Swingersillassa

millajaanu

Minulla oli päättynyt juuri vuoden pituinen suhde ja uutta säpinää jo kaipasinkin elämääni. Mietimme kaverini kanssa tapaamista ja mitä tekisimme. Milla pyysi minua luokseen Helsinkiin ja lähtemään kanssaan swingersiltaan Kirkkonummen Wildclubille. Mietin että mistäköhän oli kysymys, mutta uteliaana suostuin. Mulla ei ollut kamalasti ylimääräistä rahaa ja vissiin Millallakin oli pieni pudjetti. Illassa sai kuulemma juoda omia juomia, joten se oli selvää säästöä meille. Kävimme syömässä Santa Feessä. Hyvää ruokaa ja pari viinilasillista ja siitä se ilta jo sitten alkoi.
Oli alkuilta kello noin puoli yhdeksän ruokailumme jälkeen kun nousimme lähijunaan suuntana Kirkkonummi- Espoo rajaseutu. Junamatka meni nopeasti, sillä juttua meillä riitti kuten aina tavatessamme. Millalla oli matkaoppaana tarkat ohjeet kuinka jatkoimme asemalta bilepaikalle. Hän tilasi meille info ohjeensa mukaan taksin ja pian sellainen harmaa mersu huristikin asemalla eteemme kun vaihdoimme junasta taksiin.
Saavuimme isolle keltaiselle kartanolle ja pihalla oli muutama auto. Vieraita oli isolla sisääntuloparvekkeella tupakalla ja toivottelivat meitä tervetulleeksi. Maksoimme itsemme sisään ja jätimme tavaramme narikkaan. Meitä vastassa oli kaksi iloista järjestäjätiimin tyttöä jotka esittelivät itsensä ja kertoivat tavaroittemme olevan hyvin tallella säilytyslokeroissa. Pian eteiseen tupsahti tv lady joka esitteli itsensä ja ehdotti meille tutustumiskierrosta ,mutta johdatti meidät ensin meikkihuoneeseen jossa jutusteli muutamia vieraita keskenään.
Sitten astuimme mustaan aulaan jossa musiikki soi kuten missä tahansa discossa. Äänentoisto kuulosti hyvältä ja illassa oli kuulemma soittamassa joku tunnettu nais dj. Kaksi tyttöä oli jo uskaltautunut tanssimaan ja he taisivat olla jotain taustatanssijoita, sillä meno sitä luokkaa ja asut olivat erikoisemmat ja niitä oli aika vähän. Tanssilattian reunoilla oli mustia kutsuvia sohvia ja vieraita istuskeli siemaillen janojuomaa eroottisesti pukeutuneina.
Sitten piipahdimme saunaosaston puolelle. Iso poreamme odotti siellä kutsuvana ja meitäkin huhuiltiin jo mukaan. Illan aikana myöhemmin mekin sinne päädyttiin pariin eri kertaan. Kartanon sauna oli miellyttävä sillä siellä ei ollut liian kuuma, vaan sellainen turkkilaisen saunan kosteus, joten minäkin viihdyin siellä vaikken normaalisti saunomisesta niin pidäkään.
Portaikon kautta alakertaan ja tunnelma muuttui salaperäiseksi. Portaiden jälkeen käytävä erkani vasempaan ja oikeaan. En nyt muista kumpaan suuntaan menimme ensin, yhtä hämärää se oli kuitenkin molempiin suuntiin. Alakerrassa soi vaimea musiikki ja siellä oli iso huone jossa porukkaa oli kerääntyneenä koolle isoille löhöpatjoille. Kaikki eivät vain löhöilleet, vaan muutamilla oli jo kyse aikuisten leikeistä. Alakerrassa oli myös huone jossa katto ja seinät olivat kokonaan peiliä. Varmaan aika erikoinen fiilis paneskella siinä huoneessa ja huomasin ajattelevani jo tuhmasti. Viereisessä pienessä lukollisessa huoneessa oli Sybian laite joka oli hyristen päällä. Milla oli päättänyt jo ennen iltaa, että hän tahtoo kokeilla tätä vempainta. Hän sitten ihastuikin siihen laitteeseen. Aikamoista nautiskelua näin ymmärsin.
Hiippailimme ohjauksessa talon ylimpään kerrokseen jossa oli tunnelmallinen ruskea sävyinen baari ja jääkaappi omille juomille. Laitoimme mekin valkkarit sinne vaikka aika pian vika pullo jo tyhjenikin. Olimme varanneet liian vähän juomaa mukaan. Onneksi joku kiva herrasmies tarjosi meille kuohuviiniään. Kiitos siitä. Kartanolla ei ole anniskelua joten tämä on syytä muistaa kun lähtee sinne bilettämään. Baarissakin oli mahdollisuus tanssia ja loppuillasta sielläkin oli meno päällä. Samasta kerroksesta oli hyvä näköyhteys alakerran discolattialle ja siinä yläkäytävälläkin sai tanssia, sillä musa kuului hyvin siihenkin. Samassa kerroksessa oli vielä pari huonetta, toinen oli tunnelmallinen toimistohuone. Siellä täällä talossa oli jotain kinkykalusteita, mutta ei ne porukkaa häirinneet, sillä kukaan ei häröillyt sillä tavalla kinkyisesti. Kuulemma sellaiset illat ovat erikseen.
Kierroksen jälkeen istahdimme mustaan aulaan muiden seuraksi ja seurasimme ohjelman jossa esiintyi kaunis strippari. Puolenyön aikaan kävimme syömässä yläkerrassa ja oli hyvä että mullekin vegaanille oli sopivaa. Tutustuttiin illassa moniin mielenkiintoisiin ihmisiin. Ikärakenne oli laaja 18-50 ja kaikki olivat tosi kivoja. Meitä oli ympäri Suomen ja myös ulkomaalaisia oli jonkin verran. Verrattuna ravintolaan ilta oli tuttavallinen, keskusteluja syntyi tosi helposti tuntemattomien kanssa. Ja olihan illassa paljon katseltavaa ja täytyy myöntää että näin eka kerralla siinä oli mulle ihan tarpeeksi. Seuraavalla kerralla sitten rohkenee jo varmasti enemmän. Milla päätti irrotella sitten minunkin puolesta ja kello kahden aikaan yöllä hän oli hymyssäsuin rättiväsynyt. Ei siitä sitten sen enempää. Saatiin kimppataksi keskustaan joten paluukin onnistui mukavasti

2

5096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alkoikiinnostaa

      Mielenkiintoinen kuvaus. Jäikö sinulla tosiaan pelkkään seuraamiseen? Olisiko ollut mahdollisuutta osallistua pariskuntien kanssa kimppaan eli saitko pyyntöjä liittyä seuraan? Oliko siellä yksinäisiä miehiä hoitelemaan vapaita naisia?
      Mieheni on houkutellut minua paikkaan, mutta en ole ainakaan vielä uskaltanut. Siksi hyvä kuulla kokemuksista, jos vaikka rohkesin. Alkoi kyllä kiinnostaa.

    • Hienoaettä

      Hienoa, että Suomessakin toimii swingerclubi. En ole tiennytkään.
      Vaimon kanssa kävimme kerran matkalla vastaavassa paikassa. Meno oli sivistynyttä ja tosi mahtavaa. Muiden pariskuntien seurassa saimme paneskella keskenämme isolla patjalla. Oli kiihottavaa seurata samalla muiden touhuja.
      Jossain vaiheessa seuraamme hakeutui toinen pariskunta ja vähitellen siinä kädet eksyivät vieraiden vartaloille. Olivat oikein seksikkäitä molemmat ja kun vaimoni käsi oli vieraan miehen kalulla, kuiskasin hänelle, että anna mennä vaan niin pitkälle kuin haluat. Hän sanoi, että myös minä voin edetä ihan loppuun asti.
      Ja samaa mieltä näytti myös toinen pari olevan, kun nainen siirtyi imuttamaan minua jolloin vaimoni siirtyi vieraan kalun kimppuun. Pian naiset ratsastivat päällämme. Toki pukivat ensin kondomit päällemme. Niitä oli joka puolella runsaasti tarjolla.
      Mahtavien orgasmien jälkeen kävimme yhdessä suihkussa ja sen jälkeen drinkillä. Sitten menimme yhdessä takaisin isolle patjalle ja jatkoimme ensin omien ja sitten uusien kumppaneiden kanssa rauhallista nautiskelua.
      Ilta tai yö oli ihan mahtava.
      Oliko Kirkkonummen paikassa vastaavaa meininkiä? Saitko katsella rauhassa ja kuinka vältit kiusauksen edetä pidemmälle? Aiotko seuraavalla kerralla? Paljonko sinne oli sisäänpääsymaksu? Täytyy katsoa, jos vaimokin innostuisi lähtemään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe