Kovasti ihmettelen, miksi nyt on levitetty sepeliä pyöräteille ainakin Lappilanmäellä. Ei ole ainakaan liukasta, Ei voi lapsiperheet vetää pulkkaa/kelkkaa, ei pääse potkukelkalla kulkemaan. No, eihän tämä minua koske, kunhan ihmettelen???
Miksi sepeliä pyöräteille nyt Lappilanmäelle?
7
117
Vastaukset
- TurhaHiekoittaaNyt
Tuota minäkin ihmettelen, kun on levitetty sepeliä myös muualle päin kaupunkia pyöräteille.
Minäkin otin toisen maastopyörän käyttöön, jossa on kesärenkaat, kun on niin hyvä ja pitävä tienpinta, eikä ole yhtään liukasta.
Toisessa pyörässä on nastarenkaat ja ajelin sillä, kun oli peilijääkelit ja hyvin pysyi pystyssä, vaikkei ollut hiekan muruakaan.
Jos pyörätien pinta on ajan kuluessa kovettunut liukaaksi, niin ei siihen muuta tarvitse, kuin ajaa kerran karkealla auralla, joka rikkoo kovan lumisen pinnan, niin hyvä on.
Ei tarvitse lumiselle pinnalle levittää sepeliä.
Eri asia olisi, jos olisi kaljama jää.
Tällaisella pakkaskelillä on aivan turha hiekoittaa, kun pito on mitä parhain.- ennakkoon
Kaupunki ennakoi, ens viikolla lupaa jo lauhtuvaa ja liukkaat kelit tulossa. Eipähän sitten pääse kukaan valittamaan ettei ole hiekotettu. En muuten omia lapsia kuljettaisi missään tieosuuksilla pulkassa, voi sitä pakokaasun määrää mitä lapset joutuu hengittämään istuessaan pulkassa!
- Saapasheka
Hölmöläisten touhua koko hiekotus.Talvikengät ja varustus kelien mukaan.Teinit kulkee nilkat paljaina kesätennareilla,ei ihme että on kusirakko tulehduksia ja paleltumia.
- KokkolanArvostelija
Eivätkös nämä teinit tiedä, kuinka typerän näköisiä ovat, kun -10 asteen pakkasella kävellään ja jopa pyöräillään pää paljaana.
Muuten on pukeuduttu älyttömän paksuun toppatakkiin ja turjustettu kaulaa myöten kaulahuivilla ym. mutta päätä ei ole suojattu millään tavoin, eikä nilkkoja.
On saatettu laittaa naurettavan näköiset karvaiset korvustimet korvia suojaamaan, mutta päätä ei ole suojattu kylmältä millään tavoin.
Näytätte todella naurettavilta tuolla tavalla pukeutuneena, kun naama valkoisena vaellatte.
Älkää sitten ihmetelkö, kun pää tulee kipeäksi ja niskakipuja. Vanhempina nuoruuden typeryydet kostautuvat omassa terveydessä, kuten tuo pään suojaamattomuus.
Pään kautta haihtuu 90% kehon lämmöstä ja joten pään suojaaminen on erittäin tärkää.
Ne, jotka ovat suojanneet päänsä kylmältä ja muutenkin pukeutuneet sään edellyttämällä tavalla lämpimästi, näyttävät paljon paremmilta ja ovat terveemmän näköisiä, eikä naama ole valkoinen kylmyydestä, kuten päät paljaina liikkuvilla.
Kuvitteletteko olevanne muodikkaita, on paljon muodikkaampaa kulkea pää suojattuna kylmältä.
Sitten sisälle tullessa valitatte hytisten, että kyllä on kylmä ilma.
Ei ole kylmä, kun pukeutuu oikein ja suojaa pään. - TosirealistiKokkolan
On tämä merkillistä valitusta. Jos ei hiekoiteta, niin voi mitä narinaa. Kun hiekoitetaan niin sitten vasta narina alkaa. Yrittäkää nyt elämäänne kyllästyneet päättää - ollako vai eikö olla - vedättekö itsenne hirteen, vai ei, hah hah, haaa!!!...
"KokkolanArvostelija" on täysin oikeassa. Nuoriso palelluttaa (vähäisenkin) aivokuorensa, juuri silloin kun aikuisuus ja viisaus ovat vasta "nupullaan". (nupissa)... - Zevippo
Työkoneitten edestä aura pois ja harja tilalle. Lumi ja etenkin sohjo kannattaa harjata pois. Pyörätiet, kadut pysyvät kuivana. Ennen tämä toimi oikein hyvin, niin miksei nytkin? Ei hiekkaa tai katkenneita luita. Kupungille ja taloyhtiöille tulee säästöä. Hyvät asukkaat vaatikaa yhdessä toimenoiteitä. Jos ette usko, niin testatkaa kyseinen menetelmä. KIITOS
- narinaariittää
Nyt taidetaan joutua auraamaan kun lunta tulee hiljalleen koko päivän siinä sitten menee toissa päivän hiekotukset pois. Hyvä oli kyllä lenkillä käydå kun oli hiekotus vaikkei jäiset olleet kulkuväylät! Ja torstaina kun lauhtuu on hiekotettava... liukkautta ei tarvita. Tässä nähdään miten hankala on ennustaa talvi-aikaan kelejä. Aina joka tapauksessa riittää narisijoita!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081672Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai981597Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961507Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541396Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48895Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii427861Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290827Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815