Miksi 8 miljardilla saadaan 100 miljoonan korjausvelka vuodessa?
Auton verotus
1
<50
Vastaukset
- byrner
Yleisradion tapaus on vielä mielenkiintoisempi. Kyse on heinäkuussa 2015 julkaistusta uutta liikenneministeriä käsittelevästä jutusta otsikolla ”Henkilökuva: Rautarouva – miten Anne Berner kipusi Suomi Oy:n huipulle”.
Rigatelli muistelee Ylelle oman kokemuksensa olleen raju prosessi, jossa Berner tuli lankoja pitkin useita kertoja. Ministeri halusi estää jutun, tai ainakin vähintään poistaa siitä osia. Rigatelli oli lopulta ohjannut yhteydenotot Yle Uutisten yhteiskuntatoimituksen esimiehelle Riikka Venäläiselle.
– Kyllähän hän oli useaan otteeseen yhteydessä. Keskiyön aikaan käytiin aika kiivasta keskustelua. Keskustelimme muun muassa journalismin pelisäännöistä. Faktat olivat kuitenkin kohdallaan ja juttu julkaistiin. Mitään ei poistettu, Venäläinen vahvistaa Ylelle jälkeenpäin.
Venäläinen arvelee julkisuuden olleen uutta silloin vasta kuukauden ministerinä toimineelle Bernerille. Mutta ikävimmän kuvan antoi Bernerin vihjaus, että he ovat ”Ylen asioissa varmasti yhteydessä vastakin”.
Mikä Berneriä erityisesti hermostutti? Jutun kohta koski keskustan listoilta eduskuntaan valitun Bernerin pettämää ehdokassopimusta kokoomuksen kanssa.
Sopimukset on tehty rikottaviksi
Siirtyminen politiikkaan oli Anne Bernerille vain amerikkalaistyylinen bisnesliike, kuten Päivän Lehti on kirjoittanut tässä. Hän aikoo palata eduskunnasta takaisin yritysmaailmaan, kun neljä vuotta on kulunut.
Siihen mennessä Berner on luonut arvokkaita suhteita, joita hän tarvitsee menestyäkseen urallaan perheyritys Vallila Interiorin ja muiden yritysten omistajana entistä mittavammin.
Kokoomuksen vaalirahoittajana tunnettu Nato-kannattaja Anne Berner allekirjoitti syyskuun 19. päivä 2014 eduskuntavaalien ehdokassopimuksen kokoomuksen kanssa. Se piti julkistaa vasta, kun Sveitsin kansalainen Berner saisi myös Suomen kansalaisuuden.
Tästä ei tullut taivaassa sovittua liittoa, Anne Berner rikkoi Kokoomuksen kanssa tehdyn sopimuksen, koska Alexander Stubb ei luvannut tarpeeksi merkittävää roolia.
Tästä ei tullut taivaassa solmittua liittoa, Anne Berner rikkoi kokoomuksen kanssa tehdyn sopimuksen, koska Alexander Stubb ei luvannut tarpeeksi merkittävää roolia. (Kuva AOP)
Kun kaksoiskansalaisuus myönnettiin tammikuussa 2015, Berner julkistikin ehdokkuuteensa – keskustan listoilla. Selitykset asiassa vaihtuivat kuin muotivärit kuoseissa, lopulta Berner myönsi käyneensä pitkiä keskusteluja Juha Sipilän kanssa jo pitkään.
Kaksilla korteilla pelannut Berner oli saanut Sipilältä paremmat takuut merkittävästä asemasta tulevissa suunnitelmissa kuin Alexander Stubbilta, eikä kokoomus lähtenyt riitelemään vankassa nosteessa olleen tulevan hallituskumppaninsa kanssa.
Kritiikki vaimennetaan huutamalla
Keskustapuolueelle on tehnyt jo vuosia kipeää löytää menestyviä, kaupunkilaisiin vetoavia naisia puolueen johtotehtäviin. Maaseudun Tulevaisuuden politiikan ja talouden toimittaja Jukka Koivula on analysoinut Bernerin ongelmallista suhdetta perinteiseen keskustalaiseen politiikkaan:
”Eduskuntaryhmä on ollut monesti pinteessä kaukana perinteisestä keskustalaisuudesta olevan ministerinsä kanssa. Hän herättää kovaotteisuudellaan pelkoa, keskustalähteistä kerrotaan. Berner vaimentaa kritiikin vaikka huutamalla ja hänellä on Sipilän vankkumaton tuki.”
Maaseudun Tulevaisuus on – jos nyt ei keskustalainen – ainakin puolueen maalaisserkku. Mutta kipeää ovat tehneet mediasuhteet myös pääministerille itselleen. Muistellaan vielä vain Veikkauksen nimityksistä syntynyttä Hjallisgatea, jota selittelemällä mentiin kerta kerralta syvempään suohon, kuten voit lukea tästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455020Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481159- 131073
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10106981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76959Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27723