Kannuksen kirkko kylmilleen kahdeksi kuukaudeksi

huonoidea

Kirkkoherra Huuki sanoo Lestijokilehdessä (11.1.2018), että säästöä tulee jopa 1000,00 euroa kuukaudessa. Taitaa ns. säästöstä tulla miinusmerkkinen jos ottaa huomioon mitä vahinkoa tapahtuu esim. uruille, alttaritaululle, sprinkkeli - järjestelmälle esimerkiksi.
Pitäisi huolellisemmin harkita mitä teknisiä varusteita kylmillään olevaan rakennukseen jätetään!!

8

1145

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vahinkojatulee

      Ne, jotka vastaavat ko. päätöksestä, maksakoot myös aiheuttamansa vahingot.

    • kirkkoa

      Olen kuullut kirkon olevan kylmillään tähänkin asti viikot, vain sunnuntaiksi on lämpö laitettu päälle. Tällainen viikoittainen sahaus -20 pakkasesta +25 lämpimään rasittaa urkuja, alttaritaulua ja muita maalipintoja paljon enemmän kun pitempi pakkaskausi.

    • plussalla

      Hyvä ja tarkoituksenmukainen ratkaisu: Sunnuntain kirkonmenojen aikana parikymmenen asteen lämpö. Viikolla yli kymmenen asteen peruslämpö. Näin toimimalla kirkkorakennukseen ei muodostu kosteusongelmaa ja sähkönkulustuskin taitaa olla pienempi kuin kylmilleen päästämisessä, koska viikonlopuksi ei tarvitse nostaa lämpötilaa nollan pinnasta tai jopa pakkasen puolelta pariinkymmeneen lämpöasteeseen. Kylmillään olosta kärsii urut, alttaritaulu ja rakenteet, varsinkin jos kovalla pakkasella kylmyys tunteutuu lattian alle ja sieltä perustuksiin. Urut ovat kallis hankinta, eikä niiden virityskään halpaa ole. Tuskinpa Kannuksen puhallinorkesterikaan säilyttää soittimiaan kylmävarastossa. Kirkon lämmityskäytäntö on tähän asti ollut, että perjantaina on alettu nostamaan lämpöä sunnuntain kirkonmenoa varten, ja sunnuntain jälkeen lämpöä on ajettu vaiheittain alas. Puolen viikon maissa lämpö on ollut matalimmillaan, mutta ei silloinkaan kylmillään.

    • Hyväähoitoa

      Juuri tuo peruslämpö ja siihen liittyvä kosteuden kerääntyminen ja erityisesti silloin ikkunoiden alustojen lahoaminen ovat suuri ongelma monissa peruslämmöllä olevissa kirkoissa, ja siksi se ole vaihtoehto Kannuksessa. Kannuksessa kirkkoa ei myöskään käytetä tähän aikaan muulloin kuin sunnuntaisin, koska Mikaelin kappelissa toimitetaan kaikki hautaan siunaamiset ja muut toimitukset.

      Urkujen kannalta pidempi kylmä jakso on parempi kuin sahaava lämpö, joka nostetaan kerran viikossa.

      Sadat vuodet ilman minkäänlaista lämmitystä eivät ole tuhonneet kirkkojen maalauksia eikä rakenteita missään muuallakaan.

    • amininidilleeniten

      Jostain ne rahat pitää ottaa afrikanpoiken aseistamiseen ja juutalaisvaltion tukemiseen.

    • pakkastapitäää

      Kylmä ei tee hyvää urkupilleille. Asian voi jokainen katsoa netistä, kun googlettaa sanan "tinarutto" ja katsoo mitä sieltä tulee, esim. wikipedian sivuilta.

    • J12G34

      Ja näin ne kirkossa käymättömät täällä kommentoi asiaa, mistä eivät tiedä mitään...

    • Untoa

      Ja katkeroitunut ulkopaikkakuntalainen, joka haki seurakunnan virkaan, mutta ei tullut valituksi, kirjoittaa joka Lestinlehteen seurakunnasta ilkeitä kirjoituksia muka asiantuntijana. Kirjoittaisi omasta menneisyydestään, mikä ei kestä kaikilta osin "päivänvaloa".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1665
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      1576
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1488
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      853
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      824
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      809
    Aihe