Johan oli Iijokiseudussa juttu poromiesten vastaiskusta. Vai on poromiesten mitta täyttynyt. Poromiehet on edelleen sitä mieltä, että ovat ajojahdin kohteena ilman syytä. Paikallislehtikin on värvätty poromielisen toimittajansa toimesta poroasialle.
Eikö missään vaiheessa käy mielessä pohtia, että miksi ihmisten mitta on täyttynyt? Eikö tosiaankaan nähdä omassa toiminnassa mitään mikä aiheuttaa vaatimukset tilanteen muuttamiseksi.
Vihjailut, että poromiesten touhuja vastustaa vain kourallinen äänekkäitä kommentoijia on tahallista sumutusta jolla yritetään vähätellä ongelmaa. Suuri massa ihmisiä eteläisten paliskuntien alueella on lopen kyllästyneitä jatkuviin kahnauksiin porojen ja poromiesten kanssa.
Samoin yritetään vähätellä ongelmaa vain maatilojen ja poromiesten väliseksi. Niihin nyt sentään edes näön vuoksi yritetään reagoida jollakin kötöstyksellä mitä aidaksi kutsutaan, parin vuoden sinnikkään vaatimisen jälkeen. Suurin osa ongelmista onkin omakotitalojen, kesäasuntojen, liikenteen ja ihan taajamien ja porojen (poromiesten) välisiä
Ihmisethän eivät suinkaan vihaa poroja niinkuin yritetään väittää, porot on syyttömiä, älyttömiä eläimiä. Pedot ei aja poroja pihoihin ja pelloille vaan poroilta on loppunut ruoka metsästä ylisuuren poromäärän takia ja kun porot ruokitaan kotitarhaan talvisin niin kesyyntyvät ja oppivat saamaan ruuan helpolla ihmisen läheltä. Poromies on saamattomuudellaan ja ylimielisyydellään syyllinen.
Pudasjärven poromiehet
54
3140
Vastaukset
- mökin_ukko
Suurin osa ihmisistä ei uskalla puhua poikkipuolista sanaa poroista vaikka kuinka kävisi vihaksi. Poroukkoja saa pelätä.
- poroteikuulupihaan
Poromiesten iänikuinen vertaus on että porot on ollut ennen ihmistä. Kukapa sen tietää. Mutta ainakin sudet on ollut yhtä kauan kuin on ollut poroja eli siis ruokaa.
Porot on viimeisten vuosikymmenten aikana kesytetty kotiruokinnalla ja siksi ne on osaltaan pihoilla ja viljelmillä pelkäämättä ihmistä.
Vastakkain asettelu on turhaa. Pitää vaan ymmärtää molempien osapuolten toisia ja ajatella miten toimitaan mahdollisimman vähillä vahingoilla puolin ja toisin. Toisiamme kunnioittaen ja ymmärtäen. Ei se liene ylivoimaisen vaikeaa.- Pororo
Kyllä se poromiehelle on ylivoimaisen vaikeaa. Heissä ja heidän tekemisissä/tekemättä jättämisissä ei ole koskaan mitään vikaa niin miten muuten asiat korjaantuvat kuin, että kaikilla muilla pitää väistää porohomman tieltä ja muuttaa toimintatapojaan tai muuttaa pois poronhoitoalueelta. Tästähän se johtuu, että tilanne on kärjistynyt.
- joresti
Pororo kirjoitti:

<Vastakkain asettelu on turhaa. Pitää vain ymmärtää molempien osapuolten toisiaan ja ajatella, miten toimitaan mahdollisimman vähillä vahingoilla puolin ja toisin<
Ei tule onnistumaan, koska ei ole olemassa kuin yksi ratkaisu, eli että porot on pidettävä ympärivuotisesti aidattuina omalla pihallaan. Mitä se käytännössä auttaa puhua mukavia jossakin tupaillassa ja nyökytellä päitään sanoen ymmärtävänsä poromiesten tai porottomien huolia ja murheita. Lopetettiinhan aikoinaan pienten karjatilojen pitokin ja josta valtio maksoi mukavat luopumiskorvukset. Poronhoito siirrettävä vain lapin läänin alueelle ja maksettava luopumiskorvaukset näille koillismaan poroharrastajille, niin sillähän asia on kuitattu ja valtiolle se on pikku raha kun verrataan vaikkapa asevarusteluun. Tahdosta ja halusta se vain on kiinni se poronhoitoalueen rajan siirto pohjoisemmaksi. Voihan ne poroharrastelijat alkaa vaikka lampureiksi tai sonnin kasvattajiksi. Olisi paljon järkevämpää sellaisten elukoitten pito ja hoito. - joresti
Pororo kirjoitti:
Kyllä se poromiehelle on ylivoimaisen vaikeaa. Heissä ja heidän tekemisissä/tekemättä jättämisissä ei ole koskaan mitään vikaa niin miten muuten asiat korjaantuvat kuin, että kaikilla muilla pitää väistää porohomman tieltä ja muuttaa toimintatapojaan tai muuttaa pois poronhoitoalueelta. Tästähän se johtuu, että tilanne on kärjistynyt.
<Vastakkain asettelu on turhaa. Pitää vain ymmärtää molempien osapuolten toisiaan ja ajatella, miten toimitaan mahdollisimman vähillä vahingoilla puolin ja toisin<
Ei tule onnistumaan, koska ei ole olemassa kuin yksi ratkaisu, eli että porot on pidettävä ympärivuotisesti aidattuina omalla pihallaan. Mitä se käytännössä auttaa puhua mukavia jossakin tupaillassa ja nyökytellä päitään sanoen ymmärtävänsä poromiesten tai porottomien huolia ja murheita. Lopetettiinhan aikoinaan pienten karjatilojen pitokin ja josta valtio maksoi mukavat luopumiskorvukset. Poronhoito siirrettävä vain lapin läänin alueelle ja maksettava luopumiskorvaukset näille koillismaan poroharrastajille, niin sillähän asia on kuitattu ja valtiolle se on pikku raha kun verrataan vaikkapa asevarusteluun. Tahdosta ja halusta se vain on kiinni se poronhoitoalueen rajan siirto pohjoisemmaksi. Voihan ne poroharrastelijat alkaa vaikka lampureiksi tai sonnin kasvattajiksi. Olisi paljon järkevämpää sellaisten elukoitten pito ja hoito.
- järkikäteen
<Vastakkain asettelu on turhaa. Pitää vain ymmärtää molempien osapuolten toisiaan ja ajatella, miten toimitaan mahdollisimman vähillä vahingoilla puolin ja toisin<
Ei tule onnistumaan, koska ei ole olemassa kuin yksi ratkaisu, eli että porot on pidettävä ympärivuotisesti aidattuina omalla pihallaan. Mitä se käytännössä auttaa puhua mukavia jossakin tupaillassa ja nyökytellä päitään sanoen ymmärtävänsä poromiesten tai porottomien huolia ja murheita. Lopetettiinhan aikoinaan pienten karjatilojen pitokin ja josta valtio maksoi mukavat luopumiskorvukset. Poronhoito siirrettävä vain lapin läänin alueelle ja maksettava luopumiskorvaukset näille koillismaan poroharrastajille, niin sillähän asia on kuitattu ja valtiolle se on pikku raha kun verrataan vaikkapa asevarusteluun. Tahdosta ja halusta se vain on kiinni se poronhoitoalueen rajan siirto pohjoisemmaksi. Voihan ne poroharrastelijat alkaa vaikka lampureiksi tai sonnin kasvattajiksi. Olisi paljon järkevämpää sellaisten elukoitten pito ja hoito. - järkikäteen
<Vastakkain asettelu on turhaa. Pitää vain ymmärtää molempien osapuolten toisiaan ja ajatella, miten toimitaan mahdollisimman vähillä vahingoilla puolin ja toisin<
Ei tule onnistumaan, koska ei ole olemassa kuin yksi ratkaisu, eli että porot on pidettävä ympärivuotisesti aidattuina omalla pihallaan. Mitä se käytännössä auttaa puhua mukavia jossakin tupaillassa ja nyökytellä päitään sanoen ymmärtävänsä poromiesten tai porottomien huolia ja murheita. Lopetettiinhan aikoinaan pienten karjatilojen pitokin ja josta valtio maksoi mukavat luopumiskorvukset. Poronhoito siirrettävä vain lapin läänin alueelle ja maksettava luopumiskorvaukset näille koillismaan poroharrastajille, niin sillähän asia on kuitattu ja valtiolle se on pikku raha kun verrataan vaikkapa asevarusteluun. Tahdosta ja halusta se vain on kiinni se poronhoitoalueen rajan siirto pohjoisemmaksi. Voihan ne poroharrastelijat alkaa vaikka lampureiksi tai sonnin kasvattajiksi. Olisi paljon järkevämpää sellaisten elukoitten pito ja hoito. - hoppulahopi
<Vastakkain asettelu on turhaa. Pitää vain ymmärtää molempien osapuolten toisiaan ja ajatella, miten toimitaan mahdollisimman vähillä vahingoilla puolin ja toisin<
Ei tule onnistumaan, koska ei ole olemassa kuin yksi ratkaisu, eli että porot on pidettävä ympärivuotisesti aidattuina omalla pihallaan. Mitä se käytännössä auttaa puhua mukavia jossakin tupaillassa ja nyökytellä päitään sanoen ymmärtävänsä poromiesten tai porottomien huolia ja murheita. Lopetettiinhan aikoinaan pienten karjatilojen pitokin ja josta valtio maksoi mukavat luopumiskorvukset. Poronhoito siirrettävä vain lapin läänin alueelle ja maksettava luopumiskorvaukset näille koillismaan poroharrastajille, niin sillähän asia on kuitattu ja valtiolle se on pikku raha kun verrataan vaikkapa asevarusteluun. Tahdosta ja halusta se vain on kiinni se poronhoitoalueen rajan siirto pohjoisemmaksi. Voihan ne poroharrastelijat alkaa vaikka lampureiksi tai sonnin kasvattajiksi. Olisi paljon järkevämpää sellaisten elukoitten pito ja hoito. - hallan_ukko
Tulee juhlalliset petokorvaukset kohta poromiehille kun kuolevat nälkään paksun lumen takia, onneksi on petokorvaukset.
- porotieto
Etpä näy tietävän mitään poronhoidosta sinäkään.Kuten eivät tiedä useimmat kiivaimmin poronhoitoa vastustavat . Tietämättömyys on yksi suuri syy tähänkin kaplakkaan,puhutaan ja kirjoitetaan luulon ja kuulopuheiden perusteella muodostuneita mielipiteitä niin tulisesti että savu koneesta nousee. Tällä hetkellä suurin osa poroista on jo haettu kotiin tarhaan,teurastettavat teurastettu.Metsissä olevat on tiedossa ja niiden kuntoa seurataan koko ajan,tarvittaessa viedään lisäruokaa ja yritetään saada nekin tulemaan aitoihin.
- Pororo
porotieto kirjoitti:

Onko se tietämättömyyttä jos ei tykkää, että porot syö ja sotkee kasvimaan? Kuulopuheitako on se kun ajaa päivätolkulla poroja pois pelloltaan eikä poromiehiä saa avuksi vaikka kuinka pyytää? Luuloako on vain kun poro juoksee syyspimeällä auton eteen? Kaikkiko nämä vain kuvittelee ja luulee?
Poromiehillä on kyllä syvään juurtunut tuo ongelmien kieltäminen ja vähättely. Ei ole ihme jos ihmiset on niin tuskastuneita, että ovat alkaneet vastia poronhoitolain muutosta. - porotonriesa
porotieto kirjoitti:
Etpä näy tietävän mitään poronhoidosta sinäkään.Kuten eivät tiedä useimmat kiivaimmin poronhoitoa vastustavat . Tietämättömyys on yksi suuri syy tähänkin kaplakkaan,puhutaan ja kirjoitetaan luulon ja kuulopuheiden perusteella muodostuneita mielipiteitä niin tulisesti että savu koneesta nousee. Tällä hetkellä suurin osa poroista on jo haettu kotiin tarhaan,teurastettavat teurastettu.Metsissä olevat on tiedossa ja niiden kuntoa seurataan koko ajan,tarvittaessa viedään lisäruokaa ja yritetään saada nekin tulemaan aitoihin.
Poroista on tullut onelma sulan maan aikana. Se että porot on kesäisin pihoilla ja kasvimailla se on se suurin ongelma.
Sitä on turha kieltää enää kenenkään kun on olemassa todistusaineistoa vaikka kuin paljon. Monet on kuvanneet ja taltioineet kun porot tulee kasvimaille ja portaille saakka syömään kesäistutuksia ym ym ja sitten porojen ulosteet ja virtsat jotka sotkee.
Tämä ongelma on tullut porojen talvitarhauksen myötä. Se on iso ongelma ja kun sitä osa poromiehistä yrittää jääräpäisesti kieltää niin se vaan lisää ongelman syvyyttä. - hallan_akka
porotieto kirjoitti:
Etpä näy tietävän mitään poronhoidosta sinäkään.Kuten eivät tiedä useimmat kiivaimmin poronhoitoa vastustavat . Tietämättömyys on yksi suuri syy tähänkin kaplakkaan,puhutaan ja kirjoitetaan luulon ja kuulopuheiden perusteella muodostuneita mielipiteitä niin tulisesti että savu koneesta nousee. Tällä hetkellä suurin osa poroista on jo haettu kotiin tarhaan,teurastettavat teurastettu.Metsissä olevat on tiedossa ja niiden kuntoa seurataan koko ajan,tarvittaessa viedään lisäruokaa ja yritetään saada nekin tulemaan aitoihin.
Luuletko ettei poromiehen entinen akka tiedä kuvioita.....
- poroja
Muualla maailmassa ihmiset osaa itse aidata kasvimaansa ja puutarhansa,meillä odotetaan että poromiehet tekevät kaunista aitaa jokaisen kesämökin ja pottumaan ympärille.Tavallisen poroaidan kun laittaa niin haukkuja tulee sen rumuudesta ja hankalista veräjistä.Pitäisi olla järjestelmä jossa asukas voi poronhoitoalueella hakea korvausta aitaamiseen ja tehdä sen itse tai teettää muilla.Korvaus tulisi kuitteja vastaan ja tarkastuksen jälkeen,eikä sen jälkeen porohaitoista tarvitsisi valittaa.Poromiehillekin jäisi aikaa oikeaan työhön eikä tarvitsisi ajaa ympäri kylää ajamassa pihoilta ja pelloilta haamuporoja joita joku on ollut näkevinään. Haamuporoista soitellaan etenkin lauantai-iltaisin siihen aikaan kun sauna alkaa olla lämmin.
- järkihoi
poroja kirjoitti:

Pitäiskö alkaa täällä aitaamaan ja rakentamaan keskitysleirejä asuintilojen ja talojen ympärille? Onko se suomalaisen yhteiskuntamuodon mukaista elää ja asua aidattuna?
Porot kuuluu omistajien hoitaa niin ettei ne tule ihmisten asuntojen ja viljelmiin ja puutarhoihin sotkemaa ja syömään . Laittakaa ne porot aitauksiin. Ei ihmisiä! - kotieläimetaitauksiin
poroja kirjoitti:
Muualla maailmassa ihmiset osaa itse aidata kasvimaansa ja puutarhansa,meillä odotetaan että poromiehet tekevät kaunista aitaa jokaisen kesämökin ja pottumaan ympärille.Tavallisen poroaidan kun laittaa niin haukkuja tulee sen rumuudesta ja hankalista veräjistä.Pitäisi olla järjestelmä jossa asukas voi poronhoitoalueella hakea korvausta aitaamiseen ja tehdä sen itse tai teettää muilla.Korvaus tulisi kuitteja vastaan ja tarkastuksen jälkeen,eikä sen jälkeen porohaitoista tarvitsisi valittaa.Poromiehillekin jäisi aikaa oikeaan työhön eikä tarvitsisi ajaa ympäri kylää ajamassa pihoilta ja pelloilta haamuporoja joita joku on ollut näkevinään. Haamuporoista soitellaan etenkin lauantai-iltaisin siihen aikaan kun sauna alkaa olla lämmin.
Aina on ihmiset pitäneet omat eläimensä aitauksissa. Lehmät, lampaat, siat,koirat, ym. Miksi poroja ei tarviseisi pitää aitauksissa? Nykyään porotkin on kotieläimiä. Villit eläimet ei tule ihmisten pihoille ja tielle jatkuvasti asumaan
- historia
Ei siitä ole monta vuosikymmentä aikaa kun lehmät ja lampaat laiduntivat vapaana metsissä.Silloin karja oli pääasiassa omaan ruoantuotantoon,pari lehmää ja muutama lammas/talo,lampailla oli samantapaiset korvamerkit kuin poroilla kun usean talon lampaat oli samassa laumassa.Naurismaat ja muut kasvitarhat aidattiin visusti etteivät elikot pääse sinne. Telkkarista ja internetistä olen havainnut myös tuon että kasvimaiden ja pihapiirin aitaaminen on ulkomailla ihan yleistä ja kyllä sen tekee tontin omistaja.
- Pororo
Ennen oli ennen. Moni muukin asia ole ennen toisin. Jostakin syystä tuollaisista käytännöistä luovuttiin, ei toimi.
- keeitsimple
poroja kirjoitti:
Muualla maailmassa ihmiset osaa itse aidata kasvimaansa ja puutarhansa,meillä odotetaan että poromiehet tekevät kaunista aitaa jokaisen kesämökin ja pottumaan ympärille.Tavallisen poroaidan kun laittaa niin haukkuja tulee sen rumuudesta ja hankalista veräjistä.Pitäisi olla järjestelmä jossa asukas voi poronhoitoalueella hakea korvausta aitaamiseen ja tehdä sen itse tai teettää muilla.Korvaus tulisi kuitteja vastaan ja tarkastuksen jälkeen,eikä sen jälkeen porohaitoista tarvitsisi valittaa.Poromiehillekin jäisi aikaa oikeaan työhön eikä tarvitsisi ajaa ympäri kylää ajamassa pihoilta ja pelloilta haamuporoja joita joku on ollut näkevinään. Haamuporoista soitellaan etenkin lauantai-iltaisin siihen aikaan kun sauna alkaa olla lämmin.
No tuo on sinun työtä. Helpottaisi muiden mailla laukkominen huomattavasti kun laitat porosi aitaan ja ruokit niitä vain ja ainoastaan omilla maillasi.
- kopsahti_taas
Onneksi tuli nuita maahanmuuttajia, yhteiskunnalla riittää muitakin avustuksilla eleleviä muitakin kuin poromiehiä.
Pudasjärven kannattavin bisnes on tuo valtatie, porot tienvarteen ja sieltä lynksin kyytiin ja .......
Vakuutusyhtiöllekin parasta hanketta ja peltikorjaamoille jatketaan samaan malliin. - laskutaitoinen
Nyt on varsinaiset laskutaidon huippuosaat saaneet Koillissanomien palstoille POROMIESTEN työsaavutuksista mallikkaan tilastoarvoin työn määrästä jota POROJEN eteen tehdään.
Ilmoitetaan lukuja 200-300 miestyövuotta poropaimentajia olevan siis jatkuvasti tuolla tiellä ja metsissä. Mitä sitä PASKAA, esimerkiksi muutama Tiku Ja Taku ajelee päivät pitkät laajoilla alueilla itäpuolella. Mukavahan sitä on ajopäiväkirjaa täytellä että, oltiin tänään täällä ja huomenna tuolla, ja kustannukset olivat valtavat. Kuusamontien varrella päivystää lähinnä muutama laskemassa ja kyttäämässä terävän puukon kanssa että ,saisiko " korvan" ohikulkevan auton säikäyttämältä "munalliselta" vanhalta kantavalta 1 luokan naarasporolta, joka jotenkin voisia näyttää töytäisemältä.
Syötteen palaverissa oli reilut puolisataa poromiestä, osa iäkkäitä jotka ei oikealle "vaatimelle" enää voi muuta kuin että, "hus hus" menehän etemmäksi siitä, näiltä osin ei kovin ruusuista tulevaisuutta eikä pitkää aikaa tämän korkeuden poronhoidolle kannata enää laskea.
Ja vaikka laskettaisiin niitten nuorenpienkin poromiesten koululapset ja pienemmätkin mukaan ei sittenkään saada satoja miestyövuosia ja verotuloja yhteiskunnalle.
Kyllä noille kantturoille joku laki pitää nykyaikana löytää, ei elinkeinoa lopettaa täydy, se vaan pitää saada ottamaan huomioon ajan muuttuminen, JA LIIOITTELU POIS, porotalouden tärkeydestä, nauraahan tuolla naurismaan aidatkin
Ja jatkojalostuksesta sen verran että, sen tuottama työ ja hyöty on hyttysenpaskan verran kokonaisuudesta ja onko lihan "PEKKERELLITUTKIMUKSET" ajan tasalla. - joperuona
Minä en ainakaan syö poronlihaa, kun tietää, millaista kusi lihaa se on. On sitä parempiakin lihoja olemassa. Se ihmetyttää, kuinka poronlihaa kehutaan, vaikka tiedetään varsin hyvin, kuinka ne nuoleskelee tienvarsilta kaikki saasteet. Onhan tuo nyt ihan järkeenkäypää ymmärtää, ettei sellainen liha, joka saastunut valtatien 20.n ympäristösaasteista, voi olla luonnon mukaista. Puhdasta lähiruokaa muka poronliha, hyi hemmetti, mitä ropakantaa.
Ja miksi näitä poro ukkoja pitää suorastaan jumaloida ja olla hirveän huolissaan heidän elinkeinostaan, joka ei kuitenkaan perustu kannattavuuteen, vaan täysin tukiaisiin. Tuotanto pitää ehdottomasti siirtää ylä lappiiin, jossa sitä vain on järkevää harjoittaa. Poroukot pitää laittaa harjoittamaan vaikka mehtä sonnien kasvatusta, niin olis paljon järkevämpää touhua, kun ravata nuita mehtiä ympäriinsä ja aiheuttaa siten haittoja kaikelle muulle väestöryhmille. - poronomistaja
Eipä näköjään poroja puolustavia kommentteja julkaista...asiaton haukkuminen onkin tämän keskustelufoorumin tyyliä.Jatkakaa vain samaan malliin keskenänne.
- oma_vika
Itehän ootte veneenne kiville soutaneet, eipä täällä haukuta nuohoojia, raksamiehiä, siivoojia yms.
- maallaonmukavaa13
Niin, olisiko syytä jo pikkuhiljaa tajuta että kritiikille on todellakin aihetta? Ei ne ihmisten ajatukset ja arvostelut tyhjästä synny. Olisikin jo korkea aika tulla sieltä porokuplastaan ulos ja miettiä omaa toimintaansa. Väittämällä ettei mitään epäkohtia ole, kompuroitte omiin väitteisiinne.
- poronomistaja
Muutama vuosi sitten minun merkilläni oleva vasa löytyi tienlaidasta vaikeasti loukkaantuneena.Kukaan ei siitä ollut tehnyt ilmoitusta vaikka selkeästi oli kyseessä porokolari ja uhri oli jätetty loukkaantuneena virumaan tienposkeen.Löydön tehnyt poromies lopetti vasan ja toi raadon pois.Koska vasan peräpäässä oli selkeät jäljet traktorin paalipihdistä joka loukkaantumisen oli aiheuttanut nyljimme vasan ja nahka on yhä tallessa suolattuna ja kuivattuna ja ne jäljet todistettavissa.Ja tasan tarkkaan on tiedossa sekin kuka syyllistyi törkeään eläinrääkkäykseen mutta kun kyseessä on tuttu ihminen ja me poronomistajat olemme nöyriä ja kilttejä ihmisiä niin tästäkään ei ole tehty mitään numeroa.Eikä tehdä.Toistaiseksi.Mutta kannattaako tämä tyhjänpäiväinen vihanpito enää? Ketä se hyödyttää? Pienestä asiasta on tullut median vaikutuksesta iso haitta ihmisten välille joka pienellä kylällä alkaa haitata jo kaikkea yhteistyötä ja koko elämää.Meidän pitäisi elää täällä yhdessä ja puhaltaa yhteiseen hiileen mutta ei se toimi niin että poronomistajia haukutaan joka näkemässä ja koko elinkeino pyritään tuhoamaan.Katsotaan itsekukin peiliin ja aletaan hoitaa hommat yhteistyössä,niin poronomistajat kuin porottomatkin.
- Pororo
Koko kaplakkahan on lähtenyt sitä, että poromiehet ei noudata poronhoitolakia kuin puoleksi, eli ns. kerää rusinat pullasta.
Sivistyneessä maailmassa lait kirjoitetaan siten, että oikeudet tuo mukanaan velvollisuudet. Mitä laajemmat oikeudet sitä tiukemmat velvollisuudet. Oikeuksia voi käyttää vain huolehtimalla ensin velvollisuuksista.
Poronhoitolaki antaa poikkeukselliset oikeudet käyttää toisten omaisuutta hyväksi. Vastapainoksi lakiin on kirjattu rajut velvollisuudet mm. 31. pykälä. Poromiehet ovat aktiivisesti unohtaneet velvollisuudet ja käyttäneet vain oikeuksia jopa omatoimisesti laajennettuna.
Nyt kun alettu vaatimaan, että poromiehet muistaisivat myös lakiin kirjatut velvotteet niin syytetään, että elinkeino halutaan ajaa alas. Kysymys on siitä, voiko porotaloutta enää harjoittaa lain mukaan muuten kuin tarhattuna? Ei poromiehiä riitä velvotteista huolehtimiseen eteläisissä paliskunnissa. Eikä tilanne voi olla niin, että käytetään vain oikeuksia. - Pororo
Pororo kirjoitti:
Koko kaplakkahan on lähtenyt sitä, että poromiehet ei noudata poronhoitolakia kuin puoleksi, eli ns. kerää rusinat pullasta.
Sivistyneessä maailmassa lait kirjoitetaan siten, että oikeudet tuo mukanaan velvollisuudet. Mitä laajemmat oikeudet sitä tiukemmat velvollisuudet. Oikeuksia voi käyttää vain huolehtimalla ensin velvollisuuksista.
Poronhoitolaki antaa poikkeukselliset oikeudet käyttää toisten omaisuutta hyväksi. Vastapainoksi lakiin on kirjattu rajut velvollisuudet mm. 31. pykälä. Poromiehet ovat aktiivisesti unohtaneet velvollisuudet ja käyttäneet vain oikeuksia jopa omatoimisesti laajennettuna.
Nyt kun alettu vaatimaan, että poromiehet muistaisivat myös lakiin kirjatut velvotteet niin syytetään, että elinkeino halutaan ajaa alas. Kysymys on siitä, voiko porotaloutta enää harjoittaa lain mukaan muuten kuin tarhattuna? Ei poromiehiä riitä velvotteista huolehtimiseen eteläisissä paliskunnissa. Eikä tilanne voi olla niin, että käytetään vain oikeuksia.Poronhoitolain 31. pykälä on velvottava. Se ei tarkoita sitä, että peltoja ja pihoja aidataan vuosien vaatimisen jälkeen. Laissa sanotaan, että poroja on hoidettava niin, ettei ne pääse ko. paikkoihin. Eli paimennettava.
Mikä on erityiseen käyttöön otettu alue? Tähän pitäisi saada joskus tuomioistuimen kanta. Maalaisjärjellä ajateltuna niitä on kaikki alueet jotka ei ole luonnontilassa vaan otettu erityisesti johonkin käyttöön. Uimaranta, leikkipuisto, mökin pihapiiri, tie, ampumarata, jne...
Laki antaa oikeuden käyttää porojen laitumena maata omistussuhteista riippumatta. Tällaisen ertyisen nautintaoikeuden takia lakiin on kirjattu velvollisuus huolehtia, että porot ei pääse häiritsemään muiden elämää. Pystyykö poromiehet eteläisellä poronhoitoalueella huolehtimaan velvoteestaan, mielestäni ei. Joten jääkö tosiasiassa muuta mahdollisuutta, kuin pistää porot aidan sisään?
- mökin_akka
Tuolla naapurikunnassa nämä eräät kansalaiset ajelee kännissä ja autot on katsastamatta, poliisi ei puutu kun ovat lain erityisessä suojeluksessa, maalisen lain yläpuolella.
Perseet on niin .......... ettei asia kiinnosta, näitä nyt pitäisi kaikkien ymmärtää. - Lakilaki
Onko oikein, että porot saavat toikkaroida maanteillä ja aiheuttaa autokolareita, ihmisten vammautumisia ja kuolonkolareita?
Ja kuka saa silloinkin korvaukset? Poron kuolema kun on suuri menetys. Väliäkö sille, että ihmisille tulee jotain.
Joku laki tähän pitää tulla, että porot pysyisi omistajiensa aitauksissa aina.- memaksetaan
Me tavalliset ihmiset myös porottomat maksamme porokolareiden aiheuttamat vahingot autoille ja ihmisille sekä myös nuille pirun poroille.
Vakuutukset on autoissa jotka kovaa jos korvaa ja ilman poroja olisi vakuutusmaksut pienempiä.
Siis me maksamme myös porojen aiheuttamat vahingot.
- poromiehenvaimo
Totuus on se että poromiehet juoksevat kuin päättömät jokaisen puhelinsoiton jälkeen ajamassa poroja pois pelloilta ja pihoilta,ihan sama mitä oli tekemässä kun puhelin soi,silloin mennään kun on pakko.Ainakin puolet soitoista on sellaisia ettei siellä mitään poroja edes ollut,tulipahan ajettua autolla 20-50 km aivan turhaan ja rämmittyä vaikka missä ryteiköissä.Se työ mitä oli tekemässä jäi kesken,oli se sitten kylvö tai halonteko tai muu vastaava.Tai se lämmin sauna joka jäi jäähtymään.Aitoja tehdään jatkuvasti määrärahojen puitteissa.Näissäkin on sitä että kun naapuri sai aidat pellon tai kasvimaan ympäri niin minunkin pitää saada.Mutta kun se aita on tehty se onkin ruma ja hankala käyttää kun veräjä pitää avata sinne mennessä ja sulkea,taas avata tullessa ja muistaa sulkea.Varsinkin peltoaidoissa on ongelma ettei niitä veräjiä osata avata vaan ajetaan traktorilla läpi ja sittenhän se on entinen ja poromiesten pitää korjata.Taikka jos avataan asianmukaisesti niin ei suljeta ja sitten porot menee pellolle eikä varmasti itse osata ajaa pois vaan puhelin soi poromiehille.Monen hankalimman viljelijän kohdalla tämä tuntuu olevan aivan tahallista kiusaamista,siitä kielii se että soitetaan kaatosateella,sauna-aikaan,juhlapäivinä ym.Porot eivät sitä ymmärrä ettei pellolle saa mennä,useimmat suopellot on tehty porojen ikiaikaisille laidunmaille ja niillä on geeneissä tieto siitä missä milloinkin pitää laiduntaa.Me ihmiset tultiin tänne niiden perässä ja pystyttiin niiden avulla asumaan täällä.Sitten tuli muuta väkeä ja maatalous,metsätalous,liikenne,kesämökit,teollisuutta ja kaivostoimintaa jotka vievät poroilta ja poronhoitajilta tilaa koko ajan enemmän.
- Pororo
"Me ihmiset tultiin tänne niiden perässä ja pystyttiin niiden avulla asumaan täällä"
Väärin, ihminen on tuonut poron eteläiselle poronhoitoalueelle alkujaan ajoporoksi. Poro ei ole alueen alkuperäistä eläimistöä, metsäpeura on tämän alueen alkuperäinen eläin.
Poromiehiltä ehkä eniten kuultu klisee on, että poro oli täällä ensin, miksi rakensit poronhoitoalueelle ja siksi asukkailla ei olisi oikeutta valittaa. Tämäkin menee pieleen. Poronhoitoalueelle saamelaisaluetta lukuunottamatta pitää voida rakentaa talonsa ja luottaa siihen, ettei porot patuleeraa pihassa koska laki velvottaa poromiehiä hoitamaan porojaan niin, että ne ei pääse pihalle. Tämä on siis lakiin kirjattu velvollisuus eikä siinä ole tulkinnan varaa. - kitinää
Lopeta koko homma jos se on niin vaikeeta kuin kuulostaa. Täällä naapurikunnassa huvittaa kuunnella tuota valitusta, poromieheksi ei pääse kuka sattuu, rehellisiä ihmisiä ei oteta ja eikä ne tietenkään haluakaan.
- Janatuisen
Pororo kirjoitti:
"Me ihmiset tultiin tänne niiden perässä ja pystyttiin niiden avulla asumaan täällä"
Väärin, ihminen on tuonut poron eteläiselle poronhoitoalueelle alkujaan ajoporoksi. Poro ei ole alueen alkuperäistä eläimistöä, metsäpeura on tämän alueen alkuperäinen eläin.
Poromiehiltä ehkä eniten kuultu klisee on, että poro oli täällä ensin, miksi rakensit poronhoitoalueelle ja siksi asukkailla ei olisi oikeutta valittaa. Tämäkin menee pieleen. Poronhoitoalueelle saamelaisaluetta lukuunottamatta pitää voida rakentaa talonsa ja luottaa siihen, ettei porot patuleeraa pihassa koska laki velvottaa poromiehiä hoitamaan porojaan niin, että ne ei pääse pihalle. Tämä on siis lakiin kirjattu velvollisuus eikä siinä ole tulkinnan varaa.http://pekkasakkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249936-suomessa-yha-kapinallisia-jotka-valtapuolueen-suojeluksessa
-Erittäin hyvä kirjoitus. Mitäpä porolliset osaa tähän vastata? Onneksi on tämä kanava, jolla ei ole sensuuria, niinkuin Koillissanomat lehdellä, ja facebookin koillismaan kasvatit ryhmässä. Kyllä jotkut tahot koettaa vesittää porollisten kieroilut estämällä vapaan sanan käyttöä.
Eihän nämä porolliset halua millään tavalla tapojaan muuttaa. Mika Määttä kuusamosta puhuu sopimisesta. Siis siitä, että jatkossakin autot saa tappaa poroja joka toinen tunti yötä päivää ympäri vuoden? Ja siitä, että porot voi ruokailla pellolla, mansikkamaalla ja puutarhoissa? Sekin varmaan on mukava sopia, että porojen lepoaika voi olla mökkien pihat ja patiot?
Poronhoitolaki, mihin mailman aikaan lie sorvattu. Siinä on perustavaa laatua oleva paha valuvika, nimittäin se, että poroja on hoidettava niin, etteivät ne pääse kenenkään pihoille, viljelyksille, puutarhoihin, metsänuudistus aloille, erityiseen käyttöön otetuille alueille, joita voisi olla asutus taajamien keskustat ja puistoalueet. Maanteillä asumisesta ei laissa mainita sanallakaan, mikä antaa viitteen siihen, ettei lain antamisen aikoihin ole ollut vielä paljoa ajoneuvo liikennettä. Laki on torso siitäkin syystä, koska sitä ei käytännössä pysty poromiehet valvomaan tai pystyisi, jos olis halua tai resurssia heillä siihen, mutta sehän vaatisi ympäri vuorokautista 24/H paimentamista ja joka kylällä pitäisi vuorotyöstä johtuen olla kolme paimenta. Ylä Lapissa poro paimennusta on, mutta täällä ei, kun on totuttu siihen, että poroilla on vapaus temmeltää missä huvittaa. Ja nyt nämä poro "herrat" on sitä mieltä, ettei minkäänlaisiin uudistuksiin ole muka tarvetta. - järkihoi
Sitä ei kukaan voi enää todistaa että tuliko poro ensin vai ihminen.
Tällä verukkeella voisi periaatteessa yrittää kieltää kaikkien ihmisten asuminen ja yrittäminen.
Kumpi tuli ensin poro vai susi? Karhu? kotka? Mikä oli petojen ruokaa ensin?
Kyllä nyt jo pitää tulla poronomistajienkin ja 2000 luvulle ja tähän aikaan.
Tämä nykyinen poro ongelma on syntynyt ja lisääntynyt porojen talviaitauksen ja ihmisiin totuttamisen aikana. Ennen kun porot oli metsissä niin ne ei tullut pihoille niin paljon. - ottovon
Janatuisen kirjoitti:
http://pekkasakkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249936-suomessa-yha-kapinallisia-jotka-valtapuolueen-suojeluksessa
-Erittäin hyvä kirjoitus. Mitäpä porolliset osaa tähän vastata? Onneksi on tämä kanava, jolla ei ole sensuuria, niinkuin Koillissanomat lehdellä, ja facebookin koillismaan kasvatit ryhmässä. Kyllä jotkut tahot koettaa vesittää porollisten kieroilut estämällä vapaan sanan käyttöä.
Eihän nämä porolliset halua millään tavalla tapojaan muuttaa. Mika Määttä kuusamosta puhuu sopimisesta. Siis siitä, että jatkossakin autot saa tappaa poroja joka toinen tunti yötä päivää ympäri vuoden? Ja siitä, että porot voi ruokailla pellolla, mansikkamaalla ja puutarhoissa? Sekin varmaan on mukava sopia, että porojen lepoaika voi olla mökkien pihat ja patiot?
Poronhoitolaki, mihin mailman aikaan lie sorvattu. Siinä on perustavaa laatua oleva paha valuvika, nimittäin se, että poroja on hoidettava niin, etteivät ne pääse kenenkään pihoille, viljelyksille, puutarhoihin, metsänuudistus aloille, erityiseen käyttöön otetuille alueille, joita voisi olla asutus taajamien keskustat ja puistoalueet. Maanteillä asumisesta ei laissa mainita sanallakaan, mikä antaa viitteen siihen, ettei lain antamisen aikoihin ole ollut vielä paljoa ajoneuvo liikennettä. Laki on torso siitäkin syystä, koska sitä ei käytännössä pysty poromiehet valvomaan tai pystyisi, jos olis halua tai resurssia heillä siihen, mutta sehän vaatisi ympäri vuorokautista 24/H paimentamista ja joka kylällä pitäisi vuorotyöstä johtuen olla kolme paimenta. Ylä Lapissa poro paimennusta on, mutta täällä ei, kun on totuttu siihen, että poroilla on vapaus temmeltää missä huvittaa. Ja nyt nämä poro "herrat" on sitä mieltä, ettei minkäänlaisiin uudistuksiin ole muka tarvetta.Poro harrastelijat eivät paimenna elukoitaan, vaan ova jatkuvasti sulan maan aikana vaivana ja vastuksena eritoten liikenteessä. Poronhoito lakia olisi välittömästi muutettava niin, että sakko tuomioita alettais jakamaan porojen tiellä oleilusta paliskunnille. Poro harrastelijat ovat niin jääräpäistä sakkia, etteivät varmasti ala paimentamaan elukoitaan muutoin kun vasta pakon edessä.
- Pororo
järkihoi kirjoitti:
Sitä ei kukaan voi enää todistaa että tuliko poro ensin vai ihminen.
Tällä verukkeella voisi periaatteessa yrittää kieltää kaikkien ihmisten asuminen ja yrittäminen.
Kumpi tuli ensin poro vai susi? Karhu? kotka? Mikä oli petojen ruokaa ensin?
Kyllä nyt jo pitää tulla poronomistajienkin ja 2000 luvulle ja tähän aikaan.
Tämä nykyinen poro ongelma on syntynyt ja lisääntynyt porojen talviaitauksen ja ihmisiin totuttamisen aikana. Ennen kun porot oli metsissä niin ne ei tullut pihoille niin paljon.Se tiedetään ihan varmasti, että vanhan Oulun läänin alueella oli ensin ihminen, metsäpeura, susi, ilves, karhu ja ahma. Poro on tuotu myöhemmin ja alettu vaatimaan, että kaikkien edellä mainittujen täytyy väistyä porojen tieltä.
Jonkinlaista ymmärrystä asialle olisi jos poronhoito olisi merkittävä elinkeino ja tulonlähde alueella. Napapiirin eteläpuolella poroharrastus on raskaasti tappiollista kansantaloudellisesti. Puhumattakaan haitasta yhteiskunnalle. - porohelvetti
Poroakka vaihtaa alaa kun ei kykene ammattinsa velvollisuuksia suorittamaan. Kyllä niitä poroukkojen krapula-aamuja on nähty ja ihmetelty kun puhelimet ovat kiinni kiiireisen rehunteon aikaan, tahallaan jätetään vastaamatta kun ei KEHDATA LAISKUUKSISSAAN hoitaa omia hommia. Porojen annetaan tahallaan pyöriä pelloilla kun rehu kasvaa parhaaseen mittaan, mitä muuta se on kuin toisten elannolla niiden elukoitten ruokkimista. Jos porolliset eivät kykene hallitsemaan oman karjansa liikkumista, niin silloin sitä ammattia ei tarvitse enää harjoittaa. Kukaan ei jaksa kesken kiireiden paimentaa omien töiden päälle vieläpä porokarjaa.
- QUU_u
https://yle.fi/uutiset/3-10038097
Heti ollaan hakemassa lupaa ampua hirvet niin jospa se tuo mies on tehny aijan hirvien ikiaikaisille laijunmaille - sikanautaa
Missä se porotalouden tuottama hyöty on? Maajussit tuottaa ruokaa viljelemällä maata ja kasvattaa lihakarjoja. Mennään kauppaan ja ostetaan leipää, maitoa , voita juustoja kantamukset täyteen. Mitä nämä petokorvausten hakijat tuottaa?
- Nahka1917
Matkailupalveluita, poronlihaa, koristeesineitä, taljoja ja yhtä eniten kehuttua nahkaa jota käytetään aivan liian vähän. Lisäksi se on perinneelinkeino.
- Pekkafani
Käykää lukemassa tämä Pekan kirjoitus
http://pekkasakkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242770-porotalous-suomessa-elaa-tukien-ja-harmaan-talouden-turvin - namnam
Antakaa porojen juosta. Onpahan sielläkin jotain elämää ja liikettä. Porot on hauskoja ja kivoja leikkikavereita. Söpöjö Joulupukin kavereita jotka tulee pihoille hakeen kavereita. Pikku kakkareet on vain kivoja pihoilla.
- poromies3
Mukavaa, kun löytyy ihmisiä, jotka tykkää poroistamme . Kerro missä asut, että voidaan tuoda porokarja sinun iloksesi sinne pihallesi laiduntamaan. Kiitokseksi siitä voisimme tuoda paliskuntamme puolesta jouluksi sinulle poron paistin.
- porohelveltti
Jos ei mustikoita löydy, niin laita kikkareet kakkusi päälle. Vitamiineja, nam nam.
- Rasperijääkkönen
Ropot saa juosta missä haluaa,muttei mun pihalla!
- jokotaivaihai
Poronhoitolain avaaminen on vain ajan kysymys. Poronhoitoalueen raja saattaa siirtyä etelään tai pohjoiseen, puolueeton raati ja faktat asian päättäkööt.
- poronvittu
Kehitetään virus millä päästään tästä ongelmasta.
- prkl555
Poroissa on jo tautiriskiä tarpeeksi.
- Uusturismitulee
Älkää valittako. Kohta teillä on siellä tuhansittain kiinalaisia turisteja massit pullollaan rahaa. Ja mitä ne haluaa nähdä? Poroja! Mitä ne haluaa syödä? Poroa! Missä ne haluaa kulkea? Poromailla! Poljä on se joka kultamunia munivan hanhen tappaa.
- veeruskaines
Perusta sinä sitten tai paliskunnat poro eläin tarhan koillismaalle. Onhan Ranuallakin eläinpuisto ja siellä ne turistit käy. Ei ne turistit kehtaa tarpoa metsissä porojen perässä. Ähtärissä ja Ranualla on jo porot, ei kiinalaisten tarvitse enää koillismaan metsiin lähteä rämpimään. Kusilihaako ne kiinalaiset haluaa syö ja porotarha on sitä poromaata. Eikös kiinalaisille pitäisi kertoa totuus poronlihan eettisyydestä, ettei se sellaista ole, kun se nuolee kesät ja talvet myrkkyä valtatiestä ja imee kaikki saasteet tien poskista, koska siellähän ne pudasjärvistenkin porot jatkuvasti oleskelevat.
Ei turisti sitäpaitsi maksa sinulle kultamunista halajavalle siitä, että pysähtyy ajoteille poroja kuvaamaan. Porot tarhaan ja aidataan laajat poro reservaatit kansallispuisto alueille, joissa kaikki muutkin luonnonystävät liikkuvat, niin näkee samalla porotkin. - matkailuasiantuntija
Turisti on laiska ja menee tarhaan katsomaan oikein mielellään. Kiinalaiset ne vasta vaativia ovat, niille pitää kaikki olla valmiina pakettina ja just eikä melkein. Metsään voi jättää ne villieläimet sitten rauhassa lisääntymään, niin saadaan hyviä kuvauspaikkoja niille jotka ovat vähän urheilullisempia ja jaksavat rämpiä metsissä ja haluavat kokea aitoa villiä luontoa.
- ei_uskota
Taitaa käyvä toisinpäin, ensin paijataan poroa, silitellään, ruokitaan ja istutaan pulkassa pikkumutka. Sitten syödään poroa, uskotko itekkään tähän.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815