Miksi kaikki Nurmeslaiset miehet on niin rumia ja haisevat pahalle?
Miksi näin
12
408
Vastaukset
- syysinussa
Käyhän ensin itse suihkussa,vaihda edes alusvaatteet ja pese hampaat,niin ympäristökin tuntuu raikkaammalta.
- kotimaanionpi
Kamalinta nurmeslaisissa naisissa on halvan hajuveden löyhkä, joka leijailee pilvenä niiden ympärillä. Ei tulisi mieleenkään.
- juntteja
Sisäsiittoisissa junttikylissä on sen näköistä porukkaa
- Vapahtajajeesusauttaa
Olin aamukävelyllä meren viereisessä puistossa. Yhtäkkiä kuulin jonkun huutavan: " Jeesus rakastaa sinua." Katsoin syrjään ja huomasin puun juurella hymyilevän naisen. Vakuutin hänelle, että asia oli samoin häneenkin nähden ja jatkoin matkaani. Jäin miettimään naisen sanoja. Ne olivat minulle iloinen yllätys, sillä kävellessäni vastaantulijat eivät yleensä edes katso, kuka heitä kohti tulee, saati sitten tervehdi minua. Mutta kun edelleen ajattelin naisen tervehdystä, nousi mieleeni kysymys: Mitenkähän naisen sanat mahtoivat muihin ohikulkijoihin vaikuttaa? Oletin, että hän tervehti kaikkia ohikulkijoita samalla tavalla. Kaikille uskovaisille ne olivat varmaan ilahduttava muistutus. Sillä mikä on sen lohduttavampaa sille, joka on löytänyt rauhan sielulie ja omalletunnolle Jeesuksessa, kuin muistutus Jeesuksen rakkaudesta. Mutta entäs ne, jotka eivät usko, eivätkä Jumalan Sanaa tunne? Uskon, että monet heistä kuullessansa naisen tervehdyksen, ajattelivat mielessään: " Kaikenlaisia tyyppejä sitä täällä maailmassa tapaakin", eivätkä mitenkään ilahtuneet tervehdyksestä. Ja ehkä itsevanhurskaat saivat väärää lohdutusta naisen sanoista, ajatellen omaa hyvyyttään Jeesuksen rakkauden aiheuttajana.
Kun kävellessäni asiaa edelleen mietin, tulin siihen tulokseen, että olisi ollut parempi, jos nainen olisi valinnut toisenlaisen tervehdyksen ohikulkijoille, esimerkiksi sellaisen, jota jotkut vanhemmat uskovaiset tapasivat käyttää. He tapasivat kysyä: "Oletko autuas?" Muistan kun nuorena opiskelijana ollessani tämä kysymys minulle tehtiin. Ei riittänyt se, että vastasin: "Olen." Kysyttiin vielä: "Mistä tiedät?" Vastaukseni: "Niin Jumalan Sana vakuuttaa, tyydytti kysyjää."
Saman tapainen kysymys tehtiin hiljattain eräälle kuuluisalle amerikkalaiselle urheilijalle, joka makasi kuolinvuoteellaan. Hän oli tuhonnut terveytensä väkijuomalla, mutta oli sairautensa aikana tullut uskoon. Sanomalehdissä kerrottiin, että eräs hänen urheilutoverinsa, joka oli kautta vuosien puhunut hänelle synnistä ja Jumalan armosta Jeesuksessa, meni sairaalaan häntä tapaamaan. Hän kysyi potilaalta: " Jos kuolet tänä yönä, oletko varma, että pääset taivaaseen ? " Potilas vastasi: "Olen." Toveri sitten kysyi: "Miksi olet varma?" Potilas vastasi: " Johannes kolme, kuusitoista: Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Onhan totta, että Jeesus rakastaa kaikkia syntisiä, ja me jotka Jumalan armosta uskomme, iloitsemme, kun kuulemme vakuutuksen hänen rakkaudestaan. Puhukaamme toki Jeesuksen rakkaudesta, mutta puhukaamme myös siitä, miksi me syntiset hänen rakkauttansa tarvitsemme. Sanokaamme: "Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." - pakkasvauriot
Pakkasessa mopolla liian kauvan avopäin ajelleita tuntuu olevan näillä palstoilla aika paljon.
- saatsiapukkaa
01.04.1982 lähtien on mopokuljettajan käytettävä mopolla ajaessa kypärää. pakkasvauriot on nykyisin keski-iän ongelma.
- njurmes
oisko ominaisuuvet tarttunna valtimolla käävessä ?
- YhteiskunnanTaakka
Sivun aloittaja. Olitko toivottu tai ei toivottu vahinko lapsi . Onko äitisi alkoholisti vai narkkari . Isästäsi et tiedä mitään. Koko perhe Nurmeksen kaupungin elätettävä taakka. Toivottavasti häivyt paikkakunnalta .
- Ropertt
Sori siitä
- Eiolepenaalinterävinkynä
Nämä kirjoittajat ovat nurmeslaisia narkkareita,juoppoja,mielenterveyspotilaita,joita löytyy,myös pitkältämäeltä,mikäs se paikka ny oli vallitie,sieltä löytyy nurmeksen tyhmin naisten alistaja pumpuli tyhjän toimittaja pumpuli mies,joka on kateellinen toisille,kun itse ei pysty mihinkään,koska juonu aivonsa pilalle ja älyykkyys lapsen tasoa.Täys narsisti koko tyyppi onneton ressukka,joka luulee itsestään liikoja omassa mielikuvitus maailmassaan
- kauko
Olen täysin samaa mieltä.Hyvin sanottu ja kyseinen henkilö kuuluu alimpaan kastiin
- asiakaspalvelu
Olen asiakaspalvelutyössä ja huomannut erityisesti näin raskaana ollessani (hajuaisti hiukan herkillä...), että ihmiset miehet/naiset ja nuoret haisevat ihan älyttömän pahalle. Jotkut haisevat niin kamalalle röökille, että taju meinaa lähteä ja osa silkalle hielle ja lialle. Lisäksi yleinen aromi on ruoka, jonka haju leijailee nenään vaatteista yllättävän voimakkaana ja oksettavana. Eivätkö nämä ihmiset itse tajua haisevansa aivan kammottavalle?? Onko siihen itse niin tottunut?? Ja tosiaan, olen kassalla, eli en nuuskuttele ihmisiä sentin päästä vaan reilusti pöydän yli. Hyi oksetus!eltaantunut, pesemätön haju, joka ei kerry ihmiseen ihan hetkessä vaan vaatii viikkojen hygienian laiminlyönnin yms
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455090Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481299Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101229- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3945Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773