Kirkon avoin viestintä rajoittuu itsekehuun

Kirkko on hyvin avoin ja estoton kehuessaan itseään. Kaikki kerrotaan julkisesti moneen kertaan ja taputetaan vielä itse päälle.

Ev. lut. kirkko kertoo olevansa avoin kansankirkko ja nöyrä kansan palvelija, mutta auta armias kun jokin menee kirkossa pieleen, niin kirkon "avoin viestintä" sammuu kuin saunalyhty ja asia ei kuulukaan enää "ulkopuolisille".

Pelkästään asian uutisoiminenkin koetaan kirkossa epäasialliseksi jos ei peräti vainoksi. Kirkosta selitetään, että he tutkivat asian ihan itse ja asiat selvitetään pohjamutia myöten.

Ikävä totuus kuitenkin on, että jos kirkon sisällä tapahtuneita sotkuja ei ruodista julkisuudessa, niin niitä ei ruodita missään. Kirkon suljettujen ovien takana kun ei yksinkertaisesti kyetä tekemään ensimmäistäkään rehellistä (eli julkisen tarkastelun kestävää) päätöstä, joka olisi kirkon itsensä kannalta epäedullinen.

Ei kyetä, vaan alusta loppuun kirkosta selitetään ja hyssytellään, että asia on käsitelty ja ohjeistusta tarkennettu, kuitit on löydetty tai poltettu, kirjanpitoon tarkistettu ja anteeksi on pyydetty ja annettu eli voisitteko ystävällisesti poistua!

Lisäksi jokunen kirkon hyväpalkkainen viskaali esittää oman julkisen valittelunsa median synnyttämistä väärinkäsityksistä. Ja muu ei muutu kuin se, että kirkko tekee jatkossa kaikkensa, ettei vastaavaa tietovuotoa kirkon sisäisitä sotkuista tapahtuisi enää koskaan.

Kirkolla onkin ihan ikioma kaksoisstandardinsa näissä asioissa ja herkkähipiäisyydessä se hakee vertaistaan.

Kirkkoministerikin sen tietää ja hän ymmärsi olla sotkeutumatta esim. tähän Laajasalo-gateen.

"Kirkkoministeri Grahn-Laasonen piispa Laajasalon luottokorttisotkusta: Kirkon sisäinen asia"

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3801742/Kirkkoministeri+GrahnLaasonen+piispa+Laajasalon+luottokorttisotkusta+Kirkon+sisainen+asia

20

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Multi.nik

      Oikein, mutta kuuluuko kirkon sisäiset asiat muille? Ihan vain objektiivisena kysyn?

      • Kirkkoon kuuluu noin 70% kansasta, sillä on yhteiskunnallisia etuoikeuksia sivukaupalla, sitä rahoitetaan valtion budjetista ja se ottaa kantaa eduskunnan päätöksiin. Tämä on ihan ok.

        Mutta yhteisillä rahoilla pyörivä kansankirkko ei voi näissä raha-asioissa sanoa, että tämä ei sitten kuulu muille, edes hiippakunnan puheenjohtajalle tai seurakuntalaisille.

        Jos kirkko olisi joku yksityinen firma, niin sitten sen asiat ei kuuluisi muille, mutta kun se ei ole.

      • sirius.tähti

        Kirkkoon kuuluu noin 70% kansasta, mutta kuinka moni prosentti noista on lukenut edes kerran raamattua elämänsä aikana, tai edes vähäänkään kiinnostunut aiheesta? Veikkaan, että alle 10%, jos edes sitäkään. Kuuluminen kirkkoon ja osallistuminen uskonto toimintaan (rukoilu, raamatun lukeminen, kirkossa käynti jne....) ovat kaksi eri asiaa.

      • Multi.nik

        Jos kirkko alkaisi vaatia uskoa jäseniltä, se menettäisi verotulot.

      • sirius.tähti kirjoitti:

        Kirkkoon kuuluu noin 70% kansasta, mutta kuinka moni prosentti noista on lukenut edes kerran raamattua elämänsä aikana, tai edes vähäänkään kiinnostunut aiheesta? Veikkaan, että alle 10%, jos edes sitäkään. Kuuluminen kirkkoon ja osallistuminen uskonto toimintaan (rukoilu, raamatun lukeminen, kirkossa käynti jne....) ovat kaksi eri asiaa.

        Kirkko ei voi vaatia jäseniltään käytännössä mitään, mutta kirkon pitää ottaa jäsenikseen jokainen yhteiskunnan jäsen. Samoin kirkon on esimerkiksi vihittävä kaikki mies-naisparit ihan riippumatta siitä, ovat he uskovia vai ateisteja, kunhan he ovat kirkon jäseniä.

        Kirkko on valtionkirkko (tilastokeskuksen määritelmän mukaan) ja julkisoikeudellisena yhteisönä sen asiat kuuluu yhteiskunnan jäsenille ihan eri tavoin kuin jonkun yksityisen seurakunnan tai vastaavan asiat.

        Mutta tästähän ei aloituksessa ollut kyse, vaan kirkon tavasta viestiä tai olla viestittämättä.

      • lesbon.enolle
        qwertyilija kirjoitti:

        "kirkon pitää ottaa jäsenikseen jokainen yhteiskunnan jäsen"
        " kirkon on esimerkiksi vihittävä kaikki mies-naisparit ihan riippumatta siitä, ovat he uskovia vai ateisteja, kunhan he ovat kirkon jäseniä."
        "sen asiat kuuluu yhteiskunnan jäsenille ihan eri tavoin kuin jonkun yksityisen seurakunnan tai vastaavan asiat. "

        Keksi lisää valheita!

      • plokijuh
        qwertyilija kirjoitti:

        Kirkkoon kuuluu noin 70% kansasta, sillä on yhteiskunnallisia etuoikeuksia sivukaupalla, sitä rahoitetaan valtion budjetista ja se ottaa kantaa eduskunnan päätöksiin. Tämä on ihan ok.

        Mutta yhteisillä rahoilla pyörivä kansankirkko ei voi näissä raha-asioissa sanoa, että tämä ei sitten kuulu muille, edes hiippakunnan puheenjohtajalle tai seurakuntalaisille.

        Jos kirkko olisi joku yksityinen firma, niin sitten sen asiat ei kuuluisi muille, mutta kun se ei ole.

        "Kirkkoon kuuluu noin 70% kansasta, sillä on yhteiskunnallisia etuoikeuksia sivukaupalla, sitä rahoitetaan valtion budjetista ja se ottaa kantaa eduskunnan päätöksiin. Tämä on ihan ok."

        Kiinnittäisin huomiota nimimerkki qwertyilija:n sanoihin "Tämä on ihan ok". Nuo sanat tulkitsen siten, että nimimerkki qwertyilija pitää hyvänä ja suositeltavana tilannetta, jossa "Kirkkoon kuuluu noin 70% kansasta, sillä on yhteiskunnallisia etuoikeuksia sivukaupalla, sitä rahoitetaan valtion budjetista ja se ottaa kantaa eduskunnan päätöksiin."

        Minä olen jyrkästi eri mieltä. Minusta kirkon yhteiskunnalliset etuoikeudet, sen rahoitus valtion budjetista ja kirkolliskokouksen asema lakia säätävänä elimenä on heti poistettava.

      • plokijuh kirjoitti:

        Tulkitsin väärin. Tarkoitin ainoastaan, ettei nuo asiat ole lain kanssa ristiriidassa.

        Toki kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan ja ennen pitkää niin käykin. Kunhan kirkon jäsenosuus sukeltaa alle 50%:n.

        Enkä pidä yksittäisten seurakuntien tai kirkon "varainkäyttöä" fiksuna vaan äärimmäisen typeränä. Tässä asiassa olen samaa mieltä kirkon talousihmisten kanssa.

        Kirkon etuoikeudet pitäisi poistaa, siitä(kin) olen kanssasi samaa mieltä.

    • Olen sitä mieltä kirkkoon kuuluvana, että väärinkäytökset on tutkittava ja jos ne ovat merkittäviä, niin niistä on syytä puhua myös julkisesti. Jos rahankäyttö on turhan löysää, niin siihen on puututtava. Ihan kuin muihinkin verovaroilla tuettu toiminta. Luulisi viimeistään tilintarkastajien puuttuvan esim. kohtuuttomiin edustuskuluihin.

      • Avoimuus olisi ihan hyvä asia. Enkä väitä, että edustuskuluissa olisi mitään moitittavaa, mutta reilua olisi, että epäselvyydet selvitettäisiin. Kuten nyt taitaa tapahtua.

    • Multi.nik

      Minusta kirkko voisi olla avoimempi viestinnässään. Miksi kirkko pitää salassa piispojen asunnot, palkat ja edut. Olisi mielenkiintoita tietää miten he asuvat kirkon varoilla. Kirkolla taitaa olla myös miljoonien omaisuus jossain, olisi hyvä tietää siitä avoimesti , miksi vain kirkon johto saa tietää näistä. Ja myös missä ovat ne vapaamuurarit??

      • Kirkon talous on aika avointa, eikä kirkko ole mielestäni velvollinen tekemään uutista kaikista asioistaan, mutta näissä hieman epäselvissä kysymyksissä en toivoisi sen sulkeutuvan ja vetoavan siihen, että ne on kirkon omia asioita. Kun ne eivät ole.

      • seurakuntapappi
        qwertyilija kirjoitti:

        Kirkon talous on aika avointa, eikä kirkko ole mielestäni velvollinen tekemään uutista kaikista asioistaan, mutta näissä hieman epäselvissä kysymyksissä en toivoisi sen sulkeutuvan ja vetoavan siihen, että ne on kirkon omia asioita. Kun ne eivät ole.

        Kirkon talous ei ole avointa, on paljon piilotettua. Esimerkiksi testamentit.

      • seurakuntapappi kirjoitti:

        Kirkon talous ei ole avointa, on paljon piilotettua. Esimerkiksi testamentit.

        Ok, enpä niistä tiedä, mutta kiitos kun kerroit. Mutta en koe niitä minään ongelmana.

        Ongelma on mielestäni se, että kirkon tiedotus on kuin kirkon hellimä positiivinen uskonnonvapaus eli se sisältää vain puolet eli positiivisen puolen tiedotuksesta.

        Negatiivisen tiedotuksen kirkko jättää muille.

    • pahakellokauaskantaa

      Olisipa totisesti oikein jos aloittajan yksityiselämää ja menneisyyttä alettaisiin kaivella samalla tavalla julkisuudessa, mustaten mainetta, heittäen epäilyksiä ja syyttäen julkisuudessa ennen tutkimista, kuin Helsingin piispan asioita.

      Vaikken sitä hänelle toivokaan, mutta oikein se olisi noin pahalle ihmiselle joka juo toisen verta niinkuin vettä ja janonsa sammutettuaan vielä pyyhkii suunsa riettaasti hymyillen.

      • Mutta minä en olekaan kansankirkon 100'000€ vuodessa ansaitseva piispa vaan ihan rivikansalainen.

    • uskova.mies.eikirj

      Puolustamatta yhtään kirkon toimintaa, joka toivonmukaan nyt myös selvitetään.

      Enkä edes ole Laajasalon kanssa monestakaan asiasta samaa mieltä.

      Sensijaan Teemu Laajasalon kohtaama julkinen lynkkaus on saanut mielestäni liian suuret mittasuhteet.
      Mikäli väärinkäytöksiä on tapahtunut, ne pitää selvittää.
      Oikeusvaltion periaateita on, syytön, kunnes toisin todetaan.

      Kohrhosen ajojahti selviää hyvin ent. puoluetoverin kannanotosta asiaan;

      https://www.kotimaa24.fi/blogit/helsingin-piispanvaalin-likainen-jalkipeli/

      Tässä myös asiasta.

      https://www.kotimaa24.fi/blogit/laajasalo-julkisuuden-jalkapuussa/

      • Julkinen lynkkaus?

        Koska hän on piispa?

        Entäpä jos kyseessä olisikin joku kunnanjohtaja?

        Herättäisikö se Sinussa tunteen lynkkauksesta?

      • uskova.mies.eikirj
        qwertyilija kirjoitti:

        Julkinen lynkkaus?

        Koska hän on piispa?

        Entäpä jos kyseessä olisikin joku kunnanjohtaja?

        Herättäisikö se Sinussa tunteen lynkkauksesta?

        Kaikissa esittämissä esimerkissäsi aiheuttaisi samanlaisen reaktion.
        Oikeusvaltiossa on edelleen käytössä periaate;
        Oikeusvaltion periaateita on, syytön, kunnes toisin todetaan.

        Et siis näe julkista lynkkausta tässä asiassa ?
        Entäpä jos syytekynnys ei ylity ja Teemu saa syyttämättäjättämispäätöksen ?

        Hänet on silti liattu koska anteeksipyyntöjä ei tule.
        Itse tekisin Teemun sijassa vastakanteen perättömästä ilmiannosta, sekin on tuomittavaa.

        Laajasalo ei ole ensimmäinen Korhosen ajaojahdin kohde, heitä ovat kaikki, jotka vastustavat homoliittoja kirkossa vihittäviksi.
        Kirkon ei missään tapauksessa tule tekemäänkään niin, koska sen selvästi Raamattu yksiselitteisesti kieltää.

        Korhsen ajojahdilla on siis pitempiaikaiset juuret, jotka taasen nojaavat homoagendaan;
        "11. Perinteiset instituutiot on vallattava sisältäpäin: koulu, kirkko, media."

        Tässä Korhonen on onnistunut kohtalaisen hyvin, mutta taitaa osua omaan nilkkaan.

      • uskova.mies.eikirj kirjoitti:

        Jep jep ja Hallelujaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1699
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1664
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1576
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1368
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      453
      904
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      890
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      845
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      820
    Aihe