Eriseurojen musta historia

E_Riseurainen

nurkkajussi

21.1.2018 14:29
Uusi
mm Kemissä vuonna 1972 erotettiin Rauhanyhdistyksestä viisi television omistavaa henkilöä.

Morjärveläisyys Pohjois-Ruotsissa erkaantui vuonna 1972 vanhoillislestadiolaisuudesta eriseuraksi Sigurd Johanssonin johdolla, koska he eivät hyväksyneet Suomen Rauhanyhdistysten kantaa television kotona pitämiseen, vaikka näillä morjärveläisillä itsellään ei ollutkaan televisiota. Mutta mm Luulajassa joitakin oli käsittääkseni erotettu siionista television omistamisen takia. Ruotsin morjärveläiset liittyivät Amerikan töröläläisyyden yhteyteen ja he ovat yhä kiinteässä kanssakäymisessä, yhteistyössä ja puhujavaihdossa.

Paavo Sillanpää piti viimeisen suviseurapuheensa juuri tuona samana vuonna 1972, vaikka hänen johtamansa eriseura Suomessa erkaantuikin vasta vuonna 1977. Hänen suviseurapuheensa vuonna 1972 sisälsi ihmeellistä kiihotusta veisuntyttäriä kohtaan, josta lienee johtunut ainakin osittain, että hän joutui epäilyksen alaiseksi. Sillanpään eriseura liittyi yhteistyöhön morjärveläisten, näppäläisten ja töröläläisten kanssa.

Vuonna 2017 erkaantui tölliläisyyden pieni eriseura Jaakko Töllin ja Joona Korteniemen johdolla. He ryhtyivät yleiskristillisiksi ja yhteistyöhön enimmäkseen Lähetyshiippakunnan, mutta myös eräiden muiden uskonsuuntien kanssa. Varsinaista itsenäistä omaa toimintaa heillä ei ole, ellei sellaiseksi lasketa Hulluinhuonelainen-blogia. Joona on kehunut käyneensä myös esikoislestadiolaisten seuroissa, joskin moitti niiden saarnoja teennäiseltä kuulostaviksi.

8

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joona_väit-

      tää - valehtelee? - blogissaan, että puolet kansasta seuraa hänen blogiaan ja että hän on onnistunut eksyttämään suuret määrät nuoria Jumalan valtakunnasta. Ehkä jotkut synnin pettämät ovat eksyneetkin niin kuin Joona itsekin,. Ja Jaakko. Ja Roosa. Tosiasia kuitenkin lienee, että Joonan eriseura on 19 henkilön suuruinen. Sen verran aktiivisia kirjoittajia on Joonan blogissa. Joskus harvoin siellä on käynyt Jumalan lapsiakin kirjoittamassa.

      Roosallakin on ajallinen elämä helpompaa eriseuraisena kun ei tarvitse kärsiä monista raskauksista ja synnytyksistä, sillä Hullujenhuoneen blogin aiemmista kirjoitusta poiketen nyt on hoksattu, että eriseuraiselle ei ehkäisykään ole mikään synti.

    • oiskotietoa

      sillanpääläiset samoja, joita sanottiin kososlaisiksi. perustivat aikanaan oman yhdistyksen. ketähän perustajia yhdistyksessä oli ja onkohan vielä jäseniä. en ole löytänyt asiasta tietoa.

      • Syväkurkkuinen

        Olisko samoja? Perustivat SVR:n (Suomen Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys).


      • Eivät_ne_ehkä
        Syväkurkkuinen kirjoitti:

        Olisko samoja? Perustivat SVR:n (Suomen Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys).

        samoja ole. Kososlaisuus on jotakin vanhempaa. Sillanpääläisyyttä esiintyi Porin seudulla joskus 1970- tai 1980-luvulla. Se oli uskosta luopuneen rovasti Paavo Sillanpään haihattelua.


      • harhailtuon
        Eivät_ne_ehkä kirjoitti:

        samoja ole. Kososlaisuus on jotakin vanhempaa. Sillanpääläisyyttä esiintyi Porin seudulla joskus 1970- tai 1980-luvulla. Se oli uskosta luopuneen rovasti Paavo Sillanpään haihattelua.

        70 luvulla puhuttiin kososlaisesta hengestä. tästä johtuen eriseuraan menneistä sanottiin, että meni kososlaisuuteen. samaa tarkoitetaan sillanpääläisyydellä, joka tulee sillanpää nimisestä saarnamiehestä. käsitykseni on, että ovat samoja, mutta varmaksi en uskalla sanoa, vaikka lapsuudesta ajat muistankin. sekavaa se oli.


      • purkkapussi

        Kososlaisuuden eriseura vaikutti Juhana Kososen johdolla 1930-luvulla (erityisesti 1932–1937) Viipurissa, jossa pitivät omia eriseuraisia iltakyliään sen lisäksi, että kävivät Jumalan lasten seuroissa.

        Mutta sillanpääläisyys vaikutti Suomessa mm Porin seudulla ja erkani vuonna 1977.

        Ainakin joissakin sillanpääläisissä oli samoja opillisia, asenteellisia ja käytännön uskonelämään liittyviä piirteitä, kuin oli Viipurin 1930-luvun kososlaisuudessa. Siksi 1970-luvulla sanottiin usein, että näillä sillanpääläisillä on "kososlainen henki". Tämän vuoksi sillanpääläisyyden eriseuraa saatettiin kutsua myös "kososlaiseksi eriseuraksi".

        On ollut myös pienempiä "kososlaisia eriseuroja". Esimerkiksi Vuonna 1962 kymmenkunta henkilöä erotettiin Helsingin Rauhanyhdistyksestä. Nämä henkilöt tunnustivat itse oma-aloitteisesti kannattavansa 1930-luvun Juhana Kososen oppeja. Oulun seudulla erosi kaksi pientä kososlaista eriseuraa vuonna 1964, joista toinen oli näppäläisyys.

        Monta muutakin tällaista ja vielä pienempääkin tokkaa liittyi näppäläisiin, kuten mm rimpiläiset Kainuusta. Monella paikkakunnalla erotettiin vanhoillislestadiolaisista paikallissiioneista 1960- ja 1970-luvuilla yksittäisiä henkilöitä tai pieniä ryhmiä, joita syytettiin kososlaisista opeista tai kososlaisesta hengestä. Näin isommaksi muodostunut näppäläisyys liittyi myöhemmin sillanpääläisiin ja töröläläisiin.

        Lisää tietoa näistä asioista löydät mm Wikipedian monista artikkeleista ja SRK:n Ari-Pekka Palolan historiateoksista (Kahden kuoren suojassa ja Evankeliumin työ laajenee), mutta muistathan suhtautua kaikkiin näissäkin lähteissä oleviin tietoihin sillä kriittisellä varauksella, että niissäkin saattaa olla myös tietovirheitä.


    • Musta_on

      eriseurojen historia. Ja tehoton eriseurojen vaikutus. Eino Kimpimäki
      sanoikin 1960-luvulla, että "hyttysen ininää".

      • ainaheikommanpuolella

        Peruslestadiolainen on hiljainen, pelokas, nöyrä ja kuuliainen, ainakin sellaisia olivat ennen ja kaikki kunnia heidän elämälleen ja uskolleen.
        Sitten on nämä kimpimäet, lepistöt ym. jotka olisivat sopineet paremmin natsiupseerin rooliin pieksämään juutalaisia niin ei olisi tarvinut käydä oman väen kimppuun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe