Kallen vaimo sai töitä! Poispois naisköyhyys! Ihan kiinteistönvälittäjän hommaa! Jos oli ylipätevä kesällä hakemaansa hommaan. niin eikö tähänkin? Alalle pääsee pelkällä peruskoulupohjalla. Kysytään vaikka Toni Niemiseltä. Mutta nytpä sai nuoremmat tyrkyt vähän huutia, kun ent. alppitähden rouva sai töitä.
Iltalehdessä oli juttua ja siihen oli laitettu "Riiniksen" some-päivitys. Aika monta kielioppivirhettä löytyi ylikoulutetun tekstistä. Ei siis eroa martinoista ja jasmineista mitenkään.
Iltalehdessä oli juttua ja siihen oli laitettu "Riiniksen" some-päivitys. Aika monta kielioppivirhettä löytyi ylikoulutetun tekstistä. Ei siis eroa martinoista ja jasmineista mitenkään.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olipa oikein laittanut ilmoitukseen oman sukunimensäkkin, ovatkohan Kallen kanssa eroamassa, kumpikin viettävät eri maissa aikansa.
No johan on. Joko ennustelet heidänkin eroaan, vai annoitko jo jonkun kertoa itsellesi?
Tuskin on LKV, lienee enemmänkin asuntomyyjä.
Laillistettu kiinteistönvälittäjä (lyhenne LKV)on henkilö, joka on Suomessa suorittanut Keskuskauppakamarin laillistetun kiinteistönvälittäjän tutkinnon.
Kalle kertonut jo joillekkin.
Ai ihan tutkinto!! Itseopiskelua ja koe! Toisilla tutkinto tarkoittaa ihan oikeaa opiskelua, tenttimistä ja opinnäytteitä..
Takuuvarmasti ei ole tutkintoa suorittanut . Tää on niitä jotka kuvittelee , että oma pärstä myy asunnotkin . Täysin tuntematon suuruushan toi alppinistin ylimielinen vaimo on suomessa saati muualla. Kiinteistövälitys on melko rankkaa duunia veikkaan ,että toi muija ei kauan kyydissä kestä. Kovin epärealistiset käsitykset omasta pätevyydestä ei ainakaan asiaa auta
Samaa mietä! En ikinä antaisi asuntoani myytäväksi, tai ostasi asuntoa, ammattitaidottomalta julkkistyrkky-myyjältä.
Antaa Palanderskan leikkiä vähän aikaa. Kyllä ne realiteetit pian avautuu.
Tuossa hommassa pitäisi olla ahkera, oma-aloitteinen ja nokkela. Verkostoituminen on ehdottoman tärkeää. On oltava jatkuvasti ajan hermolla, se vie voimavaroja.
Laiskat, hemmotellut ja saamattomat kermaperseet eivät tule pärjäämään (se on jo moneen kertaan nähty ja todettu).
Korj. - Samaa mieltä!
Jostain syystä l-kirjain ei suostunut yhteistyöhön... ;)
Varo, koneesi on päivittymässä pian kortekieli-moodiin!
Ymmärrän, palstalla on liikkeellä tartuntavaara! Koneeni altistunut sille. Hjälp! :DD
Olisi olettanut että noin pätevä ihiminen työllistyisi Suomessakin koska täällä Sipilän hallituksen mukaan nousukausi ja paljon avoimia työpaikkoja.
Eiks Kalle voisi hommata johonkin tv-ohjelmaan eukkonsa panelistiksi kun itsekkin on.
NYt siis lkv tutkinnon suorittaneita arvostetaan mutta Jassun miestä mollataan koska on VAIN lkv? Aika jännä juttu.
HEH, HEH hyvä kun huomasit. Kiva nähdä mitä vastauksia saat.
Jos ei nyt tässä ketjussa mistään Jassusta puhuttaisi, vaan Riiniksestä.
Mitä puhumista Riiniksessä muka on?
Juurikin näin! Se on hajuton, mauton ja väritön. Oikeastaan ketään ei kiinnosta sen tekemiset ja/tai tekemättä jättämiset.
Ei ole helppoa hommaa provikkapalkalla. Aina pitää olla tavoitettavissa, harvoin sopii tämä ammatti pienten lasten äideille.
Kukas sen Viron kartanon emännyyden sitten hoitaa.
Uusi emäntä Kallelle.
Mitäs emäntää se Viron kartano tarvitsee? Sehän on konkassa koko paska. Hyvin on mennyt emännöinti siellä juu, vai miten sen asian kanssa nyt oikein on?
Ehkä kevään korvalla - kesällä viimeistään - saadaan lukea, kuinka RASKASTA kiinteistövälittäjän homma on. Parisuhde ja perhe kärsi, voimat oli vähissä. Eikä se ollutkaan Riiniksen "juttu", korkeastikoulutettu haluaa uusia haasteita... Ehkä Riinis saa oman telkkariohjelman tai kolumnipalstan akkainlehdestä?
Niin kai, tai sitten ei.
Kansanedustajan työ olisi ihanteellinen tälle Palanderille, kysykää vaikka Harkimoilta.
Niin hyvä homma, että eivät halua edes eläkkeelle jäädä vapaaehtoisesti.
Mutta kun, kansanedustajan työssä pitäisi kyetä vakuuttavasti edustamaan kansaa ja ajaa kansalaisten asoita, eikä itseään.
Siinä pestissä pitäisi myös nauttia kansan luottamusta ja arvostusta. Mitenköhän tämä onnistuisi? Ei ainakaan Palandereilta onnistu. Liian tuulella käyvää porukkaa.
Jos ei onnistu, niin sitten jää sopeutumiseläkkeelle.
Koskahan tajuu, että ko hommassa vaikea tienata kunnolla. Ei vielä kannata laittaa eropapereita vetämään.
Onhan se aina hyvä, että muijaa saa töitä. Itsellä ei ole niin väliä.
Palanderska vähän bimbon tuntuinen mutta ihan ajopeli !