Lehtinen - purjehtija

Tänään oli Hesarissa mukava juttu isä-Lehtisestä (etunimi juuri katosi hatarasta päästä), joka on lähdössä Golden Globe -kisaan kiertämään palloa yksin. Kisa on siitä erikoinen, että navigoinnissa käytetään vain samaa tekniikkaa kuin oli 50 vuotta sitten. Toki on järjellisesti käytössä nykyaikaiset satelliittiyhteydet ja paikannuslaitteet hätätilanteita varten.

Venekään ei ole mikään valtava, olikohan 11 metrin luokkaa. Reissu kestänee vajaan vuoden. Minusta tässä voidaan jo puhua todellisesta purjehduksesta. Täällä on joskus juteltu purjehtimisen ilosta. Luultavasti Lehtisen perheessä sellaista on, koska Silja-tytärkin on maailman huippuja.
- Jaa, muuten, tämä kaveri taisi olla melko nuorena siinä ensimmäisessä pallonkierrossa, missä suomalainenkin vene oli mukana. Siinä, mistä Harkimonkin julkinen - ja kunnioitettava - ura tavallaan alkoi.

Jos sellaiseen tunteeseen kykenisin, olisin kateellinen. En siitä, että joku tällaiseen reissuun pääsee vaan siitä, että pystyy. Itse olen leikki- tai hupipurjehtija. Vesille on pakko päästä, mutta Itämerta isommilla en koskaan ole ollut enkä edes kaivannut. No, Välimerelle purjehtimista olen joskus puolivakavissani miettinyt, mutta sen enempään eivät kyvyt - tai rohkeuskaan, pitää myöntää - olisi riittäneet. Nythän ikä on jo vienyt mahdollisuuden muuhun kuin helppoon kotivesien koluamiseen.

En muserru tai edes menetä yöuniani tästä kyvyttömyydestä. Kelpaan ihmiseksi näinkin. Mutta näitä Lehtisen kaltaisia poikkeuksellisen kykeneviä ja uskaltavia on syytä arvostaa paljonkin. He myös pitävät yllä aitoa purjehduskulttuuria.