Ottakaa Liperiläiset onkeen Sipilän sunnuntaina puhe televisioss aktiivimallista. Ei pitäisi olla vaikeaa työttömälle tehdä kolme tuntia viikossa töita kun siitä saa vielä palkkaa työttömyyskorvauksen päälle. Liperiläiset ovat kyllä laiskanpuoleista sorttia työn teossa, kuten elokuvissakin on nähty. Nyt on kyllä kepulaisten sinipersujen ruvettava tekemään töitä edes se kolme tuntia viikossa ja jätettävä se köllötely vähemmälle.
Sipilän puhe.
elävatkoa
5315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puhukoon Sipilä mitä tahansa niin me Vatasen kanssa äänestetään Våyrystä tai ei sitten mitää.
Avaaja varmaan voi laittaa oheen listaukset, ketkä yritykset palkkaavat kolmen tunnin palkollisia muuhun kuin ehkä viikkosiivoukseen.
Että missä ne työt!
Sipilä huijaa, ettekö ymmärrä!
Kepulaiset ei kuulu sivistyneille!
Pitäisi Sipilä ennen leikkauksia huolta, että kaikki työttömät saavat EUn määrittämän vähimmäistoimeentulon.
Nythän äijä rikkoo lakia kun alkaa mestaamaan päitä sellaisiltakin, joille ei pakollisten menojen jälkeen jää käteen edes paria hunttia.
Mutta kivan sellipojan Juha saa Lindströmistä.
SDP on seuraava pääministeripuolue ja se on kyykytysmallin loppu.