Marjaparoni tuomiolle

oikeusvoittaa

47

829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 35NumBall

      Täysin oikea päätös, mutta taitaa Matti olla varaton, ja firma konkurssi kypsä.... kohta saa reppana smurffi rottakaupunkiin arvoisensa kaverin, vittu mitä porukkaa...

    • lerpallekaveri

      Matti on tuomittu ihmiskaupasta lerppa. Firma ei liity siihen lerppa, paitsi mahdollisen omaisuutensa kautta.

      "Asianomistajille saamatta jääneistä ansioista yhteensä hieman yli 46 000 euroa.
      Henkisestä kärsimyksestä maksettavien korvausten määrä on yhteensä 156 000 euroa viivästyskorkoineen. Näin ollen jokainen asianomistaja saa noin 6000 euron korvauksen.
      Valtiolle vastaajat velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan asianomistajien oikeusavustajille valtion varoista maksettavat määrät yhteensä yli 127 000 euroa viivästyskorkoineen"

      Saapi Matti pitää kovaa tahtia ensi kesänä kun poimii yksin marjoja päälle 300 tuhannen egen edestä.

      Ei varaton ole lerppa voinut järjestää matkoja ja tuoda poimijoita ja järjestää puitteita. Eiköhän tuolla ole omaisuutta. Landepaukut ei osaa jemmata omaisuuttaan. Pelkään vaan että menee hoviin ja siellä vapautetaan.
      Matin rahat ei riitä korvausten jälkeen Pattayalle. Joutuu menemään Hua Hiniin karvanokkien heimoon ja odottelemaan Kelan kirjettä kuukausittain, kuten lerppakin. Sitten tulee kirosana ja kepillinen kusta lahkeeseen. Riisiannosta pienennettävä.

      • 35NumBall

        Resu resu, taas on uskomaton lause... "Matti on tuomittu ihmiskaupasta lerppa. Firma ei liity siihen lerppa, paitsi mahdollisen omaisuutensa kautta." siis täysin tyhjäpäinen, reppana... Taidat olla sininen smurffi, vain hän pystyy moiseen tyhmyyteen, vaihda nyt jo lääkitystä resuperse. by to way, olitko aikaisemmasta neuvostani vaarin, ja näytit palstaa lääkärillesi, että hän kieltää sinua kirjoittamasta tänne koska ongelmasi vaan lisääntyvät reppana... matin rahat ei korvauksen jälkeen riitä pattayalle, no ei ne näytä riittävän sinullakaan, parempi kepillinen kusta hua hinissä housussa, kuin sohjolandiassa... Täällä ainakaan se kusi ei jäädy... olet sinä reppana, voi voi pojua.

      • 35NumBall

        Voi resu voi resu, matti on varaton samoin firma... ei muutakuin uusi firma peliin ja hakemaan uusia huijattavia thaimaasta, palkkaahan matti ei voi nostaa koskaan, ulosotto vie 2/3 palkasta, vaan osakaslaina peliin ja rahat omaan taskuun... noinhan se sininen numerokahju tekee...
        Ja muuten totta tämä kahju kertoi että viranomaiset vie 70 % tuloista, totta helvetissä vie jos ulosotto poraa siitä itselleen 2/3 osaa eli noin 66%, lainaa ei voi viedä.. oliko muuta resuperse.

        Ja taas on yksi "yrittäjä" valmis pattayan yöhön resuperse.

      • 35NumBall

        Ai niin 30% on vittumaista esittää miljardööriä, voi jäädä ns, luu resun käteen...

      • perälerppa
        35NumBall kirjoitti:

        Voi resu voi resu, matti on varaton samoin firma... ei muutakuin uusi firma peliin ja hakemaan uusia huijattavia thaimaasta, palkkaahan matti ei voi nostaa koskaan, ulosotto vie 2/3 palkasta, vaan osakaslaina peliin ja rahat omaan taskuun... noinhan se sininen numerokahju tekee...
        Ja muuten totta tämä kahju kertoi että viranomaiset vie 70 % tuloista, totta helvetissä vie jos ulosotto poraa siitä itselleen 2/3 osaa eli noin 66%, lainaa ei voi viedä.. oliko muuta resuperse.

        Ja taas on yksi "yrittäjä" valmis pattayan yöhön resuperse.

        Miten se matti liittyy Pattayaan, lerppapukama?

      • 35NumBall

        resu resu, ei sinulle ole vielä selvinnyt miksi kaupunkia kutsutaan rottakaupungiksi, ei sen takia että rannalla on tuhasia rottia, syyt on ihan muualla... olet sinä todellinen resuperse.
        SInulle on muuten aika hyvin halussa nuo perseasiat, nimimerkkisi on perälerppa ja minua kutsut lerppapukamaksi, kaiketi edellisestä rottakupungin matkastasi on yli viisi vuotta ja alkaako elämä vituttaa, varsinkin kuin kuseen housuunsa pakkasessa yhtenäänsä... ihan oikeesti olet sinä todellinen resuperse, reppana,

      • LuojanKiitos
        35NumBall kirjoitti:

        Voi resu voi resu, matti on varaton samoin firma... ei muutakuin uusi firma peliin ja hakemaan uusia huijattavia thaimaasta, palkkaahan matti ei voi nostaa koskaan, ulosotto vie 2/3 palkasta, vaan osakaslaina peliin ja rahat omaan taskuun... noinhan se sininen numerokahju tekee...
        Ja muuten totta tämä kahju kertoi että viranomaiset vie 70 % tuloista, totta helvetissä vie jos ulosotto poraa siitä itselleen 2/3 osaa eli noin 66%, lainaa ei voi viedä.. oliko muuta resuperse.

        Ja taas on yksi "yrittäjä" valmis pattayan yöhön resuperse.

        Onneksi siellä Hua Hinissa on ainakin yksi tuollainen suomalainen havumetsien mies, joka jykevällä upseerin rintaäänellään julistaa alamaisilleen ja muille köyhille sitä oikeaa sanomaa, moraalia ja sanaa, rehellisen suursijoittajan ja tiedemieskeksijän elämänkokemukseen ja tietotaitoihin pohjautuen.
        Arvo Ylppö ja Adolf Ehnrooth ovat kuolleet, mutta Hua Hinista löytyy uusi elävä kokosuomen patriarkka, totuus ja suomalainen selkäranka, sydän, äly ja sielu.

      • rottalerppa
        35NumBall kirjoitti:

        resu resu, ei sinulle ole vielä selvinnyt miksi kaupunkia kutsutaan rottakaupungiksi, ei sen takia että rannalla on tuhasia rottia, syyt on ihan muualla... olet sinä todellinen resuperse.
        SInulle on muuten aika hyvin halussa nuo perseasiat, nimimerkkisi on perälerppa ja minua kutsut lerppapukamaksi, kaiketi edellisestä rottakupungin matkastasi on yli viisi vuotta ja alkaako elämä vituttaa, varsinkin kuin kuseen housuunsa pakkasessa yhtenäänsä... ihan oikeesti olet sinä todellinen resuperse, reppana,

        Yksikkö ei ole monikko, lerppa. Jos sinä kutsut jotakin kaupunkia rottakaupungiksi, niin se ei silloin vielä ole yleisesti rottakaupunki. Älä puhu siis itsestäsi monikossa, lerppapukama.
        Kännissä olet taas ja sen huomaa.

      • 35Numball

        Resu resu, en tarvitse lainaa elääkseni, kuten rottakaupungin miljardöörit, resuperse

      • 35NuMball

        Tiedätkö resuperse että
        PSYCHO
        THE
        RAPIST
        Ei ole psykoterapeutti... Olet sinä rusuperse...

    • BirkelandAmpuu

      Ruvetaan maksamaan marjasta kunnolla, niin kyllä tsuhnakin poimii eikä vain lusua kortistossa. Jos saa markan kilo, ei sillä kukhan poimi. Ukrainalaiset poimii lähimökitkin, net ees halua rauhaa marijasta. Jota eivät etes viitti poimija.

      • SuomessaKivaYrittää

        Kesko ja S-ryhmä pyytävät sisäänkäynnin edustalla sijaitsevista myyntipaikoista karseita hintoja. Ei voi myydä marjaa halvalla eikä voi maksaa liikoja poiminnasta kun sitten kukaan ei osta ylihintaisia marjoja, joita ne on jo nytkin. Stadin torillakin kävi kuulema marjakauppa viime kesänä todella surkeasti.
        Nuo pitäisi vapauttaa kaikista veroista nuo yritykset. Kyllä ne rahat veroiksi päätyy lopulta kuitenkin että sitä on valtion turha pelätä.
        Arvaappa paljonko maksaa kuusenmyyntipaikka esim Vantaalla Jumbon parkkipaikalla? 4000 euroa päivä.
        Suomessa lainsäädännön ja verotuksen vuoksi mahdotonta tehdä bisnestä marjoilla laillisesti.

        Kerran päätettiin kerätä futisjunnuille talkoilla rahaa myymällä joulukuusia stadissa marketin pihassa. Kaadoimme ja pakkasimme kuuset itse. Investointeina oli pala parkkipaikkaa, mainoskyltit, kuuset, pilkkihaalarit ja naftat kuorma-autoon. Viikon ajan vuoroteltiin värjöteltiin neljä isää ilman palkkaa 09.00. - 21.00. siellä parkkiksella. Viideosa kuusista jäi myymättä. Viikon saldoksi jäi kulujen jälkeen 400 euroa. Kyllä oli mahtava saalis.

        Työtä yhteensä noin 300 miestyötuntia. Tuntiliksaksi jäi siis 1,33 euroa tunti. Siitä jos olis vielä verot maksanut niin wau.

      • ThaimaassaKivaYrittää
        SuomessaKivaYrittää kirjoitti:

        Kerran päätettiin kerätä karatejunnuille rahaa Tha Phae Gaten siinä toriaukiolla.
        Viikon ajan siinä helteessä nautittiin ja junnut piti näytöksiä.
        Fallet laitto tasarahaa keräykseen.
        Myös ajelutettiin lapsia Harrikoilla pikku ympyrä, ajatelkaa.....ihan ilmaiseksi.
        Viikon saldoksi 4.000 euroa.
        Ei haitannu lainsäädäntö eikä verot.
        Sai mukavaa mainosta karatekerho ja MC, sekä MC:n sidonnaiset salaomistukset.

        Tuli siinä mieleen että kaikkea ne junttilan junnujen isukit tekeekin vaikka ei ymmärrä bisneksestä mitään.

      • HALOOOOOOOOO2010
        ThaimaassaKivaYrittää kirjoitti:

        Jatkan hieman nyt sikarin ja Rellukuksan jälkeen.

        Jos juntit olisivat myyneet kaikki kuuset, siis ei olisi jäänyt myymättä viidesosa, olisi paskanäppiin jäänyt hurjat 500 egee.
        Maksanee Hesassa 30 - 50 euroa, joten myymättä jäi kokonaista kymmenkunta kuusta.

        Minäkin sanon WAU.

    • ProsenttiAviomies

      SUOMESSA ON OIKEUSLAITOS !!!!

      Mikäli saallitaan niin pompsahdan yli noiden 35 ja Vuodesta 2010 perskärpäsenään alituisten jauhantojen yli ja otan kantaa aloittajan näkemykseen ja lehdestä ilmenevään.

      Minun mielestäni suomen oikeuslaitos ei ole asianmukainen oikeuslaitos ja se on yksi syy miksi en asu siellä junttilassa, vaan täällä.

      Funtsikaa..... 26 ihmiskauppaa.....1 v 8 kuukautta ehdollista 2 vuoden koeajalla, joka käytännössä ei ole mitään.
      Mitä olisi saanut yhdestä ihmiskaupasta ???

      Rahakorvauksia tuomittiin, mutta samalla estettiin tai ainakin vaikeutettiin korvausten suorittaminen liiketoimintakiellolla, vaikka kaverilla firma.

      Tuollaisia ehdollisia ja reippaasti pidempiä saa vähäisistä kirjanpitorikoksista summaltaan jo 20.000 euroa.
      En tiedä mitä saa nyrkillä nenään jutuista ym. mutta mutta.

      MIKÄ MAHTANEE JUTUSSA OLLA OIKEUTTA KYSYN VAAN ???

      • 35NumBall

        Joo noin hyvä huomio, oikeuslaitos ja lainsäätäjä on ainoastaan säädetty julkista taloutta paikkaamaan, tosiaan jos jätät 20.000 euroa veroja maksamatta saat kovemman tuomion, kuin siitä että kusetat 26 ihmistä ja saat tuomion ihmiskaupasta.... enkä oikein usko että thaikut saavat mitään, koskaan...

        Tälläisiä kukkasia, ja kaikki alle 2 euron takia... https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001149068.html

      • 41.5x

      • tasaneikäyTuomiot
        35NumBall kirjoitti:

        Joo noin hyvä huomio, oikeuslaitos ja lainsäätäjä on ainoastaan säädetty julkista taloutta paikkaamaan, tosiaan jos jätät 20.000 euroa veroja maksamatta saat kovemman tuomion, kuin siitä että kusetat 26 ihmistä ja saat tuomion ihmiskaupasta.... enkä oikein usko että thaikut saavat mitään, koskaan...

        Raiskauksesta saa saman tuomion, kuin siitä että ottaa oman firman kassasta kymppitonnin rahaa taskuunsa ilman tositetta tai verottajan hyväksymää syytä.
        Raiskaajan korvaukset uhrille ovat luokkaa muutama tonni, mutta se joka on tehnyt yksityisottoja joutuu maksamaan ne monin verroin takaisin verottajan harkinnan mukaan.

        Yliopiston professori ja Parkinson tutkija kavalsi Parkinson tutkimukseen lahjoitettuja varoja 11 miljoonaa. Sai vuoden avovankilaa ja kävi päivisin opettamassa yliopistolla ja nukkui yöt avokkaassa. Suomessa saa akateemisuusalennusta ja isoja rahoja pyöritellyt proffa oli kerennyt ystävystyä pitkän elämänsä aikana kaupungin silmäätekeviin.

      • porvarialennus
        tasaneikäyTuomiot kirjoitti:

        60 miltsiä vei markkoja ja oikeuden mukaan ei kuitenkaan vaarantanut potilaita kavalluksillaan, joten sai tuomion pelkästä rahasta. Todellakin, istui vähän yli vuoden avovankilassa neljän vuoden tuomiostaan.

        http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074103996/Urpo+Rinne+valttaa+syytteet+Parkinsonpotilaiden+hoidosta

        Kokeilepa Matti Meikäläinen nusasta kymppimilli euroja nykypäivänä... se on 10 vuotta aivan varma.

      • UrpominkäTeki

        Urposta on tehty kirjakin. Härski jätkä. Itselleni tunteikas aihe kun kaksi lähisukulaista viime vuosina menehtynyt pitkälliseen Parkinsoniin.. ja Urpo se vie sairaiden rahat Sveitsiin.

        Palon kirjassa on kaksi päähenkilöä, entinen neurologian professori Urpo Rinne Turun yliopistosta ja entinen professori Paavo Riekkinen Kuopion yliopistosta. Molemmat saivat 2000-luvun vaihteessa tuomiot kavalluksesta, kun he olivat siirtäneet tutkimusmäärärahoja omille tileilleen. Palon kirjan sivurooleissa ovat näiden professoreiden (professori/dosentti)pojat. Varsinaisen kavallusteeman lisäksi kirja kertoo päähenkilöiden vallankäytöstä, siitä miten omien poikien uraa pönkitettiin ja miten yliopistojen ja sairaalan henkilöstöä kohdeltiin. (Tässä valtajärjestelmässä oli siis sopivaa, että Urpo Rinne toimi Paavo Riekkisen pojan vastaväittäjänä ja Paavo Riekkinen toimi Urpo Rinteen pojan vastaväittäjänä. Ja Urpon poika oli Paavon pojan väitöskirjan esitarkastaja ja Urpon poika oli Paavon miniän vastaväittäjä...)

        Palo antaa kirjassaan äänen myös Urpo Rinteen potilaille ja näin saadaan esille se alistaminen, haitta ja kustannukset, joita professoriin luottaminen sai aikaan Parkinsonin tautiin sairastuneille potilaille. Näiden potilaiden sairauden tutkimukseen ja hoitoon myönnettyjä tutkimusvaroja Urpo Rinne kavalsi - tarkat summat jäänevät epäselviksi, mutta syyttäjä vaati 62,9 miljoonan markan vakuussummaa. Palon mukaan Rinne oli sijoittanut tutkimusvaroja sveitsiläisille pankkitileilleen noin 60 miljoonaa markkaa ja suomalaisille pankkitileilleen noin 10 miljoonaa markkaa. Paavo Riekkinen oli Rinteeseen verrattuna talousrikosten kevytsarjalainen, hänet tuomittiin vain 1,8 miljoonan markan kavalluksesta. (Ja Paavon poika Paavoa syytettiin vain 1,3 miljoonan markan kavalluksesta:)

      • Vuodesta2010

        Kerrankin olen onnellisen kanssa täsmälleen samaa mieltä. Eläköön onnellinen!

      • UutistaLisää
        Vuodesta2010 kirjoitti:

        Kerrankin olen onnellisen kanssa täsmälleen samaa mieltä. Eläköön onnellinen!

        Ohessa hieman lisää jota toki onneton Perskärpänen voi kommentoida Lahden tai lapin murteella lääkityksensä tasosta riippuen.

        https://yle.fi/uutiset/3-10030628

      • Lerps_Story
        UutistaLisää kirjoitti:

        Ohessa hieman lisää jota toki onneton Perskärpänen voi kommentoida Lahden tai lapin murteella lääkityksensä tasosta riippuen.

        https://yle.fi/uutiset/3-10030628

        Babu Babin lerppa taas aktiivisena.

      • erikoistaa

        Kummallinen juttu ja erittäin kummallinen tuomio.

    • raakapeli

      Kyllä tässä taisi käydä niin että marjayrittäjä taidettiin pelata kylmästi ulos ja 26 thaimaalaista teki ihan hyvän tilin.

      • SuomenMaineEsiin

        Tilin tekivät mikäli myös rahansa saavat.
        Taitanee valtionkonttori maksaa korvaukset ja periä niitä sitten tuomitulta.
        Olisi erittäin aiheellista, että Thailehdistö uutisoisi asian.

    • Kepulandian.kirous

      Oikein, että näille kepulaisille rikollisille edes joskus luetaan lakia. Tosin ei tämä kuulu Pattaya palstalle muuten kuin, että ne kepulaiset Pattiksella talvet pesivät.

    • KylymäTottuus

      Teollisuudelle olisi halvempaa, että Suhna poimii. Nyt lennätetään 100 koneellista Thaimaasta saakka, no Finski kelaa 40 miljoonan voitot, kaikki maksetaan marjasta tulevasta rahasta.

      Mitä tuo saastuttaakin ko nuita kuskataan Isanista bkk + Suonenjoki. Eikä niitä rusakoitakaan enää tänne riittää ko mökit on jo murrettu kolomasti.

      No joku Lespoolainen ylimielinen lentoemo ja äkkikiukku lentokäpitääni joutuu kortistoon. Menkööt poimimaan.

      Teollisesti poimimalla 3 h aamun 3 h iltap saa 1200 kg kuussa. Tuon ko myit 4e/kg pääset käpitäänin nettopalakoille.

      • MIB7

        Norjalainen lohi lähetetään Thaimaahan käsiteltäväksi ja sitten se rahdataan takaisin Norjaan josta sitä sitten lähetetään meillekin ja sitten me naatiskellaan sitä koo kaupan hyllystä.
        Siksi Norjan kuningasajatus on haalia maahanmuuttajia halpatyövoimaksi. Ei ole onnistunut, koska ne mistä on haalittu, eivät tykkää tehdä töitä. Varsinkaan vääräuskoisille.

    • SipiläKeulaanSoille

      Ainoat paikat, joissa UMn virkamiehet käyvät soilla, ovat Soi 3 ja Soi 6. Siellä poimivat huoranperseitä.

      Kemihaarassa ei poimi kukhan eli se olisikin hyvä rangaistus valtiojohdolle, Konnunsuolta Kemihaaraan poimimaan.

    • RotiaValtioon

      Hannonen toimii kuten luvat ovat edellyttäneet ja niinkuin alalla on tapana toimia.

      Virkamiesten toiminta , mahdolliset lahjukset ja koko alan tapa pitää laittaa tarkkaan syyniin.

      On perustuslain vastaista tuoda työluvattomia ORJA töihin Suomeen samaan aikaan kun maassa on suurtyöttömyys.

      Pääomapiirit toki haluaa toteuttaa Suomesta orjavaltion. Sipilä hännystelee ja Juhan sukulaiset kylpee kuin Roope Ankka.

    • Hulluuttasulaa

      Ensiksi näkyi viikset ja sitten tuli Rinne. Työvoima on valtiovallan suojeluksessa. Partalapsoset oikein erikoissuojeluksessa.

      • SyökääSärkeä

        Niin, tuo oli Harri Rinne, taiteilija. Antti R ei orjahommiin puutu, ei koske omaa vatsaa.

        Aiempi kirjoittaja on oikeassa Poliitikot Poimimaan!

    • Kunnonpalkkapoimijalle

      Eikö noita muita keisareita saa käräjille, Ber Ex voitti aikoinaan riistojuttunsa. Pitäisikö tuoda uudelleen leivättömälle pöydälle ?

    • RealistinenEhdotus

      Jos tuota 'tuontipimpsukkaa' pitää työmarkkinoille saada, otettakoon käyttöön Australian malli, jolla alle 30 voivat tulla maataloustöihin ja marjoja perseilemään.

      Päättyy keisareiden kukkoilut ja finskin saasteralli.

      • Hyvämaksaa

        Hyvännäköisten ei tarvitse töitä tehdä. Niistä tulee kotirouvia varakkaille miehille. Köyhemmät miehet joutuvat ottamaan niitä maatiaisia ja laittamaan ne töihin. Toin kerran Pattayalta kahdeksi vuodeksi Jyväskylään sellaisen tyylikkäästi tatuoidun, thaikuksi pitkän kaksvitosen seksiprinsessan, joka oli kaunis kuin Jasmiininkukka. Marketissa äijät seurailivat häntä pitkin kauppaa suu auki.
        Hän vaati ja sai prinsessan kohtelun. Ovet avasin hänelle ja vein syömään parhaisiin ravintoloihin. Kävimme kaikki Suomen nähtävyydet läpi Lapin hiihtolomineen.
        Konserteissa ja teattereissa myös. Ruotsin risteilyille otin kapteenin hytin, kun eihän prinsessaa voi rahvaan hyttiin sijoittaa.
        Olin niin kiinni tuossa upeassa neitokaisessa, että oma duunini kärsi ja minulta alkoi loppumaan rahat. Satatonnia taisi mennä niiden kahden vuoden aikana. Oli pakko alkaa keskittyä töihin. Etsittiin hänelle sydän murtuneena yhdessä uusi rikas mies. Autoin deitti-ilmoitusten teossa. Löytyi norjalainen vanhempi rahamies, jonka kanssa hän on käsittääkseni edelleen. Laittaa välillä viestiä edelleen että on ikävä ja Norjassa on tylsää ja mies on tylsä tossukka.
        Minulla on nyt suomalainen työtön kolmekymppinen yh, joka tyytyy tasaiseen arkeen. Olihan se kivaa niin kauan kuin se kesti elättää prinsessaa.

      • tietenkäänei

        Niin kai. Sossurahoilla ei hirveesti sviittejä vuokrailla. Sitä paitsi selvästi suomihoron kirjoitus. Pattisäijät ei käytä sanaa prinsessa tatuoifuista thaikkudaameista.

    • AmaliatYmMökkivarkaat

      Tuo aussimalli toisi tänne vain slaaveja varkaisiin. Mennään vanhalla linjalla, jää kontrolli slobohoroihin.

    • ei-soveltuva-malli

      Aussi-malliin kuuluu vain EU-maat ja 12 muuta maata, mm Singapore, jonka tavan kansalainen on aina miljönääri. Virolaisia ja suomalaisia siellä haastateltiin just Ylen uutisissa, muita sinne ei mene itseään vaivaamaan.

      • hyttynenHÖÖ

        Tuo on ammattihommaa, ei sovi kakaroille

      • nälkälaittaatöihin

        Kyllä alkaisi marjanpoiminta kiinnostaa suomalaisia laiskoja sohvaperunoita, kun tuet otettaisiin kerralla pois. Sitten valitellaan huonoa selkää. Huono selkä tulee siitä makaamisesta. Ihmistä ei ole luotu makaamaan päivät pitkät.
        Olen kokenut pakollisen marjanpoiminnan itse. Tosin en ole koskaan saanut mitään tukia. Lapsilisätkin pantiin aikoinaan lasten tileille. Olin pienyrittäjänä kun iso asiakas ei maksanutkaan laskujaan. Kuukauden olin täysin peeaa. Keräsin naapurin marja-aronia aidasta marjoja ja söin niitä veden kanssa. Oli pakko. Ylpeys esti lainaamasta rahaa keneltäkään. Mustikoita oli vähänlaisesti tuona vuonna.

    • BumbsteritMättähille

      Marjanpoiminta (luonnon) pitää istuttaa aktiivimalliin eli 18 h 3ssa kuukaudessa niin saa pitää tuet. Silloin alkaa Sika Amaliakin metsästämään ja tekemään kaatoja metässä.

      • KuinJänömetällä

        Älä unta nää, että Aseman Lapset (parta) alkaisivat poimia.

    • köyhätkyykkyynKOK

      Eipä tullu tuomiota, vaan pääsi veronmaksajat saat maksamaan, meni Sippilän Kukkarosta

    • kaivathangenalta

      Lerppa, työllistä itse itsesi, ala poimimaan käpyjä

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1699
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1664
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1576
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1368
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      453
      904
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      890
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      845
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      820
    Aihe