Niin siinä kävi, että mies laittoi hattuaan

hieman vinoon ja katsoi silmiini ennen jäähyväisiä. Oorevuaaa ma am, tuli spontaanisti niiden tuhmien viettelevien silmien mystisestä meren sinestä, ja niiltä huulilta, joita en ollut suudellut pitkään aikaan. Menneisyyteni, kääntyi kannoiltaan, lopullisesti loittoni pitkin lumista tietä kauemmas, hetki hetkeltä. Tunsin suurta kipua ja ajattelin ettei elämäni voi olla tässä, ei nyt vielä... Ei viimeistä huulen heittoa, ei viimeistä suudelmaa, ei viimeistä vilkutusta.

Mutta niin hän lähti, muiden matkaan, ketä matkallaan kohtaakaan.
Minä jäin talvisen pihavalon valaiseman pyöreän pubertavan alueen sisään, ja tunsin kuinka lumen sini hetki hetkeltä siirtyi lähemmäs valon himmetessä. Katsoin kohti taivasta, jolle syttyi hiljalleen illan tähdet, ja tunsin kaipuuta kotiin. Elämäni oli siinä, hän vei sen, viikarimaisella olemuksellaan, ties minne, johonkin tien päästä käännyttävälle etäisyydelle. Olin yhtä etäällä hänestä kuin tähdet minusta. Romahdin lumeen ja itkin, olin täynnä jotain suurempaa kuin koskaan. Enkä pitänyt tunteesta. Minä kirosin menneisyyttäni ja häntä. Jokaisen sydämeni lyönnin tahdissa toivoin yhä kovemmin, että hän kääntyisi ja sanoisi ettei koskaan lähde pois – hän ei ole sellainen.
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

punertavan... PUNERTAVAN. Aina kun yrittää olla vakava...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ooureuvontulijaa kirjoitti:

hieman vinoon ja katsoi silmiini ennen jäähyväisiä. Oorevuaaa ma am, tuli spontaanisti niiden tuhmien viettelevien silmien mystisestä meren sinestä, ja niiltä huulilta, joita en ollut suudellut pitkään aikaan. Menneisyyteni, kääntyi kannoiltaan, lopullisesti loittoni pitkin lumista tietä kauemmas, hetki hetkeltä. Tunsin suurta kipua ja ajattelin ettei elämäni voi olla tässä, ei nyt vielä... Ei viimeistä huulen heittoa, ei viimeistä suudelmaa, ei viimeistä vilkutusta.

Mutta niin hän lähti, muiden matkaan, ketä matkallaan kohtaakaan.
Minä jäin talvisen pihavalon valaiseman pyöreän pubertavan alueen sisään, ja tunsin kuinka lumen sini hetki hetkeltä siirtyi lähemmäs valon himmetessä. Katsoin kohti taivasta, jolle syttyi hiljalleen illan tähdet, ja tunsin kaipuuta kotiin. Elämäni oli siinä, hän vei sen, viikarimaisella olemuksellaan, ties minne, johonkin tien päästä käännyttävälle etäisyydelle. Olin yhtä etäällä hänestä kuin tähdet minusta. Romahdin lumeen ja itkin, olin täynnä jotain suurempaa kuin koskaan. Enkä pitänyt tunteesta. Minä kirosin menneisyyttäni ja häntä. Jokaisen sydämeni lyönnin tahdissa toivoin yhä kovemmin, että hän kääntyisi ja sanoisi ettei koskaan lähde pois – hän ei ole sellainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu