Some eli sosiaalinen media on ottanut paikkansa yleisenä mediavälineenä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 suomalaisista 25–34-vuotiaista 92 prosenttia käytti jotain somepalvelua kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana. Vastaava osuus 55-64-vuotiaista oli 44 prosenttia. Erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä käyttäjämäärät kasvavat voimakkaasti.
Tyypillistä somekäyttöä on hankala määritellä, koska somea käytetään niin moneen. Siellä vaihdetaan kuulumisia, seurataan ja kommentoidaan uutisia, myydään tuotteita ja palveluita, kierrätetään, kysytään ja neuvotaan sekä hoidetaan opiskelu- ja työasioita.
Somea käytetään myös evankeliumin työssä. Esimerkiksi Suviseurojen ja Päivämiehen Facebook-sivut ovat osoittautuneet hyödyllisiksi työkaluiksi kristillisyytemme viestinnässä. Tämä on myös lisännyt vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä.
Somen yleistyminen on vähentänyt monelta aikaa, jota käytetään niin sanottujen perinteisten mediakanavien äärellä. Samaan aikaan Yhteisöllistyvä media -tutkimuksissa on todettu, että suomalaiset pitävät luotettavimpana tietolähteenä perinteistä painettua sanomalehteä. Sosiaalisen median kanavat jäävät tutkimuksessa tietolähteinä häntäpäähän.
Verkkoaika on entisestään lisännyt medialukutaidon tarvetta. Lukija joutuu arvioimaan, mihin luottaa ja millä perustein. Somessa ja verkossa liikkuu erityisen paljon sellaisia viestejä, jotka eivät pidä paikkaansa.
Niin sanotut valeuutiset saattavat levitä hetkessä ympäri maailmaa. Sen vuoksi on käytettävä erityistä harkintaa, tekeekö omassa elämässään ratkaisuja tai ottaako kantaa verkossa esitetyn tiedon pohjalta.
Somen käyttö on lisännyt entisestään tarvetta myös keskustelulle siitä, mitä on sananvapaus ja mitkä ovat sen rajat. Somessa ovat voimassa samat mielipiteiden ilmaisun oikeudet ja vastuut kuin muissa viestimissä. Jokainen käyttäjä on vastuussa viesteistään. On noudatettava lakia ja toimittava hyvän tavan mukaisesti.
Nopean ja yhä avoimemman tiedonvälityksen aikana on syytä puntaroida tarkkaan, millaisen viestin lähettää. Somessa viestintä on usein nopeaa, mutta harkitsematonta viestiä voi olla miltei mahdoton korjata tai poistaa jälkikäteen.
On myös huomioitava, että vain lähipiirille välitetyt tiedot saattavat levitä yleisesti nähtäville. Merkitystä on myös sillä, millaisia julkaisuja jakaa tai millaisiin julkaisuihin reagoi tykkäämällä.
Raamattu kehottaa puhumaan ja viestimään jokaisesta ihmisestä kunnioittavasti ja arvostavasti. Kultainen sääntö kehottaa meitä kohtelemaan lähimmäistämme niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan. Jumalan sanan mukaiset arvot antavat hyvän pohjan myös verkkoviestinnälle.
Verkkoviestintä edellyttää harkintaa
P_Äivämies
2
<50
Vastaukset
Pienenpieniä ongelmia tässä.
Raamattu on ihan kokonaan ihmisen kirjoittama, eikä yhdestäkään jumalasta ole noskaan jälkeäkään nähty.
Aloittaja tuntee olevansa jollain lailla etuoikeutettu ja mielikuvitusjumalansa suosiossa kirjoittaessaan, mutta ei varmaankaan oikeasti odota kritisoivaanviestiin jumalansa vastaavan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815