loukkaanuin vakavasti tapaturmassa, 300 sairaspäivärahaa oli likimain täyttymässä ja sairaalahoidot kesken. no tietysti haetaan kuntoutustukea koska se on seuraava toimenpide(lakiinperustuva määritelmä).
lääkäri totesi että ei ole ajankohtaista tehdä kuntoutussuunnitelmaa ja ei tehnytkään. sairaspäivärahat loppu ja ei jatkoja minnekkään vaikka hoidot kesken....että näin kävi.
sitten menin yksityiselle lääkäriin, kerroin asian ja paperit(kuntoutussuunnitelma) heti vireille ja asiat eteneivät ok ilman ongelmia.
eli yksikin väärä lääkäri voi mielivaltaisesti kumota lakiin perustuvan lain vaikka olisit lain mukaan siihen oikeutettu!
asia meni lopulta eteenpäin oikeustoimia kohti ja 6kk päästä päätös että lääkäri oli "pikkuisen" hutiloinnut", ei mitään vakavaa,
vaikka sairaan ihmisen toimeentulo oli katkaistu ja tarpeeni kuntoutustukeen kyseenalaistettu täysin.
että näinkin voi käydä.
lääkäri ei tehnyt kuntoutussuunnitelmaa 300pv jälk
erästäältävaan
2
225
Vastaukset
- assassa
Pitää näissä aina muistaa tähdentää että kuntotussuunitelma on etuutta varten. Lääkärit ei ei ole etuuksien asiantuntijoita joka muuten suuri ongelma myös miten todistuksia kirjoitetaan. Joku lääkäri voi ajatella vain asiaa hoidon kannalta ja tuumata että tässä vaiheessa ei kuntoutussuunnitelma ole tarpeen.
- gigigigiy
oikeuteen vaan tuommoiset lääkärit, laki on laki oli se lääkäri tai putkiasentaja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820