Saako asumuserossa

Hpp1777

Saako asumuserossa tapailla muita. Avioeroa ei ole hakenut

16

622

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • klioy

      Ei kai kukaan kiellä asiaa, mutta moraalinen puoli on toinen. Toisaalta myös pitää myös olla aikaa ajatella ja miettiä, miten eteenpäin.
      Mikä on asumiseron tarkoitus teillä ollut. Uusi seurustelu ei nyt ole se tärkein asia, koska asia keskenänne on vielä kesken.
      Sitä vastoin tarvitset kyllä ihmisiä lähellesi, turvallisinta olisi yrittää suvun kanssa pitää yhteyttä, jos olette sellaisissa väleissä tai sitten sen hyvän ystävän. Uskon monilla olevan samaa sukupuolta oleva hyvä ystävä.
      Sitä vastoin huono asia on lähteä baareihin ja vastaaviin paikkoihin etsimään unohtamista.
      Tuollainen asia täytyy käsitellä selvin päin ja ilman toisten ihmisten ohjausta heidän mieltymysten mukaan.

      Kun tuo entinen on selvinnyt , sitten tiedät jatkuuko entisen kumppanin kanssa vai onko ero lopullinen. Vaikka saattaa tuntua, että pitää löytää uusi kumppani pian, uskon kuitenkin siihen, että on hyvä ensin opetella olemaan yksin ja huomaan pärjäävänsä.
      Uskon silloin oleva jo sen verran omaa itsetuntoakertynyt, että ei nyt ihan mihin vain lähde mukaan.
      Kerran eräs tokaisi, että ei pidä kuunnella "juoruja ja tehdä ennakkopäätöksiä ihmisestä.
      Juu ja niinhän siinä kävi, että tuntemusta ei toisesta ollut lainkaan, alkoi tulla esiin jos vaikka minkälaista valhetta. Vaikea oli antaa periksi , että liian pikainen asia ja ero on ainut jatko tälle. Lisäksi tämä tyyppi olikin laskelmoinut,yritti "rahastaa" kaikin mahdollisin tavoin , eikä oikein meinannut lähteä , sillä ilmainen elätys meni samalla.
      Joten harkintaa kannattaa aina käyttää.

    • MitäSeKenellekäänKuuluu

      En ymmärtänyt kysymystä.
      "Asumusero

      Aikaisemmin voimassa olleen avioliittolain mukaan puolisoiden tuli hakea asumuseroa ja asua sen jälkeen erillään yksi vuosi tai asua erillään toisistaan kaksi vuotta saadakseen avioeron muulla kuin syyllisyysperusteella. Erillään asuminen tuli todistaa.

      Nykyään voimassaolevan lain mukaan asumuseroa ei tarvitse hakea, vaan eroon tuomitaan joko kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen tai ilman harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet ilman keskeytystä erillään kaksi vuotta. Eroa hakiessa tulee osoittaa, että puolisot ovat asuneet eri osoitteissa kyseisen ajan esim. talokirjanotteella (isännöitsijältä) tai kotipaikkatodistuksella (maistraatista)."

    • miksisitten

      vastailet; "MitäSeKenellekäänKuuluu"

      • MitäSeKenellekäänKuuluu

        Jotta avaaja lukisi viestini ja yrittäisi ymmärtää lukemansa.


      • miksisitten
        MitäSeKenellekäänKuuluu kirjoitti:

        Jotta avaaja lukisi viestini ja yrittäisi ymmärtää lukemansa.

        et ymmärtänyt lukemaasi???


      • MitäSeKenellekäänKuuluu
        miksisitten kirjoitti:

        et ymmärtänyt lukemaasi???

        Niin rehellisesti laitoinkin, etten ymmärtänyt avaajan kysymystä.

        Vuoden 1948 lain voimassa ollessa ymmärtäisin jotenkin avaajan mielenlaatua, mutta nykyisen lain puitteissa, minun on vaikeaa tajuta, mitä avaaja ajaa takaa. Pitääkö asiaa käsitellä moraalisesti, uskonnollisesti vaiko laillisesti?


      • ensinpitää
        MitäSeKenellekäänKuuluu kirjoitti:

        Niin rehellisesti laitoinkin, etten ymmärtänyt avaajan kysymystä.

        Vuoden 1948 lain voimassa ollessa ymmärtäisin jotenkin avaajan mielenlaatua, mutta nykyisen lain puitteissa, minun on vaikeaa tajuta, mitä avaaja ajaa takaa. Pitääkö asiaa käsitellä moraalisesti, uskonnollisesti vaiko laillisesti?

        käsitellä lapsen etu- ja oikeudet eli yhteishuolto, vuoroasuminen, eui elatusta-


      • MitäSeKenellekäänKuuluu
        ensinpitää kirjoitti:

        käsitellä lapsen etu- ja oikeudet eli yhteishuolto, vuoroasuminen, eui elatusta-

        Eihän tuo liity milläänlailla avaukseen. Ihan se ja sama, mistä syystä on erottu ja tapaileeko toinen uutta, kun asutaan erillään tai aviossa.
        Tai ehkä vahvemmilla on se, joka eron (tai asumuseron) jälkeen kykenee jatkaa elämäänsä, kuin se joka jää märehtimään surkeuttaan.

        Ihanteellista tietysti olisi, että vanhemmat olisivat niin viisaita, että yrittäisivät selvittää ristiriitansa eivätkä heti laittaisi kantapäitä vastakkain ja katsoisi eri suuntiin. Tietysti se voi olla haastavaa, jos toisella puolisolla on ilmennyt vaikeita mielenterveys- tai päihdeongelmia. Rakkaus ei silloin aina riitä ja tulee ehkä tarve paeta tilanteesta.

        Mutta siis loppukaneetiksi: lapsen huoltoon ei vaikuta millään lailla se, miten toinen puoliso on tapaillut muita.
        Lapsen huoltoon vaikuttaa se, onko kykenevä huolehtimaan lapsesta vai pitäisikö itsenkin olla jo holhouksessa. Holhouksessa oleva ei voi toimia huoltajana.


    • jlajljflksjlajflkjls

      Eihän siihen mitään estettä ole.
      Saahan avioliitossa ja avoliitossakin tapailla muita. Ei siitä linnaan joudu, mutta toki eron saa aikaan nopeasti, kun puoliso saa tietää.
      Saati sitten miksi kysellä, jos on jo muutettu erilleen asumaan. :O Nykyään ei etsitä syyllistä erotilanteessa. :D

      • ensinpitää

        käsitellä lapsen etu- ja oikeudet eli yhteishuolto, vuoroasuminen, ei elatusta-


      • KylläSaa

        Mitä tarkoittaa etu- ? Eli mitä tuo viiva tuossa tarkoittaa? Etu- ja takaoikeudet? Etuhuolto? Etuasuminen?

        No vastaan avaajan kysymykseen: Saa.


      • MitäSeKenellekäänKuuluu

        Missä sanotaan, että ensin pitää diiipadaapa etu- ja takapuolet?


      • miksisitten
        MitäSeKenellekäänKuuluu kirjoitti:

        Missä sanotaan, että ensin pitää diiipadaapa etu- ja takapuolet?

        vastailet; "MitäSeKenellekäänKuuluu"


      • TeinPäätelmän

        Taidat olla raisiolainen abortinvastustaja kun argumentit ovat samaa luokkaa?


    • KylläpäSaa

      Kyllä saa tapailla muita. Siihen ei ole mitään laillista estettä.

    • EIPÄSAA

      ensinpitää
      16.1.2018 13:39
      käsitellä lapsen etu- ja oikeudet eli yhteishuolto, vuoroasuminen, ei elatusta-

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      71
      1128
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      953
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      933
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      880
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      820
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      785
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      751
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    11. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      673
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      671
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      622
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      621
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      589
    Aihe