Teidän murunne ei ole täällä

Yöperhoinen

Tiedättekö on ihan hullua kuvitella, että ihastuksenne a) tietää teidän olemassaolostanne. b) olisi kiinnostunut takaisin. c) olisi täällä. d) tunnistaisi teidät.

Itsekin olen viettänyt täällä aikaa vuosia ja luullut, että eräs vanhempi mussukkamies olisi ollut täällä ja olen vastaillut ja kirjoitellut kaikille. Pistänyt söpöjä kuvia ja kuunnellut toisten musiikkia ottaen monta biisiä itselleni. No muruni ei ole ollut täällä, mutta jonkun kanssa olen keskustellut ja olisi kiva tietää keiden kaikkien kanssa, koska ihan hyvää keskustelua se on ollut ja toisaalta emotionaalisesti tärkeää aikanaan, kun koki kirjoittelevansa oman murusensa kanssa. Jääräpäiksi hän sanoi meitä aikanaan, ja ehkäpä olimmekin.
2015 jälkeen aloin hokaamaan, ettei mun kultani ole täällä ja sen jälkeen kirjoitellut vähemmän hänelle. Sitä ennen oli parin vuoden tauko, kun en oikein päässyt koneelle. Mutta muutoin kirjoitellut vuodesta 2006 lähtien ehkä täällä. Jos joku on ollut täällä saman aikaa ja kirjoitellut jonkun kanssa niin se voi olla minä. Ja olisin kiinnostunut tutustumaan johonkin, jonka kanssa olen niin paljon viestinyt, vaikkei hän ihastukseni olekaan.

1

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Knainen

      Niiin.. siis tämähän ei oledeittisivusto. siinä mennee palstalainen heti metiköön jos tätä sellaisena pitää. Rationaalinen järki-ihminen ei voi pitää anonyymejä kirjoittajia täynnä olevaa palstaa seurustelukumppanin etsimiseen tarkoitettuna paikkana eikä etsiskellä täältä pikseleiden maailmasta kumppania itselleen.

      Paljon enemmän järjissään minä pidän ihmistä joka etsii sellaista seuraa sieltä missä ollaan nimillä ja omilla profiileilla etsimissä seuraa tai sitten livessä ihan henkilökohtaisiin puhelinnumeroihin, sometileihin kohdistaen asiansa.

      Tämmöinen keskustelupaikka on tarkoitettu yleiseen keskusteluun nimettömien kanssa aiheaelueesta jonka alla olemme,

      Täällä vain hullu alkaa paria etsimään sukupuolisuhteilleen ja rakkaussuhteillee

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe