Peruskallio

”Meidät on tehty peruskalliosta. Eri vedellä pesty, synnytty tornadosta. Muut palaa voi, me ollaan kivijalka. Jes, sinä ja minä. Me seistään viimeisinä.

Sinä ja minä. Miten yks valokuva voi viedä takas ajassa Pariisiin rakastumaan. Hukassa ja kujal, mut muru mul on sut, kaikki on paremmin ku koskaan, moulin rouge. Hetkeks pysähtyny aika on, tuntuu ku oltais äärellä jonkun suuren ja kikattelet punaviinipäissäs mun kainalossa, suudellaan Eiffelin juurella. Joka sana tulee sydämest, kaiken kokemamme jälkeen tunnen yhä sen. Sä oot se valo joka ohjaa, käsi, joka nostaa pintaa, jos matka on kohti pohjaa. Tää on tie joka vie taakse. Talo rakennettuna hiekalle. Nopees maailmas edes jotain kestävää, Ku kaikki muut on menneet, sä tiedät et mä jään.

Meidät on tehty peruskalliosta. Eri vedellä pesty, synnytty tornadosta. Muut palaa voi, me ollaan kivijalka. Jes sinä ja minä. Me seistään viimeisinä. Sinä ja minä. Sinä ja minä.

Ihansama jos on liituu ja osaa piirtää. Jos juoksee kaiken peräs joka kiiltää. Aikaa ei parasta, taitavii harakkakaa. Jos lähen tänään ni ainaki saan rakastaa. Sain kokee aidon ystävyyden. Sydän yhel Hessulle, putoo yhä kyynel. Ikin uskonu, et mäkään näkisin kakskasii. Mut muru sun kans haluisin elää vanhaksi. Tuut olee aina mun nainen ja mun ei tarvi ikinä herätä etsintään. Mä lupaan suojella sua kaikelta, mitä ikinä pelätä keksitkään. Peruskallio, jalokiveä, sä oot se tähtitaivas, oot se valo pimeän. Nopees maailmas edes jotain kestävää, kun kaikki muut on menneet, sä tiedät et mä jään.

Meidät on tehty peruskalliosta. Eri vedellä pesty, synnytty tornadosta. Muut palaa voi, me ollaan kivijalka. Jea, sinä ja minä. Me seistään viimeisinä. Sinä ja minä. Sinä ja minä. Meidät on tehty peruskalliosta. Eri vedellä pesty. Synnytty tornadosta. Muut palaa voi. Me ollaan kivijalka. Jea, sinä ja minä. Seistään viimeisinä.”