Kalasto 300l akvaan

dopaaa

Meille olisi piakkoin tosiaan tulossa n. 300l akvaario mitoilla 120cmx50cmx50cm. Ollaan (poikaystävän kanssa) uusia akvaarioharrastajia, minä ihan kokonaan, mutta hän on kasvanut akvaarion parissa kuitenkaan sitä hoitamatta. Tämä akvaario on meille tulossa hänen perheeltään, sillä heillä ei riitä aika akvaarion hyvään hoitoon ja me poikaystäväni kanssa ollaan molemmat kiinnostuneita akvaarioista ja yritettiin tuossa juuri keksiä yhteistä uutta harrastusta meille ja tässä nyt olisi!

Suodattimesta ei ole tietoa, koska siihen on juuri tulossa uusi. Lämmitin löytyy sun muut härpäkkeet. Jos olen nyt lukenut ja opiskellut oikein niin kypsytystä ei tarvita, koska akvaario tulee meille suoraan käytöstä ja mm. suodatin pysyy vedessä ja käytössä koko tämän vaihdon ajan (tilapäis''akvassa'' nykyisille kaloille). Pohjalle meille tulee hienoa hiekkaa, koristeeksi kiveä ja juurakoita sun muita piilopaikkoja sekä suht runsaasti kasvistoa. Kasvistosta ei ole vielä hirveästi hajua, saa vinkata hyviä, kauniita ja suht helppoja kasveja!

Lämpötilaksi olen miettinyt n. 25-26 astetta, vesi on täällä meillä keskikovan paikkeilla ja pH n. 7-8 väliä.

Akvaarion mukana tulee tuntematon määrä luultavasti tätä maatiais- eli täpläpartamonnia? Arviolta ehkä 6-8kpl, kaikki suht pienikokoisiksi jääneitä. Sekä jotain toista tuntematonta kalaa, keskikokoista arviolta 6-8kpl. En onnistunut tunnistamaan kun itse yritin :D Saattaa olla jotain ahventa.

Olen itse tehnyt jo jotain suunnitelmaa, joka menisi jotenkin näin

ALAOSAAN
kirsikkasukarapuja ? kpl
näitä akvan mukana tulevia monneja, niille voisi ottaa muutaman kaverin lisää
jotain monnisia tai piikkisilmää ? kpl

KESKIOSAAN
kardinaalitetraparvi ? kpl (tai muu pienemmän kalan parvi)
rubiinitetraparvi ? kpl (tai muu pienemmän kalan parvi)
helmirihmakala uros + 2-3 naarasta (tai muu kaunis haaremi)
sinikirjoahvenpariskunta (tai muu isompi, kaunis kalapariskunta)
akvan mukana tulevat kalat n. 6-8kpl

YLÄOSAAN
kääpiötapparakala 10? kpl
tai jokin muu yläosassa viihtyvä laji?

Muutamia mietteitä on näistä omista suunnitelmistani, mm. piikkisilmän viihtyvyys näissä meidän tulevissa oloissa. Ne kiinnostaisi minua paljon. En myöskään osaa arvioida ollenkaan kuinka iso määrä rapuja olisi hyvä meidän altaaseen, tässä apuja? Perusideana olisi kuitenkin se, että olisi muutama iso pienemmän kalan parvi ja sitten pariskuntia ja haaremeita sen mitä sopii altaan kokoon ja olosuhteisiin. Yritin etsiä muita akvaarion yläosassa viihtyviä lajeja, kuin tapparat, mutta tämä oli hankalaa. Meillä on 3 kissaa, joista ainakin yksi on anoppilassa tykännyt kalastaa tästä akvaariosta, joten tapparat saattaisivat olla vaarassa. Akvassa on kyllä suojalasi pienellä syöttöaukolla, jonka ajattelimme aina peittää, kun ei olla ruokaa antamassa. Olisikohan tämä ok ja tapparat tai muut mahd. yläosan kalat pysyisivät turvassa? Kuitenkin olisi mukavaa, että jokaisessa akvaarion osassa olisi elämää.

Myöskään näiden akvan mukana tulevien tuntemattomien kalojen tulevaisuus ei ole vielä selvä, yritän sitä tunnistaa ja jos esim käy ilmi, ettei sovi näihin meidän olosuhteisiin niin sitten luovutaan niistä. Mutta ideoita kasveista ja kaloista saa heittää! Minua ei sinänsä nyt tässä threadissa tarvitse mistään kouluttaa, olen kyllä opiskellut ja ottanut selvää hyvin (mm. siitä kypsyttämisestä) ja teen sitä yhä. Kiitokset jo etukäteen!

3

1273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liikaaliikaa

      Toivottavasti ette ottaneet hoitaaksenne! Muuta kuin ne kissat..

    • kalanteurastaja

      Jos teille tulee altaan mukana 6-8 partamonnia, varautukaa hetken päästä muutamaan kymmeneen partamonniin! Edellyttäen, että ovat eri sukupuolia. Vaikka ensin onkin niin hienoa nähdä niitä kalavauvoja, alkaa mietityttämään siinä vaiheessa kun suodattimesta löytyy 80 vauvaa... Juuri tuommoisen määrän poikasia hävitin, nyt vien naaraat kauppaan. Jätän pari urosta. molemmille on omat kolonsa, joten saattavat elää rauhassa. Eli mieluummin samaa sukupuolta kaikki, ja korkeintaan kolme tuon kokoiseen altaaseen.

    • frtgyuhji

      Itse laittaisin tuon kokoiseen pohjalle jotain pieniä corydoras monnisia jonkinlaisen parven. Ehkä piikkisilmiä. Keskelle jotain parisen pieniä kirjoahvenia max 5 cm, keskelle myös max 3cm kokoisten barbien tai tetrojen lauma, mieluiten pienempiä. Pinnalle sitten, jos vesiolot sopii, niin vaikka kääpiörihmakaloja, ei kovin montaa, tai ihan vain perus platyjä/miekkapyrstöjä/miljoonakaloja.

      Partamonni on vähän siinä ja siinä, kasvaa aika suureksi. 10-15 cm kala 50cm levyisessä akvaariossa on hieman ahdasta, kun ajattelee kalan liikkumatilaa. Toki partikset eivät ole kovin aktiivisia uimareita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1699
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1664
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1576
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1368
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      453
      904
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      890
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      845
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      820
    Aihe