Tukipisteelle torivalvonta

Yhdessä.Yrittäen

Katsokaapa kunnan nettisivuilta kuntatekniikan päällikön viranhaltijapäätös torivalvonnasta. Torivalvonta on annettu Tukipisteelle v. 2020 saakka. Hinta on 500 e/ kk eli 6000 eur. vuodessa. Hinta on myös kolme kertaa halvempi kuin tähän saakka kaupunkikeskusyhdistykselle maksettu hinta !
Hankinnasta antoi tarjouksen myös nykyinen torivalvoja kaupunkikeskusyhdistys mutta sen hintaa päätöksessä ei näy. Hankinta oli julkinen. Verovaroja säästyi.

Yrittäminen pyörittää Suomea. Hyvä Irma !

56

822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mattionkatti

      Vetikö Matti ennen välistä?

    • Makuuhaava

      Hieno asia. Näin se rehdillä pelillä menee kilpailuttaen vaan on siinä kunta maksanut ison summan rahaa vuosien aikana. Kaupunkikeskusyhdistyksen pitäisi nyt nousta riippukeinusta ja alkaa miettiä muita tulonlähteitä.

      • tervettä.yrittämistäkö

        Onko niin, että tuetun projektin on helppoa kilpailla halvemmilla hinnoilla? Entä sidonnaisuudet päätöksenteossa, miten on niiden laita? Nythän on niin, että on joku uusi laki sidonnaisuuksien ilmoitusvelvollisuudesta.
        Lisäksi ei ole ensimmäinen kerta kun tukityöllistämisen kustannuksella tapetaan aitoa yrittämistä, tai ainakin vaikeutetaan sitä. Hyvähän se on tukieuroilla kilpailla. Ja voihan se olla niin, että kaupunkikeskusyhdistyskin on tukea saanut.
        Nyt tietenkin joku ajattelee, että kateellisen puhetta. No ei pätkääkään hetkauta minua, hyvähän se että joku työllistyy, mutta rakenteitten ja yrittämisen ehtojen olisi oltava tasapuolisia ja reiluja kaikille asianosaisille. Vaikeaahan se on tietenkin näitä asioita aivan tasapuoliseksi sovittaa, kun on eri piirejä ja kaikenlaisia vetäjiä.

        Aloittajan ei mielestäni kannattaisi kovin kehuskella toimintaa Suomea pyörittäväksi yrittämiseksi. Pyörryttää pikemminkin tuettu yrittäminen.


      • Jälkinatina

        Eikös tässä ollut julkinen kilpailutus ?. Muita tarjoajia ei ollut kuin toinen yhdistys. Vaikea on silloin ymmärtää miten tässä ns. aitoa yritystoimintaa tapetaan. Kuten nimimerk. "tervettä.yrittämistäkö" kirjoitti.


      • hatusta

        Valvovatko toritoimintaa Irman valitsemat tonttu ukot punalakkeineen
        hattujen väriä ivaihtaa kun on neljä vuoden aikaa. esim. kesällä kukkakuosit hatuissa, syksyllä syysruskan väriset talvella karvahattu jouluna tonttulakki keväällä olisi hatun kuviona visertävät linnut jne. näin työttömiä työllistettäisiin ompelukoneen ääreen ei tarvitse olla työtön ja aktivoiuu hyvin


    • JoutaaMennä

      Tukipisteen touhu ei ole lähelläkään yrittämistä. Ei edes samalla pallonpuoliskolla.
      Nyt tehty päätös on selkeää jatkumoa jo aiemmin tehdyille, toritoimintaa koskeville päätöksille. Lieksan torikauppa kuihtuu pois ja joutaakin. Joutaa koko kylä mennä.
      Mutta vielä me tavataan.

      • laatukama

        ja päin helvettiin joutaa työttömien kyllä mennä samaa mieltä ei oikeita työpaikkoja köyhät ilmaistyössä eipä Lieksan torikaupalla ole merkitystä väestö vanhaa nuoria ei kiinnosta jotai keski ikäistä väestöä käy rupattelemassa tori illoissa esim. tukipisteen iltatorit. Markkinat saattaa vielä loppua tulevaisuudessa kun Lieksan markkinat alkoi 70-luvulla silloin odotettiin syys-ja kevät markkinoita kuin kuuta taivaalta väkeä oli paljon oli markkinatanssit tinatähdessä nyt ovat yksipäiväiset asiakasmäärät ovat vähentyneet vuosi vuodelta tavarataloista saa tarvitsemansa tuotteet


    • halpaa.valvontaa

      Valvotaanko tuolla summalla vain yhtä toria vai kaikkia kolmea tai jopa neljää myyntipaikkaa Lieksassa? Suoritetaanko valvontaa myös öisin? Mitä kohtaa tor(e)issa valvotaan? Miksi niitä pitää valvoa? Onko muita valvottavia kohteita? Minä voisin ottaa Pielisentien valvoakseni. Ikkunastani voisin sitä valvoa silloin tällöin vaikkapa tuhannella eurolla vuodessa.

    • iv-lotta60

      Minä voisin valvoa ilmatilaa vesitornin tasanteelta. Mikä turistirysä kun "iv-lotta" tähystää kaikkiin ilmansuuntiin. Talvella lumipuku päällä ja kesällä m/65 kenttäpuku. Hinta?

    • Tosi.On

      Se on niin että suomessa yritystoiminta on hyvin tuettua. Eli yksi keskeisistä yritystoiminnan perusteista on selvittää ja olla kärryillä kaikenlaisesta yhteiskunnan tuesta joita vain olisi saatavilla. Ja sitten osata hyödyntää näitä.
      Joten on ihan turha selittää että on ikään kuin "aitoja" yrityksiä ja sitten jotain muita yrityksiä.

      • Aivan.epätosi.on

        Ihan turha on minulle väittää, ettei Suomessa olisi yrityksiä ja yrittäjiä jotka eivät ole anoneet ja saaneet sentin senttiä yhteiskunnan tukea. Joillakin yrittäjillä se on aivan periaate. Ne ovat AITOJA yrittäjiä. Älä sinä todeksi väitä nahjusten toimintaa. Tosi on ainoastaan se, jossa olet oikeassa, Suomessa yritystoiminta on hyvin tuettua. Aivan liian hyvin! Omiaan aiheuttamaan juuri konkursseja ja yritysten alasajoa muutama vuosi aloittamisen jälkeen, kun tuet sitten joskus loppuu. Ei se mikään oikea yritys ole jota pönkitetään ja pystyssä pidetään väkisin verorahoilla.
        Kaikki tällaiset Leader- ja Pikes hankkeet joutaisivat romukoppaan. Finnveran toimintakin sellaista, että olisi syytä kasaa vähän tonkaista.
        Kapitalisti


      • Rehellinen.Yrittäjä

        Kaupan alalla on sääntö että käytetään palkkatuettuja työntekijöitä. Ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa kun yhteiskunta maksaa osan milloin milläkin perusteella. Kun tuki- tai hankeaika loppuu sanotaan kiitos ja näkemiin sekä otetaan uudet tilalle.
        Tällaista on kaupanalalla ja yleensäkin henkilötyöpanosta vaativilla aloilla.


      • Ihme.touhua

        Myös opiskelijoiden käyttö on yleistä. Opiskelijoiden palkan maksaa suuremmaksi osin koulu tai muu taho.
        Lieksassa tällainen on ihan yleistä.
        Voi sanoa että yritetään yhdessä- veronmaksajan kanssa.


      • Herää-Idi

        Olin yrittäjänä yli 30 v. En kartaakaan hakenut tukea, enkä siis myöskään saanut. Niin että sepä siitä sinun väittämästäsi.


    • torivalvoja

      Kyllä Irma huolehtii aidosti toisista ihmisistä. Jaksamista hänelle.

    • niimpäniiin

      Juu, ja siltahommankin taitaa huolehtia!

    • hyväirma

      Jotkut ymmärtää puolustaa myös kulttuuria.

      • pontus.pesi.myös.kädet

        Mutta varmaan pesee kätensä jos siinä sillanromulla sattuu jotakin, jos se romu vielä kunnostetaan jollain tekohengityksellä!
        Kaikkein viisainta olisi sillanromu purkaa ja uusi tilalle! Ne sillankaaret voisi viedä oletetun sibeliuksen aitan pihaan, tulisi lisää sinne kulttuuria!


    • Kannattaako.Yrittäminen

      Kunnan kannattaa seuraavaksi kilpailuttaa Vuonislahden ja Kolin välisen luisteluradan kunnossapito. Viime talvena kunnossapito kustansi kuulemma 10000 euroa. Kunta tilasi kunnossapidon ja maksoi siitä suoraan ilman kilpailutusta !

      • Valeheteletetete

        Valehtelet ihan satasella.


      • Totuutta.0.eurolla

        Lieksan Lehden verkkouutisessa 13.2.2017 (päivitys 14.2.2017) haastatellaan yhtä osallista joka kehuu kunnan 10000 euron tukea radan rakentamiseen ja ylläpitoon. Asiasta on uutisoitu myös paperisessa lehtiversiossa.
        Verkkolehti: http://www.lieksanlehti.fi/uutiset/item/1163-paikallislehtea-luetaan-pielisen-jaalla
        Maalaa koko linkki ja copy-liitä.

        Siltä varalta että uutinen "katoaa" niin kirjastosta löytyy tämän vuoden helmikuun lehdet.

        Johdonmukaista ja linjakasta on myös kilpailuttaa Vuonislahti-Koli retkiluisteluradan perustaminen ja ylläpito.


      • saivar
        Totuutta.0.eurolla kirjoitti:

        Lieksan Lehden verkkouutisessa 13.2.2017 (päivitys 14.2.2017) haastatellaan yhtä osallista joka kehuu kunnan 10000 euron tukea radan rakentamiseen ja ylläpitoon. Asiasta on uutisoitu myös paperisessa lehtiversiossa.
        Verkkolehti: http://www.lieksanlehti.fi/uutiset/item/1163-paikallislehtea-luetaan-pielisen-jaalla
        Maalaa koko linkki ja copy-liitä.

        Siltä varalta että uutinen "katoaa" niin kirjastosta löytyy tämän vuoden helmikuun lehdet.

        Johdonmukaista ja linjakasta on myös kilpailuttaa Vuonislahti-Koli retkiluisteluradan perustaminen ja ylläpito.

        "Siltä varalta että uutinen "katoaa" niin kirjastosta löytyy tämän vuoden helmikuun lehdet."
        Nyt lähden etsimään, ja sitten rahapelejä pelaamaan.

        Ymmärsin kyllä, että tarkoitit ko. 2017 lehtiä. Pitihän sitä vähän...


      • Puutiiainen

        Painettu Lieksan Lehti tiistai 14.2.2017. Etusivun uutinen.


    • Johtoryhmä.rulettaa

      Pittääpi nostaa hattua uudelle kuntajohdolle. Nyt on ryhtiä toiminnassa !

    • orivalvontaa

      Tukipiste voisi ottaa myös orivalvonnan ensikesän raveissa,,siitäkin saisi rahaa jos työttömät noukkisi raveissa paskaa ja vahtisi oreja!

    • kuutamokettu

      Kuka on Tujipisteen vastuuhenkilö torivalvonnassa? Onko järjestyksenvalvojia tarpeeksi ja mitkä oli päivittäiset aukioloajat (myös viikonloppuisin)?

    • Antaa.Palaa

      Täysin samaa mieltä kuin edellä eli Vuonislahden ja Kolin välinen luistelurata kanssa kilpailutukseen.
      Varmasti säästyy veronmaksajien rahaa kuten torivalvonnassakin. Torin valvontakulut pienentyivät kilpailutuksen johdosta kolmasosaan !

    • kissapöydällekin

      Aamutelevisiossa näytettiin kuinka Savossa ollaan viisaita,kun luisteluradat aurataan valtion kustannuksella. Ainoa haitta on vain se,että autot kulkee samalla reitillä ja rekkoja joutuu väistelemään ihan penkan reunaan. Samanlaista tienhoitoa on kyllä tälläkin suunnalla,mutta Savolaiset uskalsi nostaa äläkän.

    • tonttu-ukothyppikää

      Irma meinaa nakittaa työttömille torivalvonnan. LL tänään juttua torivalvonnasta.
      Vastuuhenkilö täytyy olla ja järjestyksenvalvonta kunnossa. Epäilen että resurssit ei riitä.
      Toivottavasti Tukipisteen torivalvonnassa ei tule näkymään Irman ideologia vaan toiminta on puolueetonta kaikilta tavoin.

      • lokaia

        Irma on lieksan lehden mukaan 68 vuotias ikämuori. jospa Taina Kiiskinen hakee torivalvonnan vakanssiaTukipisteelle palkkatuella kokemusta löytyy oli yrittäjä Tyylinpaikassa huonolla menestyksellä piti lakkauttaa ja kaupunkiyhdistyksen torivalvonnassa. voi komennella työttömiä vahtimaan vaikka yksi vahti/per pöytä kuntouttavalla työtoiminalla 9 euroolla halpaväkeä myös ravit kilpailutetaa eli työttömät tekevät suursiivouksen postamalla raviradalla lapoiolla hevosen lannat kärräävät pelloille kottikärryillä lannoitteeksi jokaiselle työttömälle työtä löytyy kun työllistetään joka työhön te toimistosta


      • marinat.pois

        Lieksan Lehti tiistaina 16.1.2018
        "Nykänen korostaa, että Lieksan Tukipiste tarvitsee edelleen työllistämistoiminnan työnjohtajan.
        -Tällainen 68-vuotias eläkeläinen ei ole siihen paras mahdollinen, hän viittaa omaan talkootyöhönsä."

        Sen verran haluan kommentoida tuota uutista että mitä virkaa työnjohtajalla jos Nykänen kuitenkin sanelee Tukipisteellä mitä saa tehdä ja mitä ei? Irman sana on laki! Sanon sen mitä kukaan muu ei uskalla sanoa ääneen!
        Eli Nykänen hoitakoon nyt pestinsä kun on sen ottanut!


    • kuutamokettu

      Kaupunkikeskusyhdistyksen torivalvonta kaatui tähän äksöniin ja hulinoihin Pielisentiellä. Kyseisen yhdistyksen äksön ja hulinahorinat oli muutamien ideapajasta kun olisi pitänyt vähän laveammin olla näkemystä hahmottaa toiminnansuunnittelu. Kaikkea horinaa ei tarvitse viedä käytäntöön.

      • PäätöksenLukenut

        Torivalvonta meni Tukipisteelle rahan vuoksi. Ei minkään muun.
        Teidän jauhantanne on silkkaa kateutta. Muuhunhan teistä ei ole.


    • pitäkää-tunkkinne

      Minä olen boikotoinut markkinoita jo 20 vuotta, ei kiinnosta markkinat eikä kesätorit, tukipisteestä puhumattakkaan!

    • mkiiskinen

      Samaa mieltä kuutamoketun kanssa tuosta kaatumisesta! Lisänä henkilö joka on osittain ulalla koko toiminnanjohtamisesta eli hapuilevaa sekä ammattitaidontota touhua, ei siis kannata tukea!

    • kiiskismikko

      Minä muistan lukeneeni, että ko henkilö oli aimmin hakenut myös Vaskiviikon toiminnanjohtajaksi, mutta sen kaatoi Lieksan kulttuuriväen edustajat. Taisi olla osuus myös Lehikoisella! ! Järkevää, sillä eihän pystymetsästä kasvanut, mitään alalta tietömätön, voi olla vaskiviikon toiminnanohjaaja!

    • Eteenpäin.rohkeasti

      Hyvin tehty Irma. Katteelliset tirisöö. Voimia. Ja tuon Vuonislahelta Kolille menevän luistinradan ylläpidon voi myös kilpailuttaa. Varmaan löytyy halvemmalla tekijöitä kuin kymppitonnilla.

    • kaasuerkki

      On mielenkiintoista seurata kun Tukipisteen palkkatuettu työttömät hoitavat torihomman valvomisen myyntipaikkojen hoitamisen kohtaavat ammattitaitoiset torimyyjät ei hyvää seuraa

      • irma.jatkakoon

        LL 16.1.2018
        "Nykänen korostaa, että Lieksan Tukipiste tarvitsee edelleen työllistämistoiminnan työnjohtajan."

        Pienellä palkalla ette tule saamaan ammattitaitoista, työsuojelupykälät ym. taitavaa henkilöä.
        Tämä on fakta asia!
        Nykänen lusikoikoon nyt soppansa jonka itse keitti.


      • vastuu-painaa
        irma.jatkakoon kirjoitti:

        LL 16.1.2018
        "Nykänen korostaa, että Lieksan Tukipiste tarvitsee edelleen työllistämistoiminnan työnjohtajan."

        Pienellä palkalla ette tule saamaan ammattitaitoista, työsuojelupykälät ym. taitavaa henkilöä.
        Tämä on fakta asia!
        Nykänen lusikoikoon nyt soppansa jonka itse keitti.

        Todella vastuullinen työ.
        Jos haetaan oikeasti pätevää työnjohtajaa niin palkkaus alkaa 3 200 ylöspäin.


    • EihänSeMulleKuulu

      Siis joku tukityöllistetty hoitaa.
      Paljonko on tämän tukityöllistetyn palkka?
      Paljonko on sen palkan sivukulut?
      Tuo 500/kk ei taida IHAN riittää?
      Mistä se loppusumma otetaan?

    • Ainaeivoita

      Vaikuttaa vahvasti siltä että kaupunkiyhdistyksen "ammattilaiset"täällä häviötä purkavat?

      • Riippukeinut.narisevat

        Aivan. Kateelliset vaikertaa.


    • Kaikki.samalle.viivalle

      On tuossa toimintojen kilpailuttamisessa vielä sarkaa kynnettävänä. Tiistain 16.1 Lieksan lehdessä oli uutinen 4H yhdistykselle myönnettävästä 19000 euron tukiaisesta tälle vuodelle monitoimikerhon pitämiseen.
      Summa on samaa suuruusluokkaa mitä on pyörinyt kaupunkikeskusyhdistyksen, torivalvonnan ja tukipisteen kohdalla näissä tukiasioissa.

      • veronmaksajan.taskusta

        Tuleeko tuon 19000 euron päälle vielä saman suuruinen palkkatuki jolloin kokonaistukiainen on 38000 euroa ! Kuten kaupunkikeskusyhdistyksen osalta oli tilanne.
        Tässä pitää muillekin poliittisille vastaaville yhdistyksille esim. kokoomusnuoret, nuoret kotkat , pioneerit, vihreät nuoret ja perusnuoret antaa samanlainen tukiainen monitoimikerhoiluun. Taikka sitten kilpailuttaa monitoimikerho toiminta. Johan satsataan kerhotoimintaan !


      • Ei.mittään.rotia

        Vai kerhotoimintaa. . . . Härskiä piilo puoluetukea.


    • Tyytyväinenoon

      Harmittaako kun ette pääse sulkemaan Pielisentietä kaiken maailman markkinoitten tiimoilta?Eikö hyväveliverkosto enää toimi?Jopa päätoimittaja pahoitti mielen kun kaverit ei enää saa rahastaa.

      • eijärjenhäivää

        Kaupassa ja asioilla käynti piti jättää silloin väliin kun Pielisentie oli vallattu rätti ja kirpputori kojuilla.


    • happamia.on.marjat

      Johan on kateellisten toimesta torivalvonta nostettu tohtorihommaksi, Eivät tainneet edellisetkään torivalvojat tohtoreita olla ? Häh !

    • jo.vain.joutikin

      Pääasia että saivat keskustasta ne rojukauppiaat sinne minne kuuluukin, eli vanhalle torille, nimittäin rätit, lumput ja muut rihkamat joita kauppaavat ja joilla ei mitään tee!

    • torivalvo

      Hyvä kun tuli läpinäkyvyyttä tähän. 17- tonaa hommiin nähden oli "lahjaa" jonka Matti junaili yhdistykselle . Lisäksi tähän tulee 16- tonaa palkkatukea. Yhteensä siis summa oli 33.000 euroa kaupungin pussista.
      Sinänsä hyvä homma kun yhdistys toimii, mutta niin toimivat muutkin yhdistykset

    • gokiiskis

      Se jatkuva suitsutus Lieksan Lehdessä, erästä kiiskistä alati tukien , näyttää kääntyvän toimittajaa itseään vastaan! Sitä saa mitä tilaa!

    • höpön

      Muutkin huomanneet!

    • TilannettaSeurataan

      Kuulin tästä keskustelusta. Tuo Vuonislahden ja Kolin välinen luistelurata pitäisi kilpailuttaa. Asiasta on oltu yhteydessä luottamushenkilöihin että virkamiehet ei pääse kamuille antamaan tiskinalus urakoita. Löytyy usseempikin työhön halukas yrittäjä.

    • agfgfhdhghuyy

      Onko hiekoitus mukana kilpailutuksessa?

      • Lorvehtija

        Hyvä ja tärkeä heitto !
        Ehdottomasti pitää olla myös 3 kpl:tta riippukeinuja jos mieli tekee lepäillä välilä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe