Mistä tiedät rakastavasi häntä ?

Miten tunnistat että rakkautta se tunne on?
16615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

En mistään. Lähinnä vituttaa koko äijä.

Äänestä
  • Tunne sekin kai on sille kannata nauraa 😏

    Äänestä

  • Älä änkee seuraan sitten.

    Äänestä

Koska niin on tapahtunut tahdostaan riippumatta

Äänestä

lämmin tunne sitä kohtaan ja sydän hakkaa, kun ajattelee.

Äänestä

Koska hän on ainoa jonka kanssa haluaisin elämäni jakaa. Jos se ei ole mahdollista olen yksin, kukaan muu ei kelpaa.

Äänestä

Kun haluaa sille vain puhtaasti hyvää. Epätietoisuus hänen hyvinvoinnista tuntuu tuskalliselta. Voisin itsekin hyvin kun vain tietäisin että hänellä kaikki hyvin.

Äänestä

En voi mennä lähelle, enkä aio

Äänestä

Se tunne tuntuu niin vahvana. Ja varmalta .
Eikä se mee pois. Eikä ole selitettävissä.

Äänestä
  • mullakin on. Sen vaan tuntee joka solulla.

    Äänestä

Valtava, valtava hellyys. Toinen tuntuu käsittämättömältä ihmeeltä. Jotenkin sitä näkee syvälle toisen sisimpään, katseesta näkee sieluun saakka. Ihmeellisintä on se, että ymmärtää täysin näkemänsä. Toinen on olemassaolollaan ja ajatuksillaan, pitkien keskustelujen myötä, saanut minussa alulle monia hyviä muutoksia, toiminut peilinä. Olen voinut olla hänelle rehellinen, koska luotan täydellisesti hänen ystävyyteensä.

Äänestä

Siitä kun katson häntä silmiin ja hän minua, olen täysin voimaton.

Äänestä
  • Jotakuinkin noin voisin sanoa minäkin.

    Äänestä

Pimpsaloorassa tuntuu sillai jännältä. Vähän ku ripuli muttei kuiteskaan.

Äänestä

Että aina kun minua panettaa niin ajattelen häntä.

Äänestä
  • paneminen myös rakkauteen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jos_rakastat kirjoitti:

Miten tunnistat että rakkautta se tunne on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu