Ikävä onni

Oottekstelöytänytjo

Joskus kun katselee kaupungilla rakastuneita pareja missä tahansa niin ajattelee mielessään sitä että,tuo nainen/mies on löytänyt itselleen kumppanin sellaisen ihanan ja sopivan. Ajattelee että siinäpä on käynyt tuuri,minulla sellaista tuuria ei ole. En tiedä sellaista miestä joka olisi minulle sopiva ja kyse ei ole todellakaan siitä että ajattelisin olevani jotenkin kaiken yläpuolella tai alapuolella vaan yksinkertaisesti kyse on vain puhtaasta tuurittomuudesta. Kun kuitenkin halut ja toiveet pitäisi käydä jotenkuten yksiin.

4

361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alitajuista

      Sopiviaon liikaakin mutta se jota rakastan on juuri se epäsopiva. Se jonka kanssa mikään ei toimi.

      Miksi se onkin niin että ympärillä muiden kanssa sujuu loistavasti mutta juuri hänen kanssa aivan mahdotonta. Rakastunko tahallaan sellaisiin jotta ei tarvitse olla suhteessa ?

      • Oottekselöytäneetjo

        Mä en tiedä vaikea sanoa. Ehkä sellainen joka on mahdotonta niin siitä on vain jollain tapaa päästettävä irti jotta voi rakentaa jotakin uutta eikä jäädä jumittamaan.


    • rakkaanlöytänyt

      Tuollaiset ihmiset voivat olla vain niille pareille katkeria. ITse olen kokenut kun mieheni kanssa jota rakastan paljon, niin on näitä katkeria vanhoja poikia tai vanhoja piikoja jotka eivät kestä meidän onnea. Toivottavasti sinä et heille onnellisille kosta sitä mitä et koskaan ole saanut kokea. On elämän rikkaus kun on rakkaan löytänyt vierelle. Häntä rakastan ylikaiken hänen kanssa vanhenen ja olen onnellinen. Katkera mies joka on katkera onnellisille pareille ei koskaan voi löytää naista. Koska naiset karttavat katkeroitunutta miestä

      • Oottekstelöytänytjo

        Niin sulle jollekkin tuli sitten ensimmäiseksi mieleen katkeruus tästä aloituksesta? Asia harvinaisen selvä. Itse en kyllä viettäisi sekuntiakaan tälläisellä palstalla jos mulla olisi joku ihminen jota rakastaisin,mutta olen siinä ihan samaa mieltä rakkaus on rikkaus jos sellaisen löytää. Katkerista miehistä en tiedä mutta aina voi kehittyä elämässään ja koettaa päästä siitä katkeruudesta eroon jos se haittaa elämää. Itse en ole millään tavoin katkera mistään,miksi olisin. Kiva et olet kuitenkin löytänyt sen rakkautesi ja toivon teille elämän kestävää sellaista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      179
      13494
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4920
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2843
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1783
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1515
    Aihe