Mitähän tämä tarkoittaa?

Kummaa.touhua

Kummaa touhua TE-toimistolta. Olen saanut 2.5 kk sitten työvoimapoliittisen lausunnon ettei estettä työttömyysturvan maksamiselle ole.

Homma meni niin, että irtisanouduin työstäni, häivyin ulkomaille kuukausiksi, palasin ja ilmoittauduin työhakijaksi.

Nyt tuli selvityspyyntö:

"Työ-/virkasuhteesi xxx on päättynyt omasta pyynnöstäsi. Ole hyvä ja selvitä työsuhteen päättymiseen johtaneet syyt ja päättymispäivämäärä."

Mitä nuo tuolla tiedolla tekevät 2.5 kk:n päästä? Syyllä kun olen sen jo ilmoittanut: itse lähdin.

Päivärähan maksatus on tietenkin keskeytetty liitosta. Itseasiassa en ole euroakaan nostanut vaan sisällä on 9 viikon päivärahat.

Mitä epäselvää tässä on kun laki sanoo:

1 § (8.6.2012/288)

"Työstä eroaminen ja erottaminen

Työnhakijalla, joka ilman pätevää syytä on eronnut työstään tai joka on itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 90 päivän ajalta työsuhteen päättymisen jälkeen. Jos työ olisi kestänyt enintään viisi päivää, oikeutta työttömyysetuuteen ei ole 30 päivän ajalta."

Työsuhteen päättymisen jälkeen siis.

Kyllä on perseilyä. Tuostahan riesa tuli kun 15.2 pitäisi aloittaa työ toisessa kaupungissa ja liiton päivärahoja on pantattu juurikin muuttokustannuksiin ja vuokravakuuksiin.

19

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuntoutujako

      Sinun olisi pitänyt ilmoittautua työnhakijaksi heti kun olit irtisanoutunut. Tarkastelu alkaa siitä päivästä kun ilmoittaudut.

      • Lawetorder

        Näin sen käsittäisi, mutta laki kuitenkin yksiselitteisesti sanoo mistä lähtien, eli juurikin työsuhteen päättymisestä lähtien ja ymmärtääkseni tuo ei ole muulla tavalla tulkittavissa, ei mikään laki velvoita ilmoittautumaan välittömästi työsuhteen päätyttyä työnhakijaksi tai että työttömyysden "tstkastelujakso" alkaa vain siitä päivästä eteenpäin kun ilmoittautuu työnhakijaksi, eli aloittaja on ihan oikeassa, mutta hyväksytäänkö sitä mitä laissa on, onkin ihan eri juttu

      • Lawetorder
        Lawetorder kirjoitti:

        Ps. Unohdin tämän, tuokin pykälä on perustuslain vastainen, koska A) perustuslaki ei tunne käsitystä itse aiheutettu tai muu syy työttömyys, se tuntee vain sana muodon, "LAILLA TAATAAN JOKAISELLE PERUSTOIMEENTULOTURVA, TYÖTTÖMYYDEN, SAIRAUDEN, VANHUUDEN jne jne" eli siis jo perustuslaki MÄÄRÄÄ millainen lain tulee olla, nythän laki taas antaa mahdollisuuden evätä tuollaiset, kun taas perusoikeutena se turva taataan, onkohan vähän ristiriitaa, minä vaan kysyn, pätkän sanoin

      • Kummaa.touhua
        Lawetorder kirjoitti:

        Näin sen käsittäisi, mutta laki kuitenkin yksiselitteisesti sanoo mistä lähtien, eli juurikin työsuhteen päättymisestä lähtien ja ymmärtääkseni tuo ei ole muulla tavalla tulkittavissa, ei mikään laki velvoita ilmoittautumaan välittömästi työsuhteen päätyttyä työnhakijaksi tai että työttömyysden "tstkastelujakso" alkaa vain siitä päivästä eteenpäin kun ilmoittautuu työnhakijaksi, eli aloittaja on ihan oikeassa, mutta hyväksytäänkö sitä mitä laissa on, onkin ihan eri juttu

        Kysyin tutun juristin kantaa ja hän lukaisi koko työttömyysturvalain läpi. Kanta oli ettei laki missään määrittele jotta pitäisi olla työnhakija ennen kuin tarkastelujakso alkaa vaan vetosi samaan pykälään jonka itsekin löysin, eli lain määrittelevän asian alkavan irtisanoutumispäivästä.

        Toinen asia mihin hän kiinnitti huomion oli viranomaispäätös, eli päätös joka on annettu 10 viikkoa sitten ja jonka mukaan estettä päivärahan maksamiselle ei ole.

        Tilanne on nyt siis se, että tuon päätöksen perusteella haetun päivärahan maksaminen on keskeytetty tavallaan takautuvasti.

        Hänen kantansa on ettei tuo ole oikeusturvani kannalta ongelmaton, viranomaispäätös on siis takautuva, se koskee päivärahoja joille on jo kertaalleen maksamisen edellytykset katsottu olevan.

    • Lawetorder

      Mielenkiinnosta kysyn, että irtisanouduitko juurikin tuon toisen työn takia joka on ulkomailla? Eli tavallaan on työpaikan vaihdosta kyse ja tähän antaa perustuslaki myös oikeuden, joten tuo työttömyysturvan katkaisu on oikeammin kahden perustuslain pykälän vastainen.

      Mutta näillä mennään täällä umpilandiasuomaliassa.

      • kummaa.touhua

        Irtisanoiduin koska touhu alkoi vituttamaan. Ulkomailla olin vain lomailemassa kolmisen kuukautta, eli ne karenssi päivät. Nyt on tiedossa sitten uusi työpaikka.

    • agäjslälaw

      Sinun olisi kannattanut ilmoittautua työnhakijaksi heti, kun irtisanouduit.

      Työkkäri on aina tulkinnut niin, että itse irtisanoutuneen 3kk omavastuujakso alkaa vasta siitä päivästä, kun ilmoittaudut työnhakijaksi, ei työsuhteen päättymisestä.

      Voit yrittää valittaa tai riitauttaa käräjillä, mutta en oikein jaksa uskoa valituksen läpimenoon. Moni on yrittänyt, kukaan ei ole onnistunut.

      • kummaa.touhua

        Ei ole. 6-7 vuotta sitten tein myös pidemmän ulkomaanreissun ja irtisanouduin josta seurasi karenssi. Karenssi oli kärsitty reissun aikana.

      • gfhgfjhg
        kummaa.touhua kirjoitti:

        Ei ole. 6-7 vuotta sitten tein myös pidemmän ulkomaanreissun ja irtisanouduin josta seurasi karenssi. Karenssi oli kärsitty reissun aikana.

        Ja minä muutin Suomeen entisenä yrittäjänä. Läimäisivät neljän kuukauden karenssin, mutta laittoivat sen alkamaan siitä päivästä, kun kerroin lopettaneeni yrittämisen (kysyivät sitä ensin ja sitten vasta kertoivat, miksi). Hakiessani työttömyyskorvausta oli jo pari kuukautta kulunut, ja tukea aloin saada kaksi kuukautta myöhemmin. Tästä on nyt kyllä jo kuusi vuotta.

    • made_my_day_again

      Minkähän takia tuttu juristi neuvoo ihan väärin?

      "Toinen asia mihin hän kiinnitti huomion oli viranomaispäätös, eli päätös joka on annettu 10 viikkoa sitten ja jonka mukaan estettä päivärahan maksamiselle ei ole. "

      Viranomaispäätöksessä on aloittajan kertoman mukaan todettu, että estettä työttömyysturvan maksamiselle ei olisi. No niin ei olekaan, koska olet ollut töissä tarpeeksi kauan MUTTA saat rahaa vasta karenssin jälkeen. Saat karenssin, koska täytät karenssin ehdot (=oma irtisanoutuminen). Jos sulla olisi oikeasti juristi-tuttu, hän olisi ymmärtänyt, että saat päivärahaa, mutta vasta karenssiajan jälkeen.

      Miten TYHMÄ voi ihminen olla, että kuvittelee saavansa työttömyyspäivärahaa heti ekasta päivästä lähtien TAI että karenssin laskeminen aloitettaisiin ekasta työttömyyspäivästä VAIKKA EI OLE ITSE ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-keskukseen heti ekasta päivästä lähtien vanhan työsuhteen loputtua. Sitten vedotaan ihan perustuslakiin jne. Voi teitä tietämättömiä!

      • kummaa.touhua

        "Viranomaispäätöksessä on aloittajan kertoman mukaan todettu, että estettä työttömyysturvan maksamiselle ei olisi. No niin ei olekaan, koska olet ollut töissä tarpeeksi kauan MUTTA saat rahaa vasta karenssin jälkeen. Saat karenssin, koska täytät karenssin ehdot (=oma irtisanoutuminen). Jos sulla olisi oikeasti juristi-tuttu, hän olisi ymmärtänyt, että saat päivärahaa, mutta vasta karenssiajan jälkeen."

        Niin, olin irtisanoutunut karvan yli 3 kk (karenssi 90 pv.) ennen tuon päätöksen saamista (27.11, irtisanouduttu 22.8). Ja tämän 95 pv:n jälkeen kun palasin Suomeen ja ilmoittauduin työnhakijaksi sain ko. päätöksen: "Työttömyysetuuden maksamiselle ei ole työvoimapoliittista estettä."

        Nyt onkin kelkka (ehkä) kääntynyt eli TE-keskus on keskeyttänyt liiton päivärahojen käsittelyn joita en ole siis nostanut vielä euroakaan.

        Estettä ei siis katsottu olevan tuosta 27.11 päivästä eteenpäin. Irtisanoutumisesta oli kulunut tuohon mennessä jo 95 päivää.

        Laki sanoo:

        "Työnhakijalla, joka ilman pätevää syytä on eronnut työstään tai joka on itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 90 päivän ajalta työsuhteen päättymisen jälkeen. Jos työ olisi kestänyt enintään viisi päivää, oikeutta työttömyysetuuteen ei ole 30 päivän ajalta."

        Ja olen aikaisemmin tehnyt saman, ottanut lopputilin ja lähtenyt ulkomaille "lusimaan" karenssin pois. Ei ole ollut solloin ongelmia. Karenssi oli kulutettu palatessa pois.

      • Lawetorder

        "Minkähän takia tuttu juristi neuvoo ihan väärin?

        "Toinen asia mihin hän kiinnitti huomion oli viranomaispäätös, eli päätös joka on annettu 10 viikkoa sitten ja jonka mukaan estettä päivärahan maksamiselle ei ole. "."

        Aiivaan, kuinkahan TYHMÄN ihmisen pitää olla totta tosiaan ettei ymmärrä lukemaansa niin kuin alkuosan lainatun kirjoittaja, made my day onkaan.

        Laissa on, että irtisanoutunut ilman pätevää syytä, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 90 päivän ajalta TYÖSUHTEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN eli tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että työsuhteen aikana ei ole oikeutta, mikä ehkä made my daylle voi olla hämärä, mutta koko pimeydeksi se muuttuu kun ei käsitä sanoja "päättymisen jälkeen" eli kun esimerkkinä sanotaan sinulle, että kun on irtisanouduttu vaikkapa elokuun 21 päivä, niin tuo 90 päivän kuluminen aletaan laskeen 22.8 ja siitä eteen päin 89 päivän aikana ei ole oikeutta työttömyysetuuteen, ymmärsitkö?

        Sitten siihen sinun inhoamaan, siis siihen joka takaa sinullekkin samat oikeudet kuin muillekkin, on se perustuslaki joka sen pykälässä selkeästi sanoo LAIN TAKAAVAN PERUSTOIMEENTULONTURVAN JUURIKIN TYÖTTÖMYYDENKIN AIKANA, ELI MÄÄRÄÄ MILLAISEN LAIN TULEE OLLA , ELI LAILLA EI SAA RAJOITTAA TAI ESTÄÄ tuon turvan tulemista ja nythän juurikin tuo pykälä estää sen 90 päivän aikana, ymmärsitkö?

        Jos oikein katsotaan, niin kaikki karenssipykälät eivät takaa perusturvan toteutumista eli täten ovat perustuslain kanssa ristiriidassa.

        Minäkin sentään ymmärrän noin yksinkertaisen asian, harmi että, on niin paljon jotka eivät millään ymmärrä noinkaan yksinkertaista asiaa.

        On se niin väärin, että melkein yksin olen yksinkertaisia asioita ymmärtämässä.

        Kyllä se noin on, että siinä on määrätty asia oleen takautuvana eli kielletty maksaminen irtisanoutumispäivästä lähtien, eikä niin, että vasta ensimmäisestä ilmoittautumispäivästä lähtien.

        Tässä on nyt ihan rangaistusluonteisesta asiasta kyse, eli rangaistaan siitä kun ei ole ilmoittautunut heti ja että siitä, kun on huomattu karenssipäivien kuluneenkin oikeammin jo pois, eli rangaistaan jälkikäteisestikkin.

      • hyppy_eteenpäin

        Koeta nyt jotenkin kääntää katse tulevaan. Jos nyt jumitat itsesi kiinni kokemaasi vääryyteen, niin se syö sinua koko ajan sisältäpäin. On todellakin olemassa useita eri lakeja ja säädöksiä. Se mitä yksi laki sanoo on vain yksi ulostulo asiaan. Lause " työsuhteen päättymisen jälkeen" ei välttämättä tarkoita "työsuhteen päättymispäivämäärästä lukien" . On varmasti lisäasetuksia liittyen karenssin toteutumiseen, kun itse irtisanoutuu työsopimuksesta. TE toimiston sivulla on kyllä hyvin selkokielellä lmaistu miten tulee toimia, kun työt loppuvat/irtisanoutuu ja ilmoittaudutaan työnhakijaksi TE toimistoon. Tiettyä ripeyttä edellytetään. Omille tulkinnoille ei isosti vapausasteita jätetä. Fiksuna ihmisenä otat tapahtuneen erinomaisena oppimistilanteena. Jopa lahjana ja vinkkinä joka polullesi eteen mäjähti.

    • kummaa.touhua

      Se tässä kummastuttaa, että olen saanut 27.11 alkaen lausunnon jonka mukaan estettä työttömyysturvan maksamiselle ole. Tuo 27.11 on päivä jolloin olen ilmoittautunut työnhakijaksi. ja tämän lausunnon TE-keskus oli lähettänyt kassaan.

      TE-keskuksen tiedossa oli päätöksen tekohetkellä irtisanoutumispäiväni 22.8 sekä syy: itse irtisanoutunut.

      TE-keskus siis teki päätöksen noilla tiedoilla ja täsmälleen samoilla tiedoilla on nyt tehty päätös joka keskeyttää päivärahan maksun takautuvasti 27.11 alkaen. Siis takautuvasti ja kumoten edellisen päätöksen.

      Päätös keskeytyksestä tehtiin 23.1 eli lähes 2 kuukautta myöhemmin.

      Lopputulos voi tietenkin olla minun kannaltani myönteinenkin mutta harvemmin kuulema on.

      Nämä päätökset on tehnyt eri virkailijat. Onko siis aivan sattuman kauppaa millaisia päätöksiä tuilla tehtaillaan?

      Ongelmahan tässä on se, että olen luottanut viranomaisen päätökseen, en osannut odottaa, että kahden kuukauden päästä päätös kumotaan vaikka mikään ei tilanteessa ole muuttunut.

      Tietenkin päätös on vaikuttanut siihen kuinka olen asiani suunnitellut, noilla liitossa "pantatuilla" rahoillahan oli tarkoitus maksaa vuokratakuut ym. muuttoon liittyvät kustannukset. Siksipä ne ovatkin jääneet hakematta tähän saakka.

      Jos pukkaavat karenssia niin pukatkoon sitten. On vain aika omituista touhua, että jo tehtyä päätöstä ryhdytään takautuvasti selvittelemään, selvitys koskee ei vain tulevia päivärahoja vaan niitäkin joiden maksatukselle on jo myönteinen päätös annettu.

      Tuurista siis kiinni, yksi virkailija on tehnyt yhden päätöksen, toinen toisen täysin samoista lähtökohdista käsin. Toinen katsoo ettei estettä maksatukselle ole ja toinen keskeyttää maksatuksen ja vaatii lisäselvityksiä. Näin ei tietenkään saisi olla, päätösten tulisi olla yhdenmukaisia olivat ne sitten kielteisiä tai myönteisiä hakijalle. Nyt tuntuu hiukan lantin heitolta koko puuhastelu TE-keskuksessa.

    • linkkuriauto

      Asiasta en ymmärrä itse, mutta jos olisin sinä, olisin joka tapauksessa laittanut heti sen lisäselvityksen, että se mylly jauhaisi. Jotenkin tuntuu, että se eka versio voi ihan hyvin pysyä voimassa.
      Itsekseni ihmettelen sitä, että oliko sun työn päättymispäivässä joku epäselvyys, kun sitä kysellään. Jos oli, miksei se eka tyyppi kysellyt sitä. Tämä on aika ufojuttu.

      • Lawetorder

        Ei tämä mikään ufojuttu ole, siinä vaan on kaksi eri julkisen vallan edustajaa tehneet täysin toisistaan poikkeavat lausunnot, koska toinen on lain mukainen ja toinen ei, kukanenkin saa päättää lukijoista kumpi lausunto on lain mukainen, ohjeeksi voin sen verran antaa, että 90 päivän kuluminen lain mukaan alkaa kulumaan työnpäättymispäivästä seuraavana päivänä, eikä siitä päivästä kun ilmottautuu työttömäksi työnhakijaksi, noinhan laissa ei ole ja kun jälkimmäinen lausunto on lisäksi annettu takautuvana, mitä se ei todellakaan voi olla, jos siis lakia noudatettaisiin, toivottavasti julkinen valta on virkavirheensä korjannut ketjun aloittajaa kohtaan.

    • ketjunaloittajaa

      .....Eli pötköpölvästiä kohtaan.......

    • TIEVA

      Samantapainen sählinki tulossa...minun tapauksessa kuitenkin
      > en ole 11v vuoteen tarvinnut Te palveluita koska olen ollut töissä putkeen 11v. Nyt tarvitsen ja olin pihalla kuin lumiukko kuinka valtavasti toimintatavat olivat muuttuneet.Kunnolla ei edes neuvota..ja netissä vaan lähes kaikki asiat täyrtyis hoitaa ei onnistu kun netti yhteydet pätkii talohtiössämme jne..menen huomenna aamusta Te toimistoon ja aion vaatia henkilökohtaista palvelua ja hakupapereita ns.perinteiseen malliin.Ammattiliitollekkaan eivät olleet infonneet tilanteestani vaikka kysyinkin virkailijalta hoitavatko sen vai minä itse. Kaikenlaista sotkua ja kommervenkkiä eli stressiä pukkaa kohta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe