Suomessa ostettiin vuonna 2017 lähes yksi puhelin kahta asukasta kohti, eli tuolla tahdilla laitteet vaihtuvat todellakin kahden vuoden välein. Samaisessa uutisessa kerrotaan myös, että laitteiden keskihinta on noussut 365 euroon. Eli tuolla tahdilla keskivertosuomalainen tuhlaa puhelimiinsa yli 1800€ kymmenen vuoden aikana.
https://mobiili.fi/2017/02/02/alypuhelimia-myytiin-suomessa-lahes-849-miljoonalla-eurolla/
Nykyajan mobiililaitemarkkinat edustavat siis täydellistä kertakäyttökulttuuria, miksei laitteista voitaisi tehdä pidempi-ikäisiä? Käytännössä nykylaitteet ovat pysyneet melko samankaltaisina jo vuosia ja kestävät fyysisesti huomattavasti pidempään kuin kaksi vuotta. Toisin sanoen, ne tapetaan ohjelmistollisin keinoin esimerkiksi siten, että päivityksiä ei tarjota. Toisaalta myös laitteiden huoltaminen on niin kallista, että hajonneen näytön korjaaminen kannattaa vain harvoin.
Käytännössä puhelimia ei kuitenkaan vaihdeta näin usein joka paikassa, mikä näkyy tietoturvaltaan vanhentuneiden laitteiden valtavana määränä:
https://www.statista.com/statistics/271774/share-of-android-platforms-on-mobile-devices-with-android-os/
Ja tämä aiheuttaa valtavasti tietoturvaongelmia. Kasperskyn mukaan joka toisesta Iranilaisesta Android-laitteesta löytyy haittaohjelma. Vastaavasti esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa haittaohjelma löytyy joka kolmannesta laitteesta. Voiko tämä pitää paikkansa?
https://securelist.com/it-threat-evolution-q1-2017-statistics/78475/
Ios:n kohdalla asiat ovat kuitenkin paremmin:
https://data.apteligent.com/ios/
Vaikka ei se Ios-laitekantakaan niin uusi ole. Tällä hetkellä käytetyin Iphone on vuonna 2014 kauppoihin tullut Iphone 6:
https://david-smith.org/iosversionstats/
Ja vielä lisänä, jopa windows 10 on onnistunut hankkimaan hyvän levikin verrattuna aikaisempiin versioihin:
http://gs.statcounter.com/os-version-market-share/windows/desktop/worldwide
Valitettavasti ei äkkiseltään löytynyt googlesta kuinka suuri osa win 10 koneista on saastuneita...
Nykylaitteet ovat tietoturvaltaan kertakäyttökamaa
milloin_eu_puuttuu
1
<50
Vastaukset
- milloin_eu_puuttuu
Mielenkiintoisena yksityiskohtana tuon mukaan keskiverto Ipad on 4,3 vuotta vanha ja uusin Ios 11 on asennettu alle puoleen käytössä olevista tableteista. Eli ihmiset uusivat tablettejaan huomattavasti harvemmin kuin puhelimiaan. Tämän voineen yleistää myös Android-laitteisiin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809