Sähköt vilkkuu

Lumikose

Kuulema monilla vilkkuneet valot tai menny pääsulake putaalla. Oliko joku isompi ongelma jossain vai mikä tuota aiheutti.

13

473

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kettunetti

      Olipa syy mikä hyvänsä, Haukiputaan Sähköosuuskunnan verkko on maanlaajuisen mittapuun mukaan todella huonossa kunnossa. Ihan mihin suuntaan hyvänsä Haukiputaan keskustasta lähteekin, löytyy 60-luvun ilmajohtoja, puuorsia ja pylväitä joissa on jo 1-2 nauhaa silmän korkeudella tai ainakin pitäisi olla. Kohtalaisen kovista siirtomaksuista huolimatta HSO ei kunnosta verkkoaan juuri lainkaan, eikä esimerkiksi muiden verkkoyhtiöiden tapaan suuria maakapelointisaneerauksia tehdä. Nyt vuodenvaihteen tykkylumiongelmat toivat lisäksi esiin HSO:n vaatimattoman kyvyn toimia häiriötilanteissa.

      Olen itse kovin onnellinen että pääsin HSO:n vaikutusalueelta pois, tänne Oulun puolelle. Sähköt eivät ole pätkineet kahteen vuoteen kertaakaan. Minusta Haukiputaan ja HSO:n yhteinen ongelma on naurettava roikkuminen siinä "Minä olen Haukiputtaalainen, en Oululainen" -asenteessa ja sitkeä kiinnipitäminen omassa verkkkoyhtiössä, joka ei ole kykenevä verkkoaan nykyaikaisesti hoitamaan.

      • naapuri_

        Tuossa vieressähän vielä näyt kortteeraavan etkä Oulussa


      • martin_niemi

        Talous kuralla


    • SäästöSäätövirtaa

      Ei ydin eikä hiili saati vesivoimaa,Pekka Haavisto kumppaneineen virtasäätimen kimpussa PÄÄLLÄ/POIS/PÄÄLLÄ jne.Hyppyvirtaa.

      • KestääköKollaja

        Virtaa...Virtaa,vielä virtaa vaan kauanko virtaa?Pyhäjoella jo nähty ja kuultu kettinkien kolinaa!


    • Maattamaton

      Kannattaa tarkistuttaa maadoitukset, se on myöhäistä niitä tutkia hiilikasan päältä.

    • Hymyilevä_Hymiö

      Vikkuvalo Oy sanottiin jo 80-luvulla.

    • SäteileeköPolla

      Jospa ne ovat niitä puttaalaisille ominaisia ottalamppuja...Ne vilkkuvatvalot?

    • Plopper

      Koko putaan sähköosuuskunta on iso vitsi. Meillä oli muuntajalla joku huolto ja sen jälkeen klapisirkkeli pyöri väärin päin. Soitin sinne ja valitin ja vasta viikon päästä saivat aikaiseksi tulla korjaamaan. Meni pari vuotta ja jälleen sama juttu. Sitten en enää viitsinyt soitella vaan käänsin sirkkelistä vaiheet itse. En voi käsittää mitä ihmeen tahvoja siellä sähkötöitä tekee jos ei osata pyörimäsuuntaa mitata 3-vaihesysteemistä.

      • naapuri_

        helpommalla pääset kun ostat ne klapit


      • Tyytyväine

        Nehän on tulleet nopeasti.Jos niin toope kun kuulostat olevan oot ,harmi että tulivat ollenkaan.Mite se muka sun lapikonneeseen on vaikuttanu jos ne jollakin muuntajalla painanee hommia??


    • Autoileva-asiakas

      Ne tumpeloi muuntamon uusimisen yhteydessä johot ristiin. Tuosa ne on kesän olleet tien tukkona ja ajanee nuot tiet paskaksi. Kai ne korjaa ne.

    • Hankalaaperinhankalaa

      Mitempä tuota näät sieltä johtimesta vilkkuuko se sähkö?Valothan kyllä näkeepi ku ne vilkkuu sekä auton vilikku ko vilkuttaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1723
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      272
      898
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      857
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      107
      659
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      581
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      540
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      539
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      522
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe