Sipilä neuvoi sunnuntaina työttömiä uuden työaikalain käyttämisessä . Ei voi olla vaikeaa tedä kolmea tuntia viikossa töitä. Tämä laki on tehty erityisesti kokomus kepun ja sinipersujen töttömille, joista kajaanilaisista töttömistä on suurin osa. Ovatpn he osanneet aikoinaan äänestaa kunnon hallituksen etujaan ajamaan. Nyt vaan Vanhasta äänestämää niin Sipiläkin saa pitää paikkansa.
Uusi työakalaki
8
322
Vastaukset
- Lehtori65
Työttömät voisi aivan hyvin mennä, vaikka iltalukioon. Ilmaiseksi kolme tuntia töissä ei auta työttömän asiaa. Kun taas iltalukiossa uuden oppiminen on avain onneen. Te aloittaja myös tarvitsette ainakin äidinkielen opettelemista. Liian paljon kirjoitusvirheitä, joten nyt alkoholin käyttö vähemmälle.
- kielimyssy
Iltalukion opettaja taitaa elää puutteessa, kun ei ole tarpeeksi oppilaita. Ota puna kynä käteen ja tutki vaikka Kainuunsanomia.
- JustinCaseTheOneAndOnly
Kainuussakin on satoja ihmisiä, jotka eivät ole käyneet työssä vuosikausiin, jopa -kymmeniin. Uusi aktiivimalli on todella erinomainen uudistus, alkaa noillekin selvitä, että joutilaisuus ei ole elinkeino, eikä työttömyyskorvaus ansaittu etu.
Työtä kyllä kaikille riittää, kunhan vähän virkistyy ja alkaa rapsehtimaan.- pitäkäätunkkinne
En todellakaan aio mennä mihinkään töihin tms. ,leikatkoon vaan ihan rauhassa sen muutaman prosentin ansiosidonnaisesta,ei hetkauta yhtään! :D
- JustinCasePaskassaKiinni
Huono trolli kuten aina sinulla. Naurattaa vaan, oisko jotain muuta...
- maatenmanii
kaikenmaailman idiootteja sitä riittää, kun tuollaista esittää valmiissa maailmassa, jossa on ihanaa olla jouten.
- Kiire
Työttömät nyt laittakaa työhakemuksia joka paikkaan ja ottakaa niistä kopiot mihin laitatte saatte ne sitten näyttää tarvittaessa aktiivisuuden osoittamisesta. Laittakaa hakuja vaan menemään lehdissä, Te toimistojen sivuilla oleviin insinöörin, toimitusjohtajan, kunnanjohtajan, yms. työpaikkoihin, vaikkei olisi koulutustakaan alalle. Kepun, Kokoomuksen ja sinisten ministereille, kansanedustajille sekä etenkin edm. puoluetoimistoihin vaan työpaikkahakemuksia ja kyselyjä. Sinistenkin puolueen edustajat kehuneet olevansa työväen puolue, tässä sen näkee mitä he ovat . Ovat värinsä mukaisesti kokoomuksestakin oikealla eli siellä äärimmäisenä oikealla
- kulliaatu
Olen tukiaisilla elänyt 45 vuotta ja ajelen uudehkolla meruslla.Pimeitä töitä tein mulukulla, vanhat piiat maksoivat hyvin, nyt on kesämökit ja omat osakkeet verottajaki jäi näppejään nuolemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760