Huomasin että tämän vilkkaan interaktiivisen internetsaitin takana on runsaasti Pattayalaisia jotka on kiinnostunut Cha Amista ja paljonkin tietävät tuosta huikeaa nousua tekevästä ainoastaan turistikohteena nykyään vaurastuvasta kohteesta.
Yksi tahtoo vuokrata rantahuvilan ja toinen jopa tänään on googlannut yliopistoja asettaen harppinsa kärjen mitä ilmeisimmin vaimoni omistamalle tontille.
Vaimoni vaari aikoinaan testamenttasi vaimolleni neliökilometrin verran jättömaata tuolta silloin täysin arvottomalta alueelta.
Nyt olemme henkilökohtaisista syistämme ja minun ammattitaitoani, sekä luonnollisesti vaimoni isän suhteita käyttäen järjestäneet asian siten, että tuollemaa-alueelle on kaavoitettu runsaasti hotelleja joiden keskimääräinen kerroslukumäärä on 50 ja jopa yksi, sanoisinko pilvenpiirtäjä kerroksia ollen 75.
Tulee tavarataloja ja ostoskeskuksia ynnä muuta asiaan kuuluvaa.
Monen hotellin viimeiseen kerrokseen tulee tietysti yksityiset uima-altaat ja toki tiedätte muunkin mitä nykyaikaisiin rakennetaan.
Kansainväliset yhtiöt joita johtaa isopomo on ollut kilvan yhteydessä ostaakseen osan tai jopa yhdellä kaupalla kaiken maa-alueen.
Olemme pohtineet kannattaisiko ottaa kaikki kauppahinta heti käteen, olisiko kannattavaa esimerkiksi kaikista hotelleista ottaa kauppahintana ensin kolme ylintä kerrosta ja loput rahana.
Voisi poika esimerkiksi bunkata yhdessä, mikäli päättää aikanaan opiskella yliopistossa harpin säteellä tuolta.
Tietysti rahana esimerkiksi ostoskeskusten maa-alueet.
Kysynkin onko tietoa mitä tuollaisesta kokonaisuudesta kannattaisi pyytää jakysyn koska olen antanut ymmärtää että tällä matkailupalstalla on tietämystä laajan thaimaassa toimivan liikemieskeskittymän johdosta.
Maan hinta Cha Am ?
11
195
Vastaukset
- välikyssärimies
Kauniainen taitanee olla 6 neliökilometriä.
Oletko kohdannut kateellisia? - Tulevamiljonääri
Jos paat tilinumeron niin voin ostaa koko roskan pois.
- välikyssärimies
Thaimaassa on lainsäädäntö maanomistuksesta.
- tulevamiljonääri
välikyssärimies kirjoitti:
Thaimaassa on lainsäädäntö maanomistuksesta.
Ei haittaa paan vaimon nimiin.
- välikyssärimies
tulevamiljonääri kirjoitti:
Ei haittaa paan vaimon nimiin.
Onko näitä haavevaimon nimiin runkkaavia persaukisia osakaslainapummeja kuten 2010 enemmänkin Pattayalla, vai onko Maijukka yksin tuleva miljonääri ???
- 365HD-Maankonsernimies
Meidän MC on rahoittanut myös Cha amin ensimmäisen moottoriradan vaimon tiluksille. Varikolta pääsee suoraan ostarille, josta voi ostaa riisiä Thaimaan parhaaseen hintaan.
On jasminriisiä, pitkäjyvää, lyhytjyvää ja ensimmäisenä Thaimaassa myös joulupuuroriisiä.
Koulutan just orpotytöstä tavaratalon riisipäällikköä, toisesta tulee hotellinjohtaja ja kolmannesta henkilöstöpäällikkö.
Yhdenkään thain ei tarvi enää mennä miesten kanssa naimisiin kun projekti on valmis. Kikkelöimiset voitte unohtaa. Johtoportaan naiset käyttää meillä housuja ja niillä on lyhyt tukka. Niitä ei voisi miehet vähempää kiinnostaa. Pthui teille ja munillenne. - Kadonneidenetsijä
Tuplalerppa, siis CMlerppa ja HuaHinlerppa ovat jälleen yhtaikaa kadoksissa, onko yhteinen puhelimensa otettu talteen? Vai ovatko joutuneet suljetulle, jossa on nykyisin puhelinkielto?
Todennäköisesti tähän päivänpolttavaan kysymykseen saamme vielä vastauksen?
Kumpi ehtii ensin, arvauksia!- 365päiväävuodesta
Ne tulee "molemmat". Toinen selittelee vaimonsa omistuksien taustoja maijaa metsästäen ja toinen kertoo sinun olevan todellinen resuperse. Sitten tulee liikenneonnettomuustilastoja.
- MaanOmistaja365x
Huomasinkin tänään, että tämän vilkkaan interaktiivisen internetsaitin takana onkin runsaasti Pattayalaisia jotka on kiinnostunut huorista ylistäen heidän ammatinvalintaansa.
Olen tuota tämän korkeatasoisen matkailusaitin antia seurannut tänään täällä meidän perheen ranta-asunnolla Cha Amissa aivan kippuranauraen, koska tottakai olen runsaasti Pattayalla ja tunnen kalastajakylän kuin omat taskuni.
Selväähän tietysti on koska olen aikamoinen hetero ja jalojen juomien ystävä, että tunnen myös runsaasti puheena olevaa kohderyhmää.
Tosin minä en ole ihmissuhdeongelmainen 2010 tavoin että auttaessani rahallisesti minulle tulisi pyllistää, saan nautintoa enemmän siitä että ystäväni on ONNELLINEN.
Tuli tänään tehtyä kaupat ja maksoin vex, päädyin Azimutin Magellanoon 53.
Täytyy vähän kohentaa laituria, kun se on vanhan purkin mittojen mukainen ja vanhus on pian Hangon satamassa päätyen eläkepäivikseen Hesaan niinkuin me sanomme, jotka emme ole Stadilaisia.
Mukavaa hutsuttelua ja homottelua teile siinä välissä kun ette googlaa yliopistoja tai yritä persaukisena vuokrata rannan kupeessa olevia huviloita.- 365x
Korjaanpa kirjoitusvirheeni koska kusipää 2010 löysi 12 kirjoitusvirhettä toisesta kirjoituksesta.
Olen siis tottakai Chon Burin huvilallamme koska olisihan totuudenvastaista, epätottaja jopa valehtelua kirjoittaa Cha Amin huvilastamme, koska sellaista ei ole. - mahtavaOmmaissuus
365x kirjoitti:
Korjaanpa kirjoitusvirheeni koska kusipää 2010 löysi 12 kirjoitusvirhettä toisesta kirjoituksesta.
Olen siis tottakai Chon Burin huvilallamme koska olisihan totuudenvastaista, epätottaja jopa valehtelua kirjoittaa Cha Amin huvilastamme, koska sellaista ei ole.Keskellä viikkoa pohjoislerppa umpikännissä. Mitähän tuossa joulun aikoihin on tapahtunut kun hänen satumaailmalleen ei kohta maailma enää riitä. Niin... tai onhan jo hänellä pitkään ollut niitä avaruusrakettihommia, niin eihän se maailma ole riittänyt tähänkään saakka. Nyt matkusti Phuketin huvilakin jo Cha amin kautta Chon Buriin. Huomenna on taas uusi jännä päivä varmaankin tulossa hänellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750