Iltalehti uutisoi Faragen haluavan uutta kansanäänestystä brexitistä. Toki Farage esittää, että kansa äänestäisi uudestaan erosta, mutta hän tietää aivan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, että ero perutaan varmasti jos kansa saa päättää.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801112200662271_ul.shtml
Siispä miksi hän tekee näin? Taustalla on tietysti populistin normaali toiminta, eli oman edun tavoittelu. Paitsi että brexit romahduttaisi brittien talouden, se romahduttaisi myös Faragen henkilökohtaisen talouden. Veikkaan, että lisäksi tämä avaus tuo mukanaan joitakin lisäetuja, joita tarjotaan nykyhallinnon taholta. Toki pöydän alta. Uskonkin, että tämän ehdotuksen taustalla on May, joka tietysti pyrkii kaikin tavoin perumaan brexitin.
Kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu kun brexit tällä tavalla brittien osalta perutaan. Periaatteessa kai kun artikla on käytetty, brexit toteutuu. Käytännössä pitäisi kai solmia uudet ehdot (jotka voivat toki olla täsmälleen samat kuin vanhat), joilla britit palaavat EU:iin, viettämättä päivääkään erossa unionista.
Jännäksi menee. Ihan hyvä pelastus kuitenkin. Eiköhän tämä toteudu.
Farage haluaa perua brexitin
27
155
Vastaukset
- Farage-on-huijari
joka yrittää taas huijata, vaikka edellinen huijaus vei kaiken luottamuksen.
Hänhän ehti jo ylpeillä brexitillä.- sinä_olet_idiootti
Sinä taas olet idiootti, kun otat valta- eli valhemedian "uutiset" tosissaan... ;-)
sinä_olet_idiootti kirjoitti:
Sinä taas olet idiootti, kun otat valta- eli valhemedian "uutiset" tosissaan... ;-)
Voit kuunnella sen suoraan Faragen suustakin: https://www.theguardian.com/politics/2018/jan/11/nigel-farage-backs-fresh-brexit-referendum-to-kill-off-issue
Tosin Faragekin varmaan palstan nerojen mukaan valehtelee kun kertoo Faragen mielipiteen...
Siinä ei ole paljon muita keinoja, kun Euroopan unioni ei hajonnut ja Saksa
sai uuden hallituksen. Brexit tarkoittaa Britannian teollisuuden alas ajamista.
Vaikka kuinka älylälyä ja vihreä marks ja Väyrynen ja Huhtasaari toisin väittää.
Britit laittoi hirveästi rahaa EU:n vastaiseen kampanjaan ja maksoi Puolan ja
monen ääriliikkeen toimintoja. Suurimmat teollisuusmaat ovat kuitenkin Saksa
Ranska ja Italia ja Espanja ja Benelux maat. !
EUROOPAN LIITTOVALTIO JA BRITTIEN AINUT KEINO ON PÄÄSTÄ TAKAISIN
SAMOILLA EHDOILLA, MUTTA SIIHEN EI PIDÄ SUOSTUA !- RottaTaasPihalla
Tuo on tyypillinen valtamedian valheuutinen!
Ei varmasti fiksu Farage TOSISSAAN ole mitään tuollaista esittänyt. Kyse täytyy olla provokatiivisesta heitosta, jolla kuitataan Brexitin vastustajien väitteet kansan tahdon muuttumisesta.
Eihän ehdotuksessa olisi mitään järkeä Faragen kannalta. Miksi muka antaa edes mahdollisuus Brexitin purkuun? Mieti itsekin. Vai että muka uusi valtava kansanäänestys-rumba VAIN sen takia, että "vahvistettaisiin" tulos???
Iltalehden toimittaja vain ei ole muka ymmärtänyt Nigelin retoriikkaa ja on ottavinaan provoheiton tosissaan... ;-)
Ps. Miksi mikään muu valtamedia ei ole uutisoinut tuosta "vakavasta ehdotuksesta"?Sinun pitää todistaa se !
Siinä ei ole paljon muita keinoja, kun Euroopan unioni ei hajonnut ja Saksa
sai uuden hallituksen. Brexit tarkoittaa Britannian teollisuuden alas ajamista.
Vaikka kuinka älylälyä ja vihreä marks ja Väyrynen ja Huhtasaari toisin väittää.
Britit laittoi hirveästi rahaa EU:n vastaiseen kampanjaan ja maksoi Puolan ja
monen ääriliikkeen toimintoja. Suurimmat teollisuusmaat ovat kuitenkin Saksa
Ranska ja Italia ja Espanja ja Benelux maat. !
EUROOPAN LIITTOVALTIO JA BRITTIEN AINUT KEINO ON PÄÄSTÄ TAKAISIN
SAMOILLA EHDOILLA, MUTTA SIIHEN EI PIDÄ SUOSTUA !Ehdotti tosissaan. Katso tuosta: https://www.theguardian.com/politics/2018/jan/11/nigel-farage-backs-fresh-brexit-referendum-to-kill-off-issue
- return2zero
Eu ei hajonnut vielä.
Vääjäämätön umpikuja odottaa.
Markel ja Macron haluavat rahastaa hyväuskoiset hölmöt loppuun asti.- Tavarantoimittaja
Kerro miten ?
- ironiavaroitus
Eikö KAIKKI vaalit pitäisi tuon logiikan mukaan pitää kaksi kertaa, jotta "vahvistettaisiin tulos"?
Tai mieluummin vaikka KOLME kertaa, niin oltaisiin TÄYSIN varmoja tuloksesta!? ;-)Ei. Kansanäänestystä ei olisi alun perinkään pitänyt järjestää. Kuten tässä kävi ilmi, niin kansa äänesti virheellisin perustein ja jopa omaa tahtoaan vastaan... Mutta jos uusintaäänestyksestä puhutaan, niin tämä pitäisi toteuttaa, koska sekä alkuperäisen äänestyksen voittajat että häviäjät haluavat uutta äänestystä.
- vitsiuutinen
Miten niin PERUA Brexitin!? Farage haluaa nimenomaan VAHVISTAA sen!
Eunukilla katoaa jo lukemisenymmärrys kiihkossaan...Farage haluaa uuden äänestyksen, mutta ainut syy uudelle äänestykselle olisi brexitin peruminen. Kaikki tietävät, etteivät britit tee kahta kertaa samaa virhettä, koska:
a) brexitin kannattajien valheet ovat paljastuneet kaikille
b) humoristit eivät enää uudestaan äänestäisi brexitin puolesta (koska eihän se voi voittaa) ja
c) brexitin vastustajat juoksisivat kilpaa uurnille
Mutta koska brexitin peruminen on ainut järkevä temppu, jonka britit voivat tehdä, sitä yritetään nyt jollain tavalla kasvot säilyttäen. Nyt kun sekä brexitin vastustajat, että (nimelliset) puolustajat ehdottavat uutta äänestystä, on tilanne aika selvä. Äänestys tulee ja brexit perutaan.
- valitettavasti
Ihmiset haluaa milloin mitäkin.
Jeps. Sen takia kansanäänestys oli alun perinkin järjetön idea ja populismi yleisesti ottaen idiotismia.
- TässäTotuus
Brittiläisten poliittisten asiantuntijoiden mukaan Farage vaan haluaa huomiota tuolla järjettömän epäloogisella ehdotuksellaan. Hän ei ole enää puoluejohtaja ja UKIP-puolueen kannatus on laskenut selvästi Brexitin jälkeen.
Eli kyse on vain populistisesta huomion hakemisesta. Ei kukaan Britanniassa ota häntä tosissaan tuossa asiassa. Sitä paitsi. Farage ei ole sellaisessa asemassa, että voisi uudesta äänestyksestä päättää. Hän on vain yksittäinen meppi.
Kuten pääministeri May sanoi: Äänestys on tehty, sillä siisti ja jatketaan sen mukaan. Mutta EU-mielinen mediamme haluaa vaan lietsoa epävarmuutta, kun ottaa tuollaiset ehdotukset tosissaan.- Typerä-väite
EI-vihaaja: "Kuten pääministeri May sanoi: Äänestys on tehty, sillä siisti ja jatketaan sen mukaan. Mutta EU-mielinen mediamme haluaa vaan lietsoa epävarmuutta, kun ottaa tuollaiset ehdotukset tosissaan."
Media kertoo uutiset riippumatta siitä miellyttävätkö ne EU-vihaajia.
Farage on huijari, jonka vain tyhmimmät EU-vihaajat ottavat tosissaan. Tietenkään Farage ei voi asiasta päättää, mutta hän on kyllä edelleen yksi näkyvimmistä hahmoista brexitin taustalla. Kun sekä hän, että brexitin vastustajat ovat heitelleet uuden äänestyksen järjestämistä, niin eiköhän se toteudu.
Todennäköisesti niin, kuten tuossa Guardianin jutussakin taisi olla, että ensin sovitaan millä ehdoilla brexit toteutuisi ja sitten kansalta otetaan vielä hyväksyntä. Se on ehkä ainut järkevä tapa tehdä tuo kansanäänestys. Kun ehdot ovat selvillä, voidaan jotain laskelmia todellisesta hinnasta tehdä...- Lienee-vain-niin
että brittien enemmistö on jo brexitiä vastaan. He tajuavat tulleensa huijatuiksi, vaikka Farage ei sitä halua ymmärtää.
Mayn heikko hallitus tuskin pystyy muuhun kuin käymään neuvottelut loppuun.
Hallitus kaatuu seuraavissa vaaleissa, jotka labour voittaa. Syntyy uusi tilanne.
- ei_eulle
Britelille EU on huono asia, joka siellä myönnettiin. Briteille annettiin mahdollisuus kertoa mielipiteensä. Britit äänesti EU:ta vastaan. Kansa puhui. Jos suomalaisille annettaisiin mahdollisuus äänestää, Suomikin lähtisi EU:sta. Tästähän on kyse. EU:sta lähdetään, jos siihen annetaan mahdollisuus, mutta EUnukit on olleet kaukaa "viisaita" ja luoneet järjestelmän, josta on vaikea, jopa vaarallista lähteä. Siksi joudutaan hyväksymään verenimeminen jota sitten itsepetoksellisesti puolustellaan, jottei olisi niin paha olla. Näkeehän sen Suomen kituvasta tilanteesta, millainen EU on. Kohta on aika lopulliselle kuoliniskulle ja sen kaikki tietää, mitä se on käytännössä.
Briteissä kansalle valehdeltiin härskisti. Suurin osa kansasta oli eroa vastaan jo tuolloin ja koska äänestystulos oli "selvä", eivät vaivautuneet uurnille. Osa jopa äänesti vitsillä eron puolesta, kuten ovat myöhemmin kertoneet. Ja sitten lurahti. Vähän kuin persujytky meillä vaaleissa, kun 10% kannatuksen omaava puolue repi melkein 20% äänistä. Kyse on siis äänestäjien aktivoinnista ja protestiäänien keräämisestä.
Meillä suomessa taitaa EU:n kannatus pyöriä jossain 60-70% välillä, vähän kyselystä riippuen. Korkeampikin olisi, jos ihmiset tutustuisivat itse asiaan.
Briteille EU ei ole yhtä välttämätön kuin Suomelle. Iso talous, joka ei perustu yhtä vahvasti vientiin. Kyllä ne selviävät yksinäänkin, mutta erosta olisi kaksi merkittävää suoraa taloudellista seurausta:
1. Brittien saamat tuet loppuisivat. Eniten tämä muuten iskisi juuri EU-vastustajiin (kuten muuten kävisi meilläkin, jos eurosta erottaisiin).
2. Brittien kulut nousisivat merkittävästi. Lähinnä liittyen kansainväliseen kauppaan, kansainväliseen oikeuteen ja hallintoon. Ja tietysti ne tuet, jos haluavat korvata EU:lta tulevat.
Lisäksi tulevat välilliset vaikutukset, jotka ovatkin paljon merkittävämpiä. Sekä taloudelliset, että poliittiset. Mihin kohtaan aikovat vetää EU:n ulkorajan? Irlanti, Skotlanti ja Lontoo haluavat sisämarkkinoille ilman rajaa (ja Irlannilla lisäksi erikoisrajajärjestely etelän ja pohjoisen välillä). Walesille ja Englannille ei niin tärkeää. Mutta EU-sisäraja UK:n sisällä oli poliittinen itsemurha...Huomatkaa taas:
" EU:sta lähdetään, jos siihen annetaan mahdollisuus, mutta EUnukit on olleet kaukaa "viisaita" ja luoneet järjestelmän, josta on vaikea, jopa vaarallista lähteä. Siksi joudutaan hyväksymään verenimeminen jota sitten itsepetoksellisesti puolustellaan, jottei olisi niin paha olla. Näkeehän sen Suomen kituvasta tilanteesta, millainen EU on. Kohta on aika lopulliselle kuoliniskulle ja sen kaikki tietää, mitä se on käytännössä. "
-" EUnukit on olleet kaukaa "viisaita" ja luoneet järjestelmän "
-" Siksi joudutaan hyväksymään verenimeminen jota sitten itsepetoksellisesti puolustellaan"
Sitten perustelu:
Näkeehän sen Suomen kituvasta tilanteesta, millainen EU on.
Eikö se mennyt näin siis se asia ydin ?
Tässä lauseessa syytettiin sitä, että meidän pitää tutkia itse tätä asiaa, koska hän
ei osannut itse tutkia tätä asiaa eikö tullutkin sellainen vaikutelma EIKÖ ? ?
Minä siirrän tämä vielä toiseen osioon, niin voitte paremmin ymmärtää kokonaisuuden.- ei_eulle
Liittovaltio kirjoitti:
Huomatkaa taas:
" EU:sta lähdetään, jos siihen annetaan mahdollisuus, mutta EUnukit on olleet kaukaa "viisaita" ja luoneet järjestelmän, josta on vaikea, jopa vaarallista lähteä. Siksi joudutaan hyväksymään verenimeminen jota sitten itsepetoksellisesti puolustellaan, jottei olisi niin paha olla. Näkeehän sen Suomen kituvasta tilanteesta, millainen EU on. Kohta on aika lopulliselle kuoliniskulle ja sen kaikki tietää, mitä se on käytännössä. "
-" EUnukit on olleet kaukaa "viisaita" ja luoneet järjestelmän "
-" Siksi joudutaan hyväksymään verenimeminen jota sitten itsepetoksellisesti puolustellaan"
Sitten perustelu:
Näkeehän sen Suomen kituvasta tilanteesta, millainen EU on.
Eikö se mennyt näin siis se asia ydin ?
Tässä lauseessa syytettiin sitä, että meidän pitää tutkia itse tätä asiaa, koska hän
ei osannut itse tutkia tätä asiaa eikö tullutkin sellainen vaikutelma EIKÖ ? ?
Minä siirrän tämä vielä toiseen osioon, niin voitte paremmin ymmärtää kokonaisuuden.Sun älykkyytesi ei riitä analysoimaan kommenttejani. Sori. Käytännössä vain vääristelet asioita, joista lopputuloksesi suollat yleensä matalaotsaisia "oikaisuja" tyyliin "persu sitä persu tätä eu-vihaaja sitä eu-vihaaja tätä kakka pissa oksennus haista paska". Tällainen kertoo sen, että olet tyhmä narsisti, joka ei ymmärrä olevansa tyhmä, vaan kuvittelee olevansa fiksu. Et osaa keskustella vaan haastat riitaa ja johdat keskusteluita harhaan.
Siinä lauseessa ei ole syytetty ketään, eikä pyydetty ketään tutkimaan mitään, eikä siitä tule ilmi, etten itse osaa tutkia. Tämä on juuri tyypillistä sinua... kieroutunutta vääristelyä ja mustamaalausta, ja trollausmaniaa. Sinähän olet trolli. Miksi et myönnä sitä? Suomen tilanteesta on olemassa monenlaista tietoa. Onko väärin olettaa, että ihmiset osaavat itsekin niitä hakea ja lukea ja siten pitää oma kommenttini lyhyenä?
Et ole vieläkään kyennyt vastaamaan kysymyksiin, kuten "miksi Suomen työttömyys pahenee koko ajan, vaikka meille luvattiin työpaikkoja", "miksi köyhyys lisääntyy koko ajan, vaikka luvattiin vaurautta", "miksi rahaliikenne muuttui siten, että se alkoi ns. ohittaa tavallisia kansalaisia, jonka seurauksia on mm. ostovoiman heikkeneminen, köyhyys jne".... Vastaako näihin kysymyksiin "vapaa liikkuvuus", "tullivapaus" jne.??? Näitähän sä aina tarjoat ja höystät niitä persujutuilla tms. idiotismeilla. - ei_eulle
TheRat kirjoitti:
Briteissä kansalle valehdeltiin härskisti. Suurin osa kansasta oli eroa vastaan jo tuolloin ja koska äänestystulos oli "selvä", eivät vaivautuneet uurnille. Osa jopa äänesti vitsillä eron puolesta, kuten ovat myöhemmin kertoneet. Ja sitten lurahti. Vähän kuin persujytky meillä vaaleissa, kun 10% kannatuksen omaava puolue repi melkein 20% äänistä. Kyse on siis äänestäjien aktivoinnista ja protestiäänien keräämisestä.
Meillä suomessa taitaa EU:n kannatus pyöriä jossain 60-70% välillä, vähän kyselystä riippuen. Korkeampikin olisi, jos ihmiset tutustuisivat itse asiaan.
Briteille EU ei ole yhtä välttämätön kuin Suomelle. Iso talous, joka ei perustu yhtä vahvasti vientiin. Kyllä ne selviävät yksinäänkin, mutta erosta olisi kaksi merkittävää suoraa taloudellista seurausta:
1. Brittien saamat tuet loppuisivat. Eniten tämä muuten iskisi juuri EU-vastustajiin (kuten muuten kävisi meilläkin, jos eurosta erottaisiin).
2. Brittien kulut nousisivat merkittävästi. Lähinnä liittyen kansainväliseen kauppaan, kansainväliseen oikeuteen ja hallintoon. Ja tietysti ne tuet, jos haluavat korvata EU:lta tulevat.
Lisäksi tulevat välilliset vaikutukset, jotka ovatkin paljon merkittävämpiä. Sekä taloudelliset, että poliittiset. Mihin kohtaan aikovat vetää EU:n ulkorajan? Irlanti, Skotlanti ja Lontoo haluavat sisämarkkinoille ilman rajaa (ja Irlannilla lisäksi erikoisrajajärjestely etelän ja pohjoisen välillä). Walesille ja Englannille ei niin tärkeää. Mutta EU-sisäraja UK:n sisällä oli poliittinen itsemurha...Onko kyseessä vähän sama kuin meille valehdeltiin härskisti, jotta äänestetään EU:n puolesta?
Onhan noita väitteitä, mutta mitä ja miten briteille valehdeltiin, mistä ja milloin se tuli ilmi, todisteet? ei_eulle kirjoitti:
Sun älykkyytesi ei riitä analysoimaan kommenttejani. Sori. Käytännössä vain vääristelet asioita, joista lopputuloksesi suollat yleensä matalaotsaisia "oikaisuja" tyyliin "persu sitä persu tätä eu-vihaaja sitä eu-vihaaja tätä kakka pissa oksennus haista paska". Tällainen kertoo sen, että olet tyhmä narsisti, joka ei ymmärrä olevansa tyhmä, vaan kuvittelee olevansa fiksu. Et osaa keskustella vaan haastat riitaa ja johdat keskusteluita harhaan.
Siinä lauseessa ei ole syytetty ketään, eikä pyydetty ketään tutkimaan mitään, eikä siitä tule ilmi, etten itse osaa tutkia. Tämä on juuri tyypillistä sinua... kieroutunutta vääristelyä ja mustamaalausta, ja trollausmaniaa. Sinähän olet trolli. Miksi et myönnä sitä? Suomen tilanteesta on olemassa monenlaista tietoa. Onko väärin olettaa, että ihmiset osaavat itsekin niitä hakea ja lukea ja siten pitää oma kommenttini lyhyenä?
Et ole vieläkään kyennyt vastaamaan kysymyksiin, kuten "miksi Suomen työttömyys pahenee koko ajan, vaikka meille luvattiin työpaikkoja", "miksi köyhyys lisääntyy koko ajan, vaikka luvattiin vaurautta", "miksi rahaliikenne muuttui siten, että se alkoi ns. ohittaa tavallisia kansalaisia, jonka seurauksia on mm. ostovoiman heikkeneminen, köyhyys jne".... Vastaako näihin kysymyksiin "vapaa liikkuvuus", "tullivapaus" jne.??? Näitähän sä aina tarjoat ja höystät niitä persujutuilla tms. idiotismeilla.Ensinnäkin sinä olet kuvitellut ja luullut ja silloin sinun perustelusi voi olla
jopa Skitsofreniaa Tajuatko Tajuatko ?
Miksi sinä kirjoitat, että joku on luvannut ?
Etkö tiedä ? Meidän muiden ei tarvitse luulla eikä epäillä mitään juoni, noituutta,
EU-projekteja tai muutakaan. Silloin jos käytät näitä termejä, niin sinä olet
tekemisissä mielenterveyteen liittyvien sairauksien kanssa ja yksi on Skitsofrenia.
SINÄ PALJASTIT ITSESI:
"miksi Suomen työttömyys pahenee koko ajan, vaikka meille luvattiin työpaikkoja", "miksi köyhyys lisääntyy koko ajan, vaikka luvattiin vaurautta", "miksi rahaliikenne muuttui siten, että se alkoi ns. ohittaa tavallisia kansalaisia, jonka seurauksia on mm. ostovoiman heikkeneminen, köyhyys jne".... Vastaako näihin kysymyksiin "vapaa liikkuvuus", "tullivapaus" jne.??? Näitähän sä aina tarjoat ja höystät niitä persujutuilla tms. idiotismeilla. "
Nämä edellämainitut asiat ovat jo peruskoulu oppilaalle ihan selviä asioita. Minä olen tähän
vastannut. Lue minun Blogeja. EU:ta ei pysty haukkumaan taloudellisin perustein ei edes
Alan ammattilaiset tai yliopistot tai mikään muukaan kaupan/teollisuudenala.
Nyt sinun pitää miettiä miksi yleensä on kauppaliittoja. Mutta EU on syvempi etupiiri
ja on todella tässä mittakaavassa paras mahdollinen tuki Euroopan teollisuudelle ja
kaupalle ja raha maailmalle. Riittävä volyymi, riittävä ostovoima ja ennen kaikkea EU
hallitsee maailmanmarkkinoita omaksi edukseen ja on näin suvereeni maailmankaupassa.
Euroopan teollisuuden hyvinvointi tarkoittaa myös suomen alueen teollisuuden
hyvinvointia. Jos et ymmärtänyt ?ei_eulle kirjoitti:
Onko kyseessä vähän sama kuin meille valehdeltiin härskisti, jotta äänestetään EU:n puolesta?
Onhan noita väitteitä, mutta mitä ja miten briteille valehdeltiin, mistä ja milloin se tuli ilmi, todisteet?> Onko kyseessä vähän sama kuin meille valehdeltiin härskisti, jotta
> äänestetään EU:n puolesta?
Taisin jossain sanoakin, että meillä molemmat puolet syyllistyivät valehteluun. Eivät toki yhtä härskisti kuin brexitin kannattajat briteissä, mutta kuitenkin. Meillä tuo meni ehkä siihen, että EU-myönteiset tahot esittivät ylioptimistisia näkemyksiä tulevaisuudesta ja vastustajat taas kovin pessimistisiä. Todellisuus toteutui sitten jonnekin sinne välille.
Suomi oli tietysti siinä vaiheessa sellaisessa tilanteessa, että liittyminen oli ainut vaihtoehto. Siinä mielessä jälkiviisaus on vähän turhaa. Mutta jos se ohitetaan, niin hyvä diilihän tämä EU näyttäisi olleen.TheRat kirjoitti:
> Onko kyseessä vähän sama kuin meille valehdeltiin härskisti, jotta
> äänestetään EU:n puolesta?
Taisin jossain sanoakin, että meillä molemmat puolet syyllistyivät valehteluun. Eivät toki yhtä härskisti kuin brexitin kannattajat briteissä, mutta kuitenkin. Meillä tuo meni ehkä siihen, että EU-myönteiset tahot esittivät ylioptimistisia näkemyksiä tulevaisuudesta ja vastustajat taas kovin pessimistisiä. Todellisuus toteutui sitten jonnekin sinne välille.
Suomi oli tietysti siinä vaiheessa sellaisessa tilanteessa, että liittyminen oli ainut vaihtoehto. Siinä mielessä jälkiviisaus on vähän turhaa. Mutta jos se ohitetaan, niin hyvä diilihän tämä EU näyttäisi olleen.Ai niin, niitä valheita ja todisteita... Katso tuosta: http://www.independent.co.uk/infact/brexit-second-referendum-false-claims-eu-referendum-campaign-lies-fake-news-a8113381.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun418777Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo261749T:ltä J-miehelle
Se kaunein jäi välillämme kokematta Sen olisin halunnut kokea. Miten olisit pitänyt mua hyvänä. Sen yhden kerran. Se oli291721- 1301461
Miksi kirjoittelet sinkut-palstalla?
Olet sinkku? Kaipaat jutteluseuraa? Täällä on kivoja keskusteluja? Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä? Joku muu syy?1941130Miten se pihvi pitää oikeaoppisesti paistaa?
Törmäsin erikoiseen episodiin eräässä ABC-ravintolassa. Pysähdyin kahvikupilliselle ja kohta ravintolan toisesta nurkast81099- 711077
- 92912
- 49795
- 75767