Olen jo kolmatta kuukautta raskaana. Olen bailannut ankarasti, koska en ole tajunnut tilaani (epäsään. kuukautiset). Kannabista myös.Eli kuinka vaikuttaa lapseen? Nyt tietysti keskityn vain itse asiaan...
alkoholi
ja raskaus?
71023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
alkoholia muutaman kerran kun en vielä tietänyt raskaudestani.ja lapsi terve kun pukki!
tiedän kyllä tapauksia joissa äiti raskauden aikana käyttänyt huumeita,ja lapsi "jälkeenjäänyt",tuskin kerta hirveesti vaikuttaa,kunhan muistat ettei toista kertaa tule.eikä se jatku lapsen syntymän jälkeen!!!
Kannabiksen on todettu vaikuttavan sikiöön suurinpiirtein samalla tavalla kuin tupakka. Eli haittoina on lähinnä lapsen pienikokoisuus. Kannabis ei aiheuta epämuodostumia eikä aivovaurioita ym.
En kuitenkaan mistään pidempi-aikaisesta käytöstä tiedä. (tai sen vaikutuksesta lapseen)
Sikiön elimet kehittyvät raskauden ensimmäisten noin 10 viikon aikana. Sikiön elinepämuodostuman riski kasvaa huomattavasti, mikäli äiti on ollut humalassa raskauden alkuviikkoina.
Toivottavasti jatkossa jätät päihteet pois!
Onnea odotukseen!
oliko se viikolla 7 vai 9 kun istukka kehittyy. Vasta sen jälkeen alkoholi kulkeutuu sikiöön. Alkuraskauden alkoholittomuus on tärkeää, mutta vasta tuon istukan kehittymisen jälkeen. Ennen sitä sikiö saa ravintonsa ruskuaispussista jossa alkoholia ei ole.
No toivon mukaan keskityt vain itse asiaan jatkossa!
En kyl ymmärrä,että raskaus etenee kolmannelle kuulle,ettei osaa epäillä mitään...vaikka olis menkatkin epäsäännölliset...
Toivon todellakin,että lapsesi ei ole kärsinyt alkoholista ja huumeesta,eikä tule kärsimään syntymänsäkään jälkeen!
Kaikki ihmiset on erilaisia ja tuntee asiat eritavalla. on hyvin mahdollista että raskaus etenee noinkin pitkälle tai vielä pitemmällekkin. Alussa monilla raskaus ei näy päälle pitkään aikaan saatika tunnu missään eli ei tietoa huonosta olosta tms.
Hyvinkin mahdollista on ettei kolmannella kuulla vielä tiedä olevansa raskaana...tätini on tässä asiassa hyvä esimerkki. Nuorena tyttönä kun hän alkoi esikoistaan odottaa ilman minkäänlaisia yrityksiä eli suoraansanottuna vahingossa, huomasi hän olevansa raskaana vasta silloin kun oli seitsemännellä(!!!!) kuulla raskaana. Ei hänellä ollut mitään syytä epäillä raskautta...kuukautiset olivat aina olleet epäsäännölliset eikä niihin todellakaan voinut luottaa, minkäänlaisia oireita ei ollut, maha ei ollut kasvanut ollenkaan...eihän olisi saanut tietää raskauttaan vielä siinäkään vaiheessa jos mummini ei olisi puuttunut asiaan ja lähettänyt tyttöä sairaalaan tutkimuksiin todella epäsäännöllisten kuukautisten takia. Siellä sairaalassa vasta todettiin että raskaanahan sitä oltiin ja vielä jopa niinkin pitkällä...ei siinä tätini kauaa ennättännyt jännittää raskautta eikä myöskään synnytystään :)!
Eli todellakin, ihmiset ovat hyvin erilaisia...varsinkaan jos raskautta ei milläänlailla odota niin on hyvinkin mahdollista ettei raskautta huomaa kovin varhaisessa vaiheessa... tädilläni oli ehkäisyasiatkin kunnossa eli ihan täysin vahingosta sai upeaakin upeampi serkkuni alkunsa elämäänsä :)!
Mielestäni sinun, äippä76, viesti oli hyvin negatiivissävyinen ja ihan turha tähän kohtaan sillä täysin huomaamaton raskauskin on mahdollista...jos sinulla on kaikki oireet ja tiedät heti alusta asti olevasi raskaana niin hyvä sinulle, kaikille asia ei kuitenkaan ole näin ja kyllä sinunkin pitäisi se tietää! Luinpas lehdestä jutun tytöstä joka ei tiennyt raskaudestaan vasta kun synnyttämään lähti...niinkin voi käydä :)
asiaa voi kysyä neuvolasta oletko edes käyny moisessa paikassa?