Bistro Holvi

Kuulin että tulee tämmöinen uusi ravintola Vileen paikalle. Googlesta aloin sitten katselemaan että koska tuo aukee. Kotisivujensa mukaan

HOLVI Bistro EST. 2018
AVATAAN 20.1.
KLO 12

Elikkä tänään puolilta päivin avattaisiin. Se vaan pikkuisen ihmetyttää kun siihen hakutulosten viereen tuli googlen tietolaatikko jossa lukee

Bistro Holvi Sivusto Ajo-ohjeet
4,7
35 Google-arvostelua

Kovin on paljon arvostelijoita vaikka paikka aukeaa ensimmäistä kertaa 11 tunnin kuluttua. Sen olen tiennyt että TripAdvisorin arvosteluissa on paljon feikkejä mutta taitaa googlella olla sama juttu. Ja niinhän se oli siinä 50 parhaan ravintolan listassa että joku ravintola oli avattu marraskuussa, äänestys päättyi joulukuussa, ja silti oli sijoittunut hyvin.

Mutta täytyy tuota käydä kumminkin kokeilemassa. Vilee oli melko kovatasoinen, toivotaan että tämä on samaa sarjaa.
71735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Googlen arvostelut ovat Bistro Vileen. Google on vain korjannut samaan osoitteeseen avautuvan ravintolan nimen, mutta jättänyt kaikki vanhat kuvat ja arvostelut näkyviin.

Äänestä

Todella hyvät ruuat on ainakin lounasaikaan. A la Carte listaa en ole vielä kokeillut, mutta lounasta voin kyllä suositella. Hinta-laatu -suhde yllätti positiivisesti!

Äänestä

Kävin tänään 19.2.2018, syömässä ja olimme pettyneitä Holviin. Lohokroketit olivat niin kovia että kirves olisi ollut hyvä väline. Samoin muikut päällimmäiset kovia, muusi oli tapettiliisteriä, en saanut kauhasta irti. Tytöt epäkohteliaita ja erittäin ahdasta. En mene uudestaan

Äänestä

Pihvikin oli aivan shittiä ei enää holviin. Kaukana Ilkan holvista

Äänestä

Valitettavasti ei tuu onnistumaan

Äänestä

Kyllä miulla on paljon myönteisempi kuva ruokailustani Holvissa.

Äänestä

On muuten yksi parhaista Mikkelin ravintoloista. Erinomaiset sapuskat ja suosiosta kertoo se, että paikka on yleensä aika täysi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vileefani kirjoitti:

Kuulin että tulee tämmöinen uusi ravintola Vileen paikalle. Googlesta aloin sitten katselemaan että koska tuo aukee. Kotisivujensa mukaan

HOLVI Bistro EST. 2018
AVATAAN 20.1.
KLO 12

Elikkä tänään puolilta päivin avattaisiin. Se vaan pikkuisen ihmetyttää kun siihen hakutulosten viereen tuli googlen tietolaatikko jossa lukee

Bistro Holvi Sivusto Ajo-ohjeet
4,7
35 Google-arvostelua

Kovin on paljon arvostelijoita vaikka paikka aukeaa ensimmäistä kertaa 11 tunnin kuluttua. Sen olen tiennyt että TripAdvisorin arvosteluissa on paljon feikkejä mutta taitaa googlella olla sama juttu. Ja niinhän se oli siinä 50 parhaan ravintolan listassa että joku ravintola oli avattu marraskuussa, äänestys päättyi joulukuussa, ja silti oli sijoittunut hyvin.

Mutta täytyy tuota käydä kumminkin kokeilemassa. Vilee oli melko kovatasoinen, toivotaan että tämä on samaa sarjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu