Moi!
Tarvitsisin nyt pikaista apua, kun tuo pissaaminen sattuu aika pahasti.
Tässä jotain hyödyllisiä tietoja minusta:
Olen siis 13-vuotias. Kuukautiset alkoivat TASAN vuosi sitten. Olen itsetyydyttänyt, mutta en harrastanut seksiä.
Kipu saattaa johtua siitä, että pesin muutama päivä sitten alapääni saippualla, jota en yleensä sinne laita. Voi myös olla, että pari päivää sitten, kun itsetyydytin, tein jotain mistä kipu voisi johtua. Minua pissattaa melkein koko ajan (saattaa johtua siitä että olen juonut aika paljon lähipäivinä). Kun menen pissalle, alkuun tuntuu melko normaalilta, mutta lopussa sattuu siihen emättimen suuaukon kohdalle. Tuntuu myös, että vaikka kuinka pinnistän, kaikki pissa ei vain tule samalla kertaa ulos, kun puolen tunnin päästä on taas pissahätä. En haluaisi, että tätä jatkuisi vielä pitkään, joten voisiko joku kertoa, mitä tämä oikein on? :(
Virtsaaminen sattuu
9
861
Vastaukset
- terkkarille.terkkarille
Terkkarille.
- zxdv
Seksejä on kymmeniä lajeja, myös vaatteet päällä tapahtuvaa ja semmosta misä ei navan alapuoliset limakalvot ole yhteysessä toisiinsa ja navan yläpuoliset VAIN toisiinsa. Seksi on liian suppeaksi ymmärretty asia.
- Helppo-hoitaa
Minusta vaivasi johtune virstatulehduksesta. Olet ehkä vilustunut jossain vaiheessa ja pöpöt ovat lähteneet liikkeelle. Mene käymään terveyskeskuksessa ja varaa aika sairaanhoitajalle. Hän antaa Sinulle näytepurkin ja asia lähtee eteenpäin. Toki terkkari tekee samoin. Tiedät varmaan miten päin pitää pylly pyyhkiä ulostamisen jälkeen. Naisilla on nämä aukot kovin lähekkäin kun taas miehillä ei ole sitä vaaraa saada pöpöjä virstateihin. Ei kannata odotella pitkään vaan pitää toimia nopeasti. Jos on kyseessä tulehdus, niin se seuraavaksi menee vaikka munuaisiin asti.
- Terttuk
Sanoisin kanssa, että virtsatulehdus. Siihen tarvitset lääkekuurin ja sen saat sen jälkeen, kun virtsa on tutkittu. Edellä on hyvät ohjeet.
- pimpsatohtori
Karpaloa tai omenaviinietikkaa nauttimalla paranee todennäköisesti ilman lääkkeitä.
- Helppo-hoitaa-2
Pimpsatohtorin vastaus on edesvastuuton. Karpalo yms. tekevät virtsan happamaksi ja pöpöt eivät aina viihdy happamassa virtsassa, MUTTA se ei ole lääke. Virtsatulehdus myös helposti kroonistuu ja siksi pitää hoitaa oikeilla lääkkeillä heti. Virtsan viljelyllä saadaan selville mikä lääke tappaa juuri tämän pöpön eli vaatii tarkan tietämyksen, jotta oikea lääke löytyy.
- tohtori-tolonen
Lääkäriin ja heti..!!!
- kokkkk
ruokasi olkoon lääkkeesi ja lääkesi ruokasi lausui vanha itsetyydyttäjä kreikassa kerran eli komppaan puolukka ja karpalomehua kun vitsa pysyy happamena loppuu oireet ja paranet mutta älä tunge jalkoväiisi enää mitää isohkoa kun ajokoiraa tms
- takapulpetintyttö
Kiitos kaikille! Kävin lääkärissä ja sain lääkekuurin. Toivotaan, että vaivani on pian ohi, kun en noita vatsa- ja selkäkipujakaan enää jaksaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770