitään mahdollisuutta levätä, koskaan.
joka toinen viikonloppu vastuunjakoon, elävät luksus-elämää saaden saman rahallisen tuen kuin me, joilla ei ole mitään mahdollisuutta levätä, koskaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siksi toisekseen...olen huolissani siitä, että jotkut täysin tahallisesti hankkivat lapsia, joita sitten hoitavat vuorotellen viettäen sinkkuelämää vapaavuoroilla. Lapsilla tulisi kuitenkin olla lähtökohtaisesti oikeus ehjään kotiin ja asua kummakin vanhemman kanssa, jotka ovat hänet onnekseen saaneet!
ON SAIRAUTTA;
LAPSEN VANHEMPIA- JA HUOLTAJIA OVAT ISÄ JA ÄITI-
EI YKSIN ÄITI TAI ISÄ. YKSINHUOLTO ON TODELLA VAKAVA SAIRAUS, JOHON TULEE PUUTTUA- JA KRIMINALISOIDA. LAPSELLA ON OIKEUS VANHEMPAANSA. LAPSEN ETU ON YHTEISHUOLTO, VUOROASUMINEN; EI ELATUSTA, EI VASTIKKEETONTA ELATUSTA PERÄTTÖMIN SELVITYKSIN, LAUSUMIN MM. TUOMIOISTUIMESSA LAPSEN OLOSUHTEISTA.
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain tarkoituksena on lapsen suhteen säilyttäminen kiinteänä vanhempaansa, jonka luona lapsi ei virallisesti asu; tämä toteutetaan lain mukaan siten, vastuunkanto ja päätöksenteko eli lapsen huoltajuus pidetään yhtenäisenä ja toisaalta lapsen suhde vanhempaansa turvataan tapaamisoikeudella.
Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset ja läheiset ihmissuhteet, erityisesti suorat kontaktit lapsen ja hänen vanhempansa välillä; lapsen huolto- ja tapaamisratkaisu tulee tehdä ja ratkaista edellä mainitun mukaisena.
Lapsella on oikeus vanhempaansa- ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi EI virallisesti asu. Perustuslaissa on selkeästi ja kiistatta todettu vanhemmalla olevan myös oikeus perhe-elämäänsä omien lapsiensa kanssa.
Hyvä ”yksinhuolto”: Mien kriminalisoida totaaliyksinhuoltaja, kun sitä toista vanhempaa EI syystä tai toisesta OLE?
Voi hyvä ihminen, yritä saada elämäsi ja itsesi tasapainoon niin saat sitten varmaan taas suhteet
lapsiinkin eheytettyä. Koskaan ei ole liian myöhäistä, mutta hoido itsesi viimeinkin hyvään kuntoon ja vointiin👍
Raision mies, hae pahaan oloosi apua niin voisit Sinäkin hyvin💕
Raision nainen/ lapsen tarkoitushakuinen vieraannuttaja
"äiti- ja viranomainen";
hae pahaan oloosi apua niin voisit Sinäkin hyvin💕
Hei Näkymätönuurastaja.
Otit esille tärkeän ja kipeän asian. Kaikilla ei tosiaankaan ole tukiverkostoja, jotka pystyvät auttamaan ainakaan riittävästi tai tarpeeksi usein.
Kannustan sinua hakemaan apua. Riippuen minkä ikäisiä lapsesi ovat, joko neuvolan tai kunnan perhesosiaalityön kautta. Eri kunnissa on erilaiset palvelut, joten siksi yhtä ainoaa vastausta ei tässä voi löytyä, mutta on aivan mahdollista, että heillä olisikin tarjota perheellenne jotain jaksamisen avuksi. Se voi olla tukiperhe, jossa lapset saisivat käydä vaikkapa kerran kuussa yökylässä, tai perheen yhteinen tuettu loma tms.
Myös seurakunnan diakonian tai perhetyön kautta voi kysellä, millaisia leirejä jne heillä on toiminnassaan. Yksinhuoltajille on monin paikoin erilaisia vertaisryhmiäkin. Joillain paikkakunnilla niitä vetävät järjestöt, kuten MLL, joissain kunta, joissain seurakunta.
Toivon, että saat tarvitsemaasi tukea. Hyvin jaksava vanhempi on myös paremmin läsnä lapsen tarpeita varten. Siksi vanhemman jaksamisen tukeminen on satsausta tulevaisuuteen.
Myös kuntasi poliittisia päättäjiä voi haastaa näkemään, onko palvelutarpeessa kunnassanne kehitettävää
Merja, diakoni
Toivot, mutta et itsekään usko totaali yksinhuoltajan saavan seurakunnasta apua.
Minäkin olen totaalisen yksin murkkujen kanssa ja välillä tuntuu, että en meinaa enää jaksaa , hermot välillä tosi tiukoilla ja tuntuu, että jos ei järki niin sydän vielä pettää tässä arjen tuoksinassa. Lapset väsyvät kouluviikkojen aikana enkä halua tukiperheeseen heitä viikonlopuksi edes kerran kuussa, tekisikö se edes heille hyvää?? Haluaisi arkeen helpostusta kun vain keksisin Miten?!? Raskaista on olla yksin, aina vain minä se, jolle lapset purnaa ja kiukkuaa välilä kovastikin. Miten kestäisin sen paremmin tulematta hulluksi? Kotityöt kertyy,, väsyttää. ja jos perhetyöstä saisin apua, se olisi keskustelua heidän kanssaan tunti pari viikossa. Tarvitsen senkin ajan arjen pyöritykseen! Yöt omaa aikaa mutta kun väsyttää, niin ne nukun, että jaksan taas huomisen,