Raimo Viirret ratsastaa aamun lehdessä Huhtasaaren gradulla, vaikka vaikuttaa että jupakka on hyvin pitkälti hiusten halkomista. Lähteet on gradussa mainittu, mutta ne olisi pitänyt osata merkitä jotenkin suvaitsevaisemmin. Tuskin poikkeus yleisestä käytännöstä.
Ehdotankin Raimo, koska sinä olet päässyt salapoliisi toiminnan makuun niin ottaisit selvän esimerkiksi seuraavista asioista.
-Onko Paavo Väyrysen tämän aamuiset väitteet Ukrainan 4 vuoden takaisista tapahtumista Maikkarin aamu-televisiossa totta vai valeuutisia. Suomen media ja poliitikot väittää että jupakka sai alkunsa Venäjän vallattua Krimin. Väyrynen väittää taas ihan muuta. Usa järjesti vallankaappauksen.
-Mikä on Niinistön kanta Natoon, jos Ruotsi päättää liittyä Natoon, Niinistön vastaus on etten usko Ruotsin liittyvän Natoon.
-Entä rikottiinko perustuslakia kun Suomi liittyi Euroon. Jos rikottiin niin se tehtiin tietoisesti, koska kansanäänestyksellä Suomi olisi jäänyt ulos Eurosta ja kokenut Ruotsin kaltaisen kurjuuden.
Tietoahan meillä on, vaikka kuinka, mutta kukaan muu kun Väyrynen ei vain halua keskustella asiasta.
-Onko Eurosta ollut Suomelle hyötyä. Meillä on naapurina Ruotsi, johon voimme itseämme verrata vai verrataanko Suomea Ruotsiin aina silloin kun siitä saadaan oikea lopputulos ja muulloin vaikka Pohjois-Koreaan.
Vaikuttaa siltä että Raimo Viirret on vain huolissaan Perussuomalaisten kannatuksesta.
Salapoliisi Raimo Viirret
16
268
Vastaukset
- Eipjmuuta
Viimeisestä lauseesta samaa mieltä.
- 1213fsdfs
Ruotsista on ainakin hyvä katsoa mallia miten päin vittua mamutus menee
- Gynekologianmaisteri
En usko, että täällä monikaan tietää edes, mikä on gradu.
Vihjeeksi voin kertoa, että sillä ei ole mitään tekemistä ihmisen tai eläimen elinten kanssa. Tavallisissa oloissa sillä ei voi ratsastaa. - salapolllliiisi
Taisi eräs toimittaja päästä kärpäseksi Niinistön kesäkutsuille joten jutut ovat sen mukaisia. Kainuun sanomat on nettijutun mukaan käynyt myös Prisman äänestyspaikalla ja tietää että vaalit ovat siltä osin selvät. Onkohan kaikki nettijutun kuvaan pääseet henkilöt samaa mieltä ja kun siten tulevat yhden ehdokkaan äänestäjiksi leimatuiksi tulleet myös vaalisalaisuuden osalta kunnioitetuksi?
- ÄnneniMeniNumerolle8
Paavon kanssa tuskin kenenkään kannattaa sanasotasille ruveta, Paavo on samanlainen paskanjauhaja kun Vladimir Putin, Sergei Lavrov, Recep Taip Erdogan taikka Kim Jong Un. Paavon taikka noiden kanssa jos alkaa inttämään niin hukkuu itse paskaan!
- Uusikäänne
Kasvatustieteen professori Timo Saloviita Jyväskylästä kertoo että Laura Huhtamäki on toiminut sen aikaisten ohjeiden mukaan. Tietysti voi olettaa että Kainarista löytyy ainakin kaksi professoria viisaampaa toimittajaa, eikä nämä ikinä korjaisi virheitään vaikka huomaisi erehtyneensä.
- jarivileeni2002
Kainarin ST aloitti noitavainot 2016.
RV näkyy valitun noitavainonnan vetovastuun ottajaksi kaksivuotisjaksolle 2018-2019. - silmätavautuu
Onhan se selvä asia että kainarin toimituksessa ja monessa muussakin paikassa on pelko persiissä että valkoinen roskaväki (kainarin suomalaisista käyttämä nimitys) äänestää Huhtasaaren toiselle kierrokselle. Hyvä niin. Monet merkit viittaa siihen että juuri Huhtasaaren kannatus on kovassa nousussa.
Missä viipyvät viimeisimmät gallupit? Miksi Yle ei julkaise kuka on heidän vaalikoneensa suositelluin ehdokas? - takanatulevaisuus
Suomalaistoimittajien ammattikunnassa yleensä eläkeikää lähestyvät miehet ovat kaikkein väsyneimpiä ja ammatillisesti pahiten ajasta jääneitä. He eivät enää kykene uudistumaan ja heidän uutisnenänsä on ehtynyt. He ovat veltostuneet laiskoiksi menneiden muistelijoiksi, mikä usein näkyy myös olemuksen ryhdittömyytenä ja kohonneena riskinä saada infarkti tai diabetes. Kirjoituksensa henkivät ääneen sanomatonta kaunaa muutosta ja sitä kohtaan, ettei maailma enää ole sen kaltainen kuin 80-luvulla. Ammattikunta ei edustakaan enää kaiken yläpuolella olevaa mahtia, vaan kansalaiset saavat tietoa asioista muualtakin. Näille väsyneille, eläkkeelle pääsyä odottaville toimittajamiehille kaikki heidän omasta maailmankuvastaan poikkeavat asiat ja ilmiöt edustavat uhkaa, joka vie heitä kaiken aikaa kauemmas ns. vanhoista hyvistä ajoista. Ja koska he eivät ymmärrä ja hyväksy ymmärtämättömyyttään, he sortuvat käyttäytymään kuin koulukiusaajat. Ymmärtäjiä ajatuksilleen he löytävät ainoastaan kaltaisistaan samaan kuplaan ajautuneista.
- Lineg
Täyttä asiaa. Maailma muuttuu, mutta jotkut ei näköjään voi hyväksyä sitä.
- Valmetvaara
Poikkeuksiakin onneksi on. Sotkamon paikallisen toimittaja ja päätoimittaja tekivät viime viikolla h...tin hyvän videoblogin. Tänään ko. lehden Toisinajateltu-palsta kannattaa lukea. Kertoo, etteivät kaikki toimittajat ole samaa mieltä kuin Kainarin toimittajat.
- LevikkiSeVaanLaskee
Ihmetyttää kun Kainuun Sanomat edes pitää palkkalistoillaan tämmöistä kaunailijaa !
- entinentilaaja
Viirretin ja Turusen asenne on sellainen, että he kuvittelevat olevansa yli-ihmisiä tavalliseen kainuulaiseen nähden.
Heidän kirjoitustensa perusteella täytyy sanoa heidän jäävän sinne alempaan kastiin kainuulaisten älykkyydessä. - Mainostuluovähän
Lehteä tehty sata vuotta ja aika muuttunut että Kainarin maksavat tilaajat voivat komentoida toimittajien tekemiä juttuja . Mutta se ei sovi Viirretille , Turuselle ym lehden vähille lehden omille toimittajiie . Valkoisen roskaväen tekemät viestit eivät ole tarpeeksi laadukkaita heidän mielestään , mutta me maksavat tilaajat rahoitamme näiden hyväkkäiden palkanmaksun . On siinä jotain pahasti pielessä , että päätoimittaja Pirttijoki sensuroinnin hyväksyy .
- Laarilaarilaa
Miksi edes maksaa mistään Kainuun Sanomien tilaamisesta? Maailman uutistapahtumat välittyvät 24/7 ja ne löytyy verkosta ilmaiseksi. Kainuun Sanomien "ilmianna huonoiten aurattu tie" kuvaa todella hyvin lehden nykyistä linjaa. Kun ei edes haluta tehdä hyvin toimitettuja juttuja, niin tyydytään ilmiannoista tehtäviin negatiivisiin rääpäisyihin. Koti-Kajaanikin muuttunut Kokoomuksen äänitorveksi päätoimittajan vaihtumisen myötä. Vaikka samapa tuo näille, hyvin pärjää lukemattakin.
- Poikkeusvahvistaasäännön
Haapavaara teki hyvää journalismia myös vanhoilla päivillään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821