Pitkä vai sirpaleinen?

Onko Helmi jäänyt taas yksin?

Onnelliset ihmiset elävät kuin jokainen päivä olisi viimeinen, täysipainoisesti ja rakkautta osoittaen. Moni ei osaa alunperinkään näyttää rakkauttaan , varsinkin kun ensi huuma on haihtunut ja arki tullut. Kun ei itse ota vastuuta onnellisuudestaan, vaatii muiden antavan sitä yksipuolisesti. Pitkä liitto ei onnistu ilman toisen kunnioitusta ja jokapäiväistä huomioonottamista, muutenhan olisi erottu. Rakkaan rinnalla kulkeminen ja syliin sulkeminen on kiitollisuuden, ilon ja onnen aihe, ei itsestäänselvyys .

Eikö ole hirveää kokea rakkaan kumppanin kuolema monta kertaa, kun jo yhden puolison menettäminen on kuin elämä olisi itseltäkin loppunut. Yli 50 vuotta saimme olla yhdessä, mutta en koskaan pitänyt automaattisena tai itsestään selvyytenä. Vuosien mittaan alkoi arvostaa puolisoa entistä enemmän kun tiesi, että yhteiset päivät koko ajan vähenevät.

Uskoisin, että jokaisella, joka on elänyt parisuhteessa 54-vuotta, kuten minä, niin niitä sirpaleitakin tulee kuvioihin mukaan.

Tuohon sanontaan en usko, että joka päivä;
" täysipainoisesti ja rakkautta osoittaen. Moni ei osaa alunperinkään näyttää rakkauttaan ,"

Siihen en ole pystynyt.

"Pitkä liitto ei onnistu ilman toisen kunnioitusta ja jokapäiväistä huomioonottamista, muutenhan olisi erottu." (nikki käymmeyhdessäyhä)

Ei pidä paikkaansa virkkeen alkuosan väite! Jos pitäisi, ikäihmisten avioliitoista monet sortuisivat viimeistään tässä vaiheessa.

Yhdessä liitossa voidaan elää ilman keskinäistä rakkautta sekä keskinäistä intiimielämää inhoten kummankin liikkuessa osin omia teitään ja viikkojenkin jaksoja erillään.

Pitkään liittoon riittää, kun omaisuus yhdistää - ja mahdollisesti lapset ja lapsenlapset.

Jos oma pitkä liittosi on tuollainen , toisella asiat voi olla paremmin. Ei yhteiset lapset eikä omaisuus eroa estä eikä ole se liima joka yhdessä pitää. Halu rakastaa on se voima, vaikka välillä olisi mutkia matkassa. Vaatii paljon sopeutumista ja sovittelua että yhteiselo onnistuu ja jopa uudistuu, mutta se on sen arvoista. Fyysinen ja henkinen läheisyys kulkee yhdessä, seksuaalisuus ei koskaan ihmisestä katoa.

Lyhyt tai pitkä, jos kuolema erottaa, kestää jos rakkaus kestää.
Monille tuntuu olevan periaate, että koko ajan on oltava parisuhteessa, leskenvuosia ei kestä, hetimiten vain uusi kulta viereen.
Kaikki eivät tarvitse uutta puolisoa heti kun entisen tuhka on maassa, tai arkku peitetty.

Mikäli liitto on ollut onnellinen, jo toisen kuoleman tuntuisi satuttavan niin paljon ettei heti ensimmäistä ovensuuhun ilmestynyttä sulhoa/morsianta vihille vaatisi.
En kehtaisi sanoa olleeni kolme, neljä kertaa naimisissa, enkä toisaalta kaipaa sitä sukupuolileikkien kumppaniakaan, vaikka nyt jo puoliso on haudassa ja itse terve leski.

Seksi kuuluu elämään aivan yhtä luontevasti kuin voi leivälle, mutta sitä ilmankin on elämää kun tietää että se on oma valinta milloin ja kenen kanssa rakastelee.

Onhan se tietenkin kiva kehuakin, niin monelle olen kelvannut! Yhdelle ja toiselle!
ei minulla vielä ne kellot soi, yksi riittää vielä kun on haudassa jo entinen.

Olimme molemmat 50v kun vaimon, täysin yllättäen ilmennyt, geneettinen ja todella vakava sairaus ilmeni. Samaan minun eturauhaseni PSA hälytti ronskisti. Onneksi kyse oli vain tulehduksesta.
Laadimme silloin kaikki mahdolliset testamentit ja ensimmäisen hässäkkävuoden jälkeen pohdimme mahdollista jatkoa leskenä.
Tulos oli se, ettei meistä kumpikaan voinut edes ajatella enää ryhtymistä yhteiselämään kenenkään uuden ihmisen kanssa.

Tuosta läsnäolon automatiosta vaimoni muistuttaa vuosittain muutaman kerran omilla tyttöjen matkoillaan. Viimeiseltä kotiutui torstaina. Nyt oli kyse vain kolmesta vuorokaudesta.

Elämässä on ollut säröjä mutta ei parisuhteessa lukuun ottamatta minun eteisen lattialla lojuvia sukkia tai vastaavaa vakavampaa.

Täällä kehuskellaan miten on monelle miehelle kelvannut , että on ollut vientiä. Kyllä vanhalle ukolle aina kelpaa huushollerska ja petikaveri, vaikka ei seksikään enää onnistuisi. Mieluummin ottaisivat nuoren, mutta jos ei rahaakaan ole rutosti, pitää tyytyä johonkin mummoon. Onko se itsetunto niin heikoissa kantimissa, että sen todisteeksi pitää palstoilla julkistaa montako kertaa on onnistunut vihille pääsemään. Nykyajan naisen ei tarvitse PÄÄSTÄ naimisiin, onneksi voi elää omillaan eikä joudu olemaan jonkun ukonkäppänän elätettävänä ja palvella siinä vastalahjaksi. Voihan sitä seurustella mutta kuvottava ajatus ottaa joku vanha vieras ukko aviopuolisoksi.

jaaa, onko alottaja niin vaikee ihminen että puolisot kuolee sun rinnalla,
vai tapatko sinä ne jotta saat periä omaisuuden, kumma alotus,
kuka uskaltaa sun kaa mennä yhteen, ku kaikki sun rinnalla kuolee, huh,

Puolison kuolemasta on viisivuotta, en kykene uusiin ihmissuhteisiin,
en ole etsinykkää,
juttelijoita ja kahville kutsuja kyllä on ,
en ole lähteny ainuttakaan kertaa,
koen uuteen ihmiseen tutustumisen vaikeeksi,
olisi kai pitäny nuorempana jo harjotella vieraissa juoksua
että nyt vanhaki osaisi
toisaaltaan en kaipaa ketään, yksin on hyvä olla,
juttukavereita on aina harrastuspiirissä,
ihminen muuttuu vanhetessaan torsoksi,
seksi ei enää kiinosta ,
vieraat ihmiset tuntuu hankalilta,
vanha ihminen on elävänä kuollu,
kaikki tunteet olen läpi käyny, surun epätoivon vihan
viimesenä tulee viha kun menettää puolisonsa,
ittekki haluis vaan kuolla,
avioliittoon ei koskaan voi suhtautua kevyesti ,
avioliitto on ainutkertainen,
koko elämä,
kun se haihtuu tuulena pois,
jäljelle ei jää mitään
ei yhtään mitään, elämän haluki katoaa,
vaikka jäisi suuriki omaisuus,
mutta kun ei ole omaa puolisoa ihmisellä ei ole yhtään mitään,