Tuli mieleeni, että mistä muut ylipainoiset ostavat vaatteensa? Minä olen itse ylipainoinen ihan reilusti, käytän kokoa 50-52 ja pituutta on 171 cm.
Minä olen ostanut vaatteita sellaisista kaupoista, joissa on ns. "isojen tyttöjen mallisto", eli Lindexiltä ja KappAhllista. Mutta olisi kiva kuulla onko muita paikkoja, joissa olisi meille "pullukoille" suunnattuja mallistoja. Onko kukaan esim, käyttänyt mitään postimyyntiä?
Haluaisin ihan asiallista keskustelua aiheesta, en mitään "laihduta, ja mene tavalliseen kauppaan"-tyyliä. Sen toki tiedän itsekin...
Mutta kaikki isokokoiset ihmiset, helpotetaan toistemme vaateostoksia kertomalla hyviä kauppoja :)
Minä olen ostanut vaatteita sellaisista kaupoista, joissa on ns. "isojen tyttöjen mallisto", eli Lindexiltä ja KappAhllista. Mutta olisi kiva kuulla onko muita paikkoja, joissa olisi meille "pullukoille" suunnattuja mallistoja. Onko kukaan esim, käyttänyt mitään postimyyntiä?
Haluaisin ihan asiallista keskustelua aiheesta, en mitään "laihduta, ja mene tavalliseen kauppaan"-tyyliä. Sen toki tiedän itsekin...
Mutta kaikki isokokoiset ihmiset, helpotetaan toistemme vaateostoksia kertomalla hyviä kauppoja :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itsekin ns. suuremmoisena naisena, olen tutustunut pullukoiden vaatekokoja myyviin liikkeisiin.
Lorella on semmoinen paikka, josta taatusti löytyy kaunista, nuorekasta ja laadukasta vaatetta joka menoon. Minullakin on suorastaan valinnanvaikeutta, kun olisi niin paljon kivaa ostettavaa. EN nykyään viitsi edes muissa paikoissa käydäkään.
Jos asut Helsingissä niin Lorelloita on Eteläesplanadilla (lähellä ruotsalaista teatteria) ja itä-keskuksessa (siellä, mistä liittymäbussit lähtevät). Kampissa Salomonkadulla on myös, mutta se taitaa piakkoin lopettaa.
Lahdessa on sisarliike Lisse, ja Tampereella myös on Lorella. Puhelinluettelosta löytyy kyllä osoitteet.
Postimyyntifirmoista ainakin Elloksella on Plus-mallisto, josta saattaa jotakin löytyä. Itse olen ostanut sieltä lähinnä alusvaatteita ja toppeja.
Sitten on Cellbes, jonka kaikki mallit löytyvät isossa koossa. Kannattaa tsekata. Ainakin puseroita, alusvaatteita ja pitkiksiä löytyy, vaikka osa mallistosta on hiemna omituisia.
Toivottavasti tästä on sinulle jotain apua. Shoppaileminen on kivaa, kun osuu oikeaan liikkeeseen ;o)
H&M:n nettikaupassa on lähes kaikkia vaatteita kokoon 50 asti. Ja ne vaatteet eivät ole pelkkiä säkkejä kuten joissakin isoissa mallistoissa.
http://www.np-collection.com/new-fi/index-alku.asp
löytyy jälleenmyjät ympäri maan.
uudessa Klingel postimyyntikuvastossa myös isoja kokoja, joista toiset ihan nuorekkaita ja muodikkaita. Nettisivut ovat aukeamassa.(www.klingel.fi)
Myös ihan Citymarketista löytyy kivoja Studio-tuotemerkillä. Nämä on edullisia.
Seppälän, Kapp-Ahlin, Lindexin, H&M:n osastot isoille tytöille tulikin jo mainittua.
Itse olen tilannut paljon vaatteita Cellbessilta, löytyy kokoja aina 60:een ja vaatteet ovat minun makuuni. Ellokselta löytyy jotakin, mutta kovin isoihin kokoihin.
Prismassa on "isojen tyttöjen"mallistoa(ei mitään tantta rytkyjä) ja Halpa-hallissa on myös erikseen, osa on kyllä "tantta rytkyjä" ja osa ihan vetävän näköisiä kuteita. Itse olen ed.mainituista ostanut,sekä hm, lindex ,ellos ja hobbyhall.Ollaan me vaan näyttäviä:-)
hyvä postimyyntifirma on www.ateliergs.com. Vaatteita myös lyhyille ihmisille. Atelier Goldner Schnitt -firmasta olen saanut hyviä vaatteita.
Karkkilasta olen saanut isoja kokoja 50-52 T:mi Grönholmilta joka on Tavallinen vaatepulju loistavalla palvelulla. Löytyy jopa istuvia rintsikoita 105 C, joita en helpolla ole löytänyt muualta.
Kiitos kaikille, jotka kerroitte vaatekaupoistanne. Lisääkin haluaisin vielä kuulla, jos joku tietää...
Rintsikoista joku mainitsi... Minulla on niidenkin löytämisessä iso ongelma. Kokoni on 80E tai 80F ja ei mistään meinaa löytyä. Paitsi tietysti erikoisliikkeistä, mutta ne on niiiiin kalliita, yli 100€ maksoi viimeeksi. No, mieluummin kyllä maksan enemmän, kuin kuljen huonoissa liiveissä.
Jatketaan taas... :)
Mitä sopivia vaatteita H&M:ltä löytyy? Mä en ole löytänyt kuin puseroita. Housut siellä on aina liian pieniä ja kapeita ja olen kokoa 40. Viime vuonna housujeni koko oli 42 enkä tietenkään löytänyt silloinkaan hyviä housuja...nyt on lähtenyt 8kg:a pois ja vieläkään eivät H&M:n housut sovi. Ihmettelen, kuinka yleensäkään olen joskus saanut sopivia ja istuvia housuja...H&M:n vaatteet on luuviuluille tehty!
H&M:llä on sellainen "pullukkimallisto" kuin BiB. Sen malliston vaatteista tässä ketjussa varmaan puhuttiin.
iski lukkihäriö... siis "pullukkamallisto" piti kirjoittamani...
Lihavat täällä aina selittää ettei lihavuus haittaa elämää millään tavalla. Kun ei edes vaatteita löydy muualta kuin jostain läskishopeista niin eikö sekään lainkaan haittaa elämää?
Kun aloitin tämän ketjun, niin laitoin kainon toivomuksen, että keskustelu säilyisi asiallisella tasolla ja keskittyisi niihin vaatekauppoihin unohtaen kaiken muun. Mutta ei...
Tottakai ylimääräiset kilot aiheuttavat hankaluutta silloin tällöin. Mutta onneksi on erilaisille ihmisille suunnattuja vaatteita. Vaatteita löytyy katsos pitkille sekä lyhyemmille, hoikille, normaaleille ja onneksi pyöreille. Ja niistä vaatteiden ostopaikoistahan tässä olikin kysymys...
Mukavaa päivää sinullekin nimim. "Ihme porukkaa ootte". Vaikka ei me pyöreät/pullukat/lihavat sen kummallisempaa porukkaa olla kuin muutkaan. Tuskin ainakaan ollaan sinulle mitään tehty, joten olisiko mahdollista, ettet sinäkään esim. typerillä kommenteilla aiheuttaisi meille mielipahaa?
Mukavaa päivää toivotan joka tapauksessa kaikille, ko. olevalle nimimerkillekin.