Jälleen on tulossa suuri.

kusetuskos

1. Ilmastonmuutos näkyy jo teiden pinnassa – päästöjä on alennettava
Suomen on vähennettävä päästöjään 39 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Näin suomalaiset poliitikot linjasivat, kun he hyväksyivät EU:n antamat päästövähennystavoitteet.

Muun muassa Autoliitto on kritisoinut suomalaisia päättäjiä siitä, että he hyväksyivät vähennystavoitteet liian helposti. Liiton mukaan päästövähennyksiä valmistelleet viranomaiset ja poliitikot eivät olleet päästöasioista perillä, mistä syystä tavoitteiden saavuttaminen tulee olemaan hyvin vaikeaa. Esimerkiksi Puola ja Kroatia saivat vähennystarpeeksi vain seitsemän prosenttia.

Wihlman uskoo, että Suomi saavuttaa tavoitteensa.

”Päästövähennystavoitteet ovat kovat. Meidän on pakko miettiä keinoja, joilla korvaamme liikkumistamme. Vanha autokantamme ei muutu hetkessä sähköautoiksi. Siksi on oltava vaihtoehtoja. Suomessa on esimerkiksi kehitetty vaihtoehtoisia polttoaineita, kuten biopolttoaineita”, hän sanoo.

”Liikkuminen ei tule vähenemään, mutta ympäristökuormitus on saatava järkevämmäksi. Autoteollisuus voisi tehdä isompiakin loikkia, mutta ne eivät välttämättä ole teollisuuden intresseissä.”

Wihlmanin mukaan viranomainen pyrkii nyt pysymään teknologianeutraalina. Se tarkoittaa sitä, että koska tulevaisuus on vielä epävarma, ei kannata hirttäytyä pelkästään sähköautoihin tai biopolttoaineisiin tulevaisuuden ratkaisuna.

Varmaa on vain se, että ilmasto muuttuu ja päästöjä olisi alennettava, Wihlman sanoo.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Suomen teillä jo nyt.

”Teiden kunnossapidon suhteen ei ole koskaan ollut tällaista tilannetta. Ei ole kunnolla kesäsää, eikä talvisää. Se tekee teiden kunnossapidossa aiempaa haastavampaa.”

2. Robotit ajavat pian autojamme – tieverkon on muututtava
Kun autot tulevat älykkäämmiksi ja oppivat ajamaan teknologian avulla ilman kuljettajaa, myös teiden on tultava älykkäämmiksi.

”Autoliikenteen automatisaatio etenee nyt kovaa kyytiä. Älyliikenne vaatii älytietä, mutta emme vielä tiedä, miten paljon tieinfrastruktuurimme tarvitsee älyä”, Wihlman sanoo.

Älytie tarkoittaa sitä, että tiehen upotetaan teknologiaa niin, että autot ja tie voivat vaihtaa dataa keskenään. Tämä voi liittyä esimerkiksi autojen paikannukseen tai ruuhkien hallintaan. Liikennevirasto testaa älytiekonseptia juuri nyt Lapin Muoniossa, jossa robottiautojen testit ovat jo käynnissä.

”Liikenteen automatisointiin on monenlaisia ratkaisuja. Rapautuva tieverkkomme kaipaa päivityksiä, mutta voi olla, että tulevaisuuden autot ovat niin kehittyneitä, että selviämme pienemmilläkin päivityksillä tieverkon suhteen.”

Siitä päästäänkin Liikenneviraston työn ytimeen: väylien kunnossapitoon ja kehittämiseen. Se vaatii paljon rahaa.

Noin 2,2 miljardin euron budjetilla toimivan jättiviraston tehtävät on määritelty Suomen laissa. Niihin kuuluu muun muassa tie-, rata- ja vesiväyläverkoston ylläpito ja kehittäminen. Työntekijöitä virastossa on noin 650. Erilaisten hankkeiden kautta se työllistää jopa 12 000 ihmistä.

Wihlman haluaa pääjohtajana lopettaa ainaisen valituksen siitä, että budjetti ei riitä teiden kunnossapitoon. Hän haluaa, että tulevaisuudessa Liikennevirasto saa rahaa myös muualta kuin valtion kirstusta.

”Kaikkien yhteiskunnan sektorien on mietittävä uusia rahoituskeinoja. Jatkuvan ruikutuksen sijaan meidän tulee itsekin miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tämä on iso liikennepoliittinen kysymys, joka myös poliitikoiden on ratkaistava.”

Wihlman ei halua vielä ottaa tarkemmin kantaa siihen, miten Liikennevirasto voisi itse tuottaa rahaa. Mahdollisuuksia löytyisi hänen mukaansa esimerkiksi liikenteen uudenlaisista palveluista.

3. Liikenne tuottaa hurjat määrät dataa – miten sitä voisi hyödyntää?
Vuosi sitten Suomessa käynnistyi keskustelu autoilijoiden tiemaksuista.

Esillä oli muun muassa autoihin asennettava musta laatikko, joka keräisi tietoja kaikkien autojen sijainnista, nopeuksista ja ajotavoista. Näiden tietojen perusteella autoilijat maksaisivat tiemaksuja, joilla rahoitettaisiin muun muassa teiden kunnossapitoa.

Vilkkaan julkisen keskustelun jälkeen liikenne- ja viestintäministeriö keskeytti tiemaksuihin liittyneen liikenneverkkoyhtiön valmistelun.
Wihlman hieman ihmettelee tiemaksuista noussutta keskustelua.
”Tietenkin tällainen isoveli valvoo -asiaksi tulkittava hanke herättää vastareak­tion, vaikka se ei tunnu laajasti huolettavan muissa asioissa”, hän sanoo viitaten esimerkiksi asiakkaidensa liikkeitä jatkuvasti seuraaviin teknologiayhtiöihin.

”Liikenne on toki herkkä asia, eikä kukaan halua, että liikenteen maksut lisääntyvät. Mutta aika moni hyväksyy palveluiden kehittämisen. Jos saisi lisää palveluita, voisi kynnys vaikkapa paikkatietojen antamiseen madaltua. Tietoja voisi käyttää esimerkiksi niin, että tietynlainen liikennekäyttäytyminen alentaisi vakuutusmaksuja”, Wihlman sanoo.

Suuri kusetus, ei ilmastonmuutos pilaa tiestöä vaan jatkuva suolaus, ja oi kun sitä suolaa on kylvetty nyt lähes 3 vuorossa jottei se tienpinta ainakaan pääse kuivumaan.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muutaman vuoden päästä kaikki autot muuttuvat hokkuspokkus itsestään ajaviksi ja kaikilla on varaa ostaa uusia hienoja itsestään ajavia autoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1699
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1664
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1576
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1368
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      453
      904
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      890
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      845
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      820
    Aihe