En aio katua keinutuolissa sitä

JatkossaNäin

etten uskaltanut tehdä ja yrittää asioita, joista tiedän, että ne tekisivät minut onnelliseksi ja olisivat unelmieni täyttymyksiä. Vain siksi, ettei minulla olisi ollut tarpeeksi rohkeutta toteuttaa unelmiani ja ottaa askelia niitä kohti.

Jatkossa minulta ei enää tule puuttumaan tuota rohkeutta, sen olen päättänyt. En aio antaa unelmieni ja haaveideni valua käsistä vain siksi, etten uskalla tai että olisi helpompaa, jos niitä ei uskalla toteuttaa.

9

342

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5cardcharlie

      Olisi "melko hellää"

      katsellakin kun toiset pelaavat maailmassa, mutta maailma on julma, onko sinulla varaa siihen?

    • selkärankaista

      puhetta.

    • karu-selli_

      Kiikkumiset on kiikutti jo lapsena, vanhana en istu keinutuolissa.

    • Hyväpäätös

      Itsekin ottanut asteittain käyttöön vuosien varrella ja ollut hetkittäin jopa rohkea. Sitten kun yrittää, voi tulla turpaankin, mutta se on siti parempi kuin että ei olisi koskaan yrittänyt.

    • Ugapuh

      Miehen puhetta.

    • senhuomannutvasta

      Hyvä. Sitä kohti sitten, tekemään asioita ja kokemaan kaikkea. Elämä on elämyksiä ja yrittämistä. Ei pelkkää haaveilua ja pilvilinnoja.

    • samaamiettinyt

      Näin itsekkin miettinyt. Pitää vain ensin käydä siellä epämiellyttävältä alueella, mutta se palkitsee.

    • rohkeuttapeliin

      Ugh, anna palaa!

    • Elänytttt

      Juuri näin teemme!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe