TE toimistoissa on virkailijoita todella vähän. Ylen tekemän selvitys (tammikuu 2018) kertoo seuraavaa. Esimerkiksi Oulun TE-toimistossa asiakkaita voi olla jopa 600–1 000, Lapissa sama luku on 600–700. Muun muassa Keski-Suomen TE-toimistossa asiakkaita on noin 200–400 virkailijaa kohden, Kainuussa puolestaan 200 per virkailija. Vähän kuitenkin keskustellaan miten TE virkailija kykenee hanskaamaan alueensa yrityskenttää. Voisi kuvitella että TE virkailijat tuntevat puutteellisesti alueensa yrityksiä ja yritysten käytännön työvoimatarpeita. Heillä ei ole siihen mahdollisuutta. Miten silloin voi palvella työttömiä työnhakijoita. Vastaus: Ei mitenkään. Kukaan järkevä ihminen ei hakeudu TE toimiston virkailijaksi. Työn tekemisen edellytyksiä ei TE virkailijalla ole. Sellainen organisointi että yhdet TE virkailijat kontaktoivat vain yrityksiä ja toiset virkailijat vain työttömiä on absurdi. Toki kunnilla on nykyään omat palvelut työttömille työnhakijoille. MItä se sitten käytännössä tarkoittaakin.
TE virkailijan yrityskentän osaaminen on heikkoa
6
90
Vastaukset
- vanha-ja-viisas
Minä annan teille kaikille ilmaisen vinkin, älkää missään nimessä luulko, että TE-virkailijat ovat ammattilaisia. Ei he ovat varsinkin viimeaikoina olleet ennen virkaansa työttömiä. Eikä heillä ole mitään erityisosaamista. Olkaakin tarkkoina, etteivät nämä "asiantuntijat" pääse sotkemaan asioitanne. Tuo on tärkein sääntö joka tulee muistaa työkkärissä asioidessa. Ja mitään vapaaehtoista ei kannatta lupautua tekemään ja kirjauttaa tietoihinsa.
- SUOMALAlSET
Työttömyyden parhaita asiantuntijoita ovat työttömät, joten mitä skeidaa sinä kirjoitat. Taidat olla kommunisti riidanhaastaja, trolli. Lietsot täällä eripuraa työttömiä aliarvioimalla.
- vanha-ja-viisas
Sun kannattaisi opetalla sisälukutaitoa ennen kuin ryhdyt komentoimaan.
- Työtön_olen_minäkin
Ei työtön voi neuvoa toista työllistymisessä jos ei itse ensin työllisty. Työtön on kuten sanotkin työttömyyden paras asiantuntija ja expertti. Siksi hän onkin työtön.
- dfbrthfthgdgdsg
Kolmen kuukauden jakso on noin 65 työpäivää. Jos yhdellä virkailijalla on 300 asiakasta. Se tekee 300/65 = n. 4,5 asiakas-soittoa päivässä.
Puhelu minulle kesti noin 10min. Eli soittokierros päivän asiakkaille kestää 4,5 x 10min = 45 min.
Onpas kovaa hommaa, tunti töitä päivässä ja palkka kahdeksalta.- Onko_sulla_referenssejä
Luultavasti TE virkailija tekee muutakin kuin soittaa työttömille kerran 3 kk:ssa. Taustatyötä. Firmoissa käyntejä. Mitä se sitten aina onkin. Moni työtön on tyytyväinen kun puhelut on lyhyitä. Pitkäaikaistyötön (ainakin jokin osa) haluaa olla hiljaa vaan piilossa kolossaan. Työnsaanti pelottaa. Ovat siipi maassa. Soiton tuleminen pelottaa. Joku toinen taas haluaa epätoivoisesti duunia. Silloin asiakkaan kanssa keskustellaan/tavataan useaan otteeseen että se haluttu duuni löytyisi. Tapaukset ovat yksilöllisiä. Jos TE virkailijalla on jopa 300 asiakasta, niin se on aivan liikaa. Homma on silloin vain raakaa ihmisten kortistointia, Miten silloin paneutua syvällisesti jokaisen asiakkaan yksilölliseen palveluun? Mission impossible ? Vaikeata silloin on parittaa työtöntä ja työnantajaa. Oikea deitti jää helposti tekemättä. En yhtään kadehdi pienipalkkaisen TE virkailijan työtä. Kaikki eivät sitä hommaa kestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820