Onko joku suorittanut kyseisen perustutkinnon? Kertokaa minkälaista oli ja miten meni tutkinnon jälkeen. Löytyikö töitä helposti vai ei?
Kiinteistöhoitajan koulutus kokemuksia?
3
<50
Vastaukset
- lippusalkoon
Töitä riittää etenkin jos vähänkään viitsii tehdä asiat niin kuin pitää, huolellisesti.
Kyseistä alaa pääsee opiskelemaan niin huonoilla arvosanoilla, että ammattikoulussa saman luokan tyypit oli mitä saattoi odottaakin. Niin ulapalla olevia vetelehtijöitä, jotta kukaan sellaista halua töihin ottaa. Niinpä ei kannata kuunnella liikaa näitä kiinteistöhoitajaksi valmistuneita.
Mutta itse työ saattaa olla työpaikasta riippuen todella monipuolista ja mielekästä, etenkin jos tykkää niin sisä- kuin ulkotöistäkin, välillä fyysisesti raskaistakin etenkin talvisin. Töitä tehdään pitkälti yksin, mutta myös porukalla varsinkin konekuskia vaativissa ulkotöissä. Toki voi konekuskiksi itsekin päätyä huoltomiehen sijasta kyseisellä koulutuksella. Ja asiakkaita on tietenkin joka lähtöön eikä pidä näiden muutamien taloyhtiöiden mielensäpahoittajien antaa pahoittaa omaa mieltään, niille voidaan nauraa porukalla sitten kahvitauolla. Toki valtaosa ihmisistä on jees.
Jos päädyt opiskelemaan kyseistä alaa niin pieni vinkki; jos suinkin mahdollista etsi työharjoittelupaikka firmasta, jossa on mukava ja täyspäinen esimies! Kiinteistönhoitajan työ kun saattaa olla sellaista laatua, että esimiehen kanssa saatetaan toisinaan olla hyvinkin paljon tekemisissä riippuen mitä kiinteistöissä milloinkin tapahtuu. - avainsana
Edelliseen lisäisin, että jos teet asiat juosten kusten tai muutoin kovin laiskanomaisesti, unohda koko juttu. Jos et kykene pitämään asiakaspalvelua kovinkaan merkittävänä osiona työtä, niin työpäivät ovat niin paljon syvemmältä. Lisäksi oma-aloitteinen asioiden hoitaminen on tärkeää, jos menee sormi suuhun aina uuden asian tulessa vastaan niin unohda koko juttu. "Paskajuttuja" kuten roskalenkkiäkin riittää, sekin kun joillekin saattaa olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää, että kyse on työstä ja näin ollen kenties hävetään sitä ja jälleen asiat jää puolitiehen. Ei hyvä. Mutta avainsana työpaikan saannin suhteen on kuten todettu: huolellisuus. Vaikka on kiire ja esimiehet painostaa, niin huolellisuus. Sillä se työpaikka irtoaa.
Ja koska jengi on niin kyvytöntä nykyään, niin suosittelen kirjoittamaan sanan huolellisuus vaikka A4:lle ja pohtimaan mitä se oikeasti merkitsee. Ajatuskartta -tyyliin vaikka sinne sanoja täsmällisyys ja useimpien taloyhtiöiden kohdalla suoranainen pilkun nussiminen jne. Sitä se työllistyminen vaatii, välillä naurettavaakin touhua, mutta hei, sä teet sen työn muille ja sä saat siitä palkan, joten mitä väliä. - JomppeliJuu
Ei kannata lähteä, pääset vaan harjaamaan katuja/kerää roskia ja ajaa ruohoa kesällä, kuulostaa taloyhtiöiden asukkaiden alituisia valituksia miten mikin on tehty päin persettä ja mikään ei ole kunnossa ja alalla on kunnon riisto yrityksiä kehnolla palkalla ja puoli kaupunkia haalittuna kohteita joita kiireessä pitäisi tehdä ja ylipomoa ei koskaan saa kiinni. Aliarvostettu työ milloin minkäkin viemärin rassaamisen kera.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809