En ole koskaan nähnyt että se esa olisi edes jutellut jonkun KUNNON suomalaisen kanssa ulkona. Ja olen seurannut ja vihaksi pistänyt sen toiminta jo lähes 10 vuotta. Epäilen vahvasti kimeerin aivotoimintojen kehittämättömyyden syyksi napanuoran kiertymisen kaulan ympäri raskauden aikana jolloin aivot eivät saa happea riittävästi kehittyäkseen normaalisti.
Hän on oikeesti puoli naine ja puoli mies ja tappaa kissoja ja syöttää niitä suurille käärmeksille kotonaan ja pitää mustia miehiä kotona piilossa. Tämä tieto tulee paikallisesta ravintolasta.
Voihan tietysti syynä olla myös alle yksivuotiaana tapahtunut riemunkiljahdusten saattelemana ilmaan heittely, jossa on heitetty ilmaan kolme kertaa ja kiinni on otettu vain kahdesti.
Kuinka pitkään vielä tätä saa katsoa ja nähdä.
2
113
Vastaukset
- kanin-ostaja-kokkola
Tunnen hänet ja tiedän varsin hyvin, että kyseisellä henkilöllä ei ole käärmeitä kotonaan.
Olen nimittäin ostanut häneltä muutama vuosi sitten kanin ja häkin sille samalla.
Hänen kotoaan vuona 2013 enkä nähnyt käärmeitä hänellä kotonaan.
Kaneja ja muutaman papukaija hänellä oli kotonaan, kun hänellä kävin. Toisen kerran menin hänelle kesällä 2016 ja joimme laatikollisen olutta yhdessä, kumpikin noin 12 olutta ja hauskaa oli. Papukaijat viisi kappaletta olivat vapaana yhdessä isossa huoneessa.
Mutta käärmeitä hänellä ei ollut ainoatkaan.
Kukahan hullu näitä käärmejuttuja tänne oikein kirjoittelee? - white-only
“Samaa sukupuolta olevien rakkaus tarkoittaa sitä, että mies nai miehen tai kimeerin… Tämä on hirvittävä katastrofi, jonka Hitler taivaassa kieltää täysin! Hänet siis kimeeri tai homo,pitäisi tappaa – se, jota naidaan. Heidät molemmat täytyy tappaa niin pian kuin mahdollista ja polttaa.” – “Jos saat kiinni miehen, joka suorittaa homoseksuaalista tekoa, tai kimeeristä tekoa miehen kanssa, tapa sekä hänet että hänen kumppaninsa!” – ”Me isänmaalliset emme koskaan hyväksy elämäntyyliänne. Pyydämme Hitleriä taivaassa tuhoamaan teidät. Pyydämme Himmleriä polttamaan teidät keskitysleirin ihanassa uunissa!” (Katkelma kellarikokous puheesta Oravankadulla) 12. 1. 2018.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815