Onko teillä ikinä kuolemanpelkoa

Kuolenko mä, vai en. Kuolema voi joskus olla jopa helpotus. Tietty rauhallinen poistuma.

Vituttaisi ainakin syntyä uudelleen tähän maailmaan jossa vapaus otetaan pois jo peruskoulussa.

Ei ole mitään perusteltua syytä epäillä, etteikö yksilön olemassaolo loppuisi kuolemaan.

Kun kuolet, niin se oli sitten siinä. Kannattaa ajatella, mitä tekee sen ajan, minkä tekee.

Ei ollut pelkoa, sillä oli liki kolme viikkoa taju pois keuhkokuumeessa.
No ei mitään palkoa, sillä olen nähnyt paljon elämäni aikana, kuolevia, ja sitä rauhallisuutta kun ovat nukkuneet pois.
Mieheni vieressä se kaikki konkretisoitui täysin, se rauha minkä Hän sai järkyttävien tuskien jälkeen, se sai ajatukseni muuttumaan, rauhasta ja siitä mikä helpotus kuolema voi olla.

Ei pelota kuolema. Se pelottaa joskus tai käy mielessä, jos täytyy olla vuositolkulla jossain vuodeosastolla vihanneksena, niin että järki pelaa, mutta kroppa ei.
Uskon kuoleman jälkeiseen elämään ja Jumalaan.

On. Minulle on jäänyt tiettyjä pelkotiloja mun itsemurhayrityksistäni.
Otin lääkkeitä joskus yli kymmenen vuotta sitten lääkkeitä useampia kertoja ja yksikseni sitten myrkytyksen kourissa olin. Joskus koko myrkytyksen kävin läpi yksin. Se kesti 3-6 päivään ja meni ohi ja joskus olin 8-26 h sen myrkytyksen kourissa ennen kuin joku havaitsi että nyt ei ole tyttö ihan tavallisesti enää kipeänä vaan tää tyttöhän tekee kuolemaa.

Ne olivat kuitenkin pitkiä tunteja odotella että sellainen 30-200 pilleriä sulaa vatsaan ja alkaa imeytymään verenkiertoon ja vaikuttamaan elintoimintoja haittaavasti.

kaiken muun moskan vielä kestin mutta keskushermostoon ja aivoihin jollain tavalla vaikuttavat lääkkeet joita otin olivat kaikkein pelottavimpia. Aivojen toiminnan häiriöt joita kävin läpi vielä tajuissani ollen olivat elättömän pelottavia.

Esim. minulta hävi välillä näkökyky. Koskettelin silmiäni ja tajusin että ne ovat auki mutta en näe. Näkö hävisi ja palautui ja hämärtyi uudelleen ja palautui. Samaan aikaan kun näköaistissa oli ongelmia, hengityksen säätelyjärjestelmässäkin alkoi olemaan häiriöitä, Haukoin henkeä, koska hengitykseni kulki katkonaisesti ja pitkin tauoin. Muistan että tuntui niiden taukojen aikana että tukehdun jossen kohta saa vedettyä keuhkoihini lisää happea.

Yritin nousta ylös ja silloin tajusin että myöskin tasapainoaistissani on häikkää. Kaaduin suorilta jaloilta kuin puu tönkkönä takaisin sänkyyn. Hapuilin puhelimeni käteeni ja puhelimeeni oli tullut viestiä ja silloin ymmärsin että en osaa enää tulkita kirjaimia. Jokin osa aivoistani joka muodostaa kirjaimista lauseita ja ymmärtää niiden kirjain janojen merkityksen on nyt häiriötilassa myöskin.

Yritin uudelleen nousta ylös ja kun kahdella jalalla en pystynyt kulkemaan, konttasin kuin vauva lattialla kohti eteistä. Muistan katselleeni seiniä ja koko kuva minkä silmieni edessä näin oli omituinen. Ihan kuin silmäni eivät osaisi tulita näkemäänsä oikein. Tuntui kuin lattia olisi katto ja kattolattia. Kuin näkisin näkymän ylösalaisin.

Hallusinoin myöskin eli minulla oli aistiharhoja ja välillä huone oli terästetyn kirkas ja välillä täysin hämärä..


Näiden kokemusten jälkeen... olen aika säikky tiettyjen lääkkeiden käyttäjänä. Pelästyilen tavallisten lääkeannostusten sivuoireita, jos ne muistuttavat jotenkin kokemieni myrkytysten oireita.

Osaa lääkkeistä käytän huolimattomasti koska sitä kyseistä lääkettä olen saattanut kerralla syödä 30 kpl ja tiedän ettei yhden pillerin annostuksen ylitykseen siitä lääkkeestö kuole.

Mutta tuntemattomampia lääkkeitä tai itselleni liiankin tuttuja vaaralliseksi koettuja lääkkeitä käyttäessä olen säikky ja pelästyilen oikeasti niin jopa että pelkään kuolevani

Entä jos täytyy olla jossakin vuodeosastolla vihanneksena, niin että järki ei pelaa ja ei paljon kroppakaan. Aika ajoin tässä matkan varrella mietin kuolemaa, ja siksi sanonkin kanssakulkijalle, aina kun on aihetta, että välitän hänestä, koska saattaa käydä niin, että huomenna se on jo myöhäistä. Niin kauniisti kuin joku runoilja onkin kirjoittanut:

"Poimios kukkia kaunihin maan,
kiitä Luoja ne sulle antaa,
toivoen, että ne jaksat kantaa,
niidenkin luo,
joille elämä tuo,
vain tuskanpiikejä helmassaan,
kukat pienetkin tarvitaan."

Ei kaikki kuolemaan nuku sanotaan Raamatussa.
Sielu erkanee ruumiista kuoleman hetkellä ja muuttaa pois toiseen ulottuvuuteen. Sielu - henki - elämä sinussa joka jättää ruumiin, vain kuori jää tänne ja maatuu maaksi. Sielu jatkaa ikuisuudessa ilman ruumiin vaivoja ja kipua.

Joka päivä mietin kuolemaa. Se on niin selkeä fakta.