Mailman menoa.

Unkarin hallitus on ehdottanut uutta lakia laittoman siirtolaisuuden estämiseen.
Euroopan etulinjassa toimivan Unkarin hallitus aikoo ottaa käyttöön uusia keinoja laittoman siirtolaisuuden estämiseen. Hallituksen mukaan laiton siirtolaisuus on merkittävä turvallisuusriski, ja sen vaikutukset tulevat näkymään maanosassa vuosikymmenien ajan.

Unkari vastustaa laitonta siirtolaisuutta kaikin keinoin pyrkiessään takaamaan kansalaistensa turvallisuuden ja pyrkimyksissään luoda Unkarista “paras paikka maan päällä”.

Uuden lakialoitteen ydinkohdat ovat seuraavat:

Kaikki laitonta siirtolaisuutta tukevat ulkomaisella rahoituksella toimivat organisaatiot joutuvat rekisteröitymään ja raportoimaan toiminnastaan.
Ulkomaalaisrahoitteisille laitonta siirtolaisuutta kannattaville järjestöille asetetaan vero. Verotulot käytetään rajojen suojaamiseen.
Laittoman maahantulon järjestämiseen osallistuvien henkilöiden maahanpääsy estetään.
Unkarin hallituksen mukaan lakiehdotus on kansainvälisten sopimusten mukainen ja antaisi tehokkaat välineet kansainvälisten laitonta siirtolaisuutta suosivien verkostojen aiheuttamien vahinkojen poistamiseksi.

Hallituksen tiedottaja Zoltan Kovács ja sisäministeri Sándor Pintér kertoivat asiasta keskiviikkona tiedotustilaisuudessa.

Unkarin hallitus
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kansalainen-lehdestä kirjoitti:

Unkarin hallitus on ehdottanut uutta lakia laittoman siirtolaisuuden estämiseen.
Euroopan etulinjassa toimivan Unkarin hallitus aikoo ottaa käyttöön uusia keinoja laittoman siirtolaisuuden estämiseen. Hallituksen mukaan laiton siirtolaisuus on merkittävä turvallisuusriski, ja sen vaikutukset tulevat näkymään maanosassa vuosikymmenien ajan.

Unkari vastustaa laitonta siirtolaisuutta kaikin keinoin pyrkiessään takaamaan kansalaistensa turvallisuuden ja pyrkimyksissään luoda Unkarista “paras paikka maan päällä”.

Uuden lakialoitteen ydinkohdat ovat seuraavat:

Kaikki laitonta siirtolaisuutta tukevat ulkomaisella rahoituksella toimivat organisaatiot joutuvat rekisteröitymään ja raportoimaan toiminnastaan.
Ulkomaalaisrahoitteisille laitonta siirtolaisuutta kannattaville järjestöille asetetaan vero. Verotulot käytetään rajojen suojaamiseen.
Laittoman maahantulon järjestämiseen osallistuvien henkilöiden maahanpääsy estetään.
Unkarin hallituksen mukaan lakiehdotus on kansainvälisten sopimusten mukainen ja antaisi tehokkaat välineet kansainvälisten laitonta siirtolaisuutta suosivien verkostojen aiheuttamien vahinkojen poistamiseksi.

Hallituksen tiedottaja Zoltan Kovács ja sisäministeri Sándor Pintér kertoivat asiasta keskiviikkona tiedotustilaisuudessa.

Unkarin hallitus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu